Etusivu Arkiruoka Kasvishampurilainen ja vihersmoothie
Kasvishampurilainen ja vihersmoothie

Kasvishampurilainen ja vihersmoothie

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty


 

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka ja Pirkka

Tänään herkutellaan arkikiireiden keskellä maukkaalla kasvishampurilaisella, raikkaalla vihersmoothiella ja rapsakoilla bataattiranskalaisilla. Aikaa valmistukseen ei mene kuin hujaus ja siitäkös koko perhe kiittää. Hampurilaiset ovat meillä sellaista ruokaa, jonka perään lapset usein kyselevät. Yleensä hampurilaisia tulee syötyä vain joskus viikonloppuisin ns. erityisherkkuna. Viikolla harvemmin, koska aikaa menee niin kauan tai niinhän mä luulin. Kaupallisen K-ruoka yhteistyön tiimoilta pääsin maistelemaan ensimmäisten joukossa Pirkka härkäpapupihvi uutuutta ja hampurilaiset suorastaan juoksivat mieleeni. Siitä se ajatus sitten ….

Kasvishampurilainen ja vihersmoothie

Nämä pikahampparit valmistuivat pöytään 15 minuutissa, joten tein vihersmoothien valmiiksi jo jääkaappiin odottamaan ja laitoin bataattiranskalaiset uuniin juuri ennen hamppareiden valmistusprojektin alkua. Kasvishampurilainen sai täytteeksi Pirkka uutuustuotteen, härkäpapupihvin, kotimaista paistettua punajuurta, salaattia, fetakastiketta ja avokadohunajaa. Aivan mielettömän hyvä sekoitus kasviksien makua, raikasta fetajuustokastiketta ja makeaa hunajaa. Koko perhe tykkäsi, vaikka ensin vähän jänskäsin lapsien reaktiota uusille mauille.

Helppo kasvishampurilainen

Kätevä ementä

Arjen ruoanlaittoa voi joskus helpottaa puolivalmistuotteilla, silloin jää aikaa hieman enemmän. Se onkin sellainen asia, jota olen oikein joutunut opettelemaan. Yleensä teen kaiken itse. Ruoat, hillot, leivonnaiset, you name it eli melkein ihan kaiken! Kätevä emäntä-luonteeni ei ole antanut lupaa ostaa puolivalmiita tuotteita. Kun maanantait alkoi meidän perheessä olemaan täynnä menoa, lämmittelin ajatuksella, onko pakko. Ensimmäiset kerrat kirpaisi, mutta nyt olen tajunnut, että kätevä emäntähän on just sellainen, joka saa kaiken sutjakkaasti toimimaan. Olkoonkin itsetehtyä, puolivalmista tai valmista. Pääasia, että on hyvää ja raaka-aineet laatua. Härkäpapupihvit, vihersmoothie hedelmäsekoitus ja pakasteranskalaiset, tervetuloa pöytään.

Pirkka härkäpapupihvi on kotimainen, 100 % kasviperäinen, gluteeniton, laktoositon ja täysin maidoton tuote. Koostumukselta pihvi on juuri omiaan hampurilaisen väliin. Erilaisilla kastikkeilla ja marinadeilla saa pihviin mehukkuutta sekä lisämakua.

Reseptit 5 hengelle

Kasvishampurilainen – resepti

 

 

  1. Sekoita käsin murennettu fetajuusto ja crème fraîche keskenään.
  2. Pese ja kuivaa punajuuri. Poista kanta ja leikkaa veitsellä ohuita siivuja.
  3. Kuumenna paistinpannu ja lisää pinnalle öljy.
  4. Paista punajuuriviipaleet molemmin puolin noin 2-4 minuuttia koosta riippuen.
  5. Mausta punajuuret suolalla ja mustapippurilla. Nosta punajuuriviipaleet sivuun.
  6. Paista härkäpapupihvit miedolla lämmöllä tilkassa öljyä molemmin puolin.
  7. Täytä lämmitetty hampurilaissämpylä salaatilla, härkäpapupihvillä ja punajuurella.
  8. Viimeistele fetakastikkeella ja avokadohunajalla.

 

Pirkka vihersmoothie

 

Vihersmoothie

 

  • 500 g Pirkka Vihersmoothie hedelmäsekoitus
  • 1 l Pirkka omenatäysmehu

 

  1. Lisää hedelmäsekoitus ja mehu blenderiin/tehosekoittimeen ja surauta sileäksi.
  2. Nautitaan kylmänä.

 

Bataattiranskalaiset

Pirkka bataattiranskalaiset on tullut hyvin tutuksi, koska perheessämme on kaksi oikein suurta bataattimonsteria. Vanhin lapsi tekee ranskiksia usein itselleen ja täytyy kyllä peukuttaa, koska nämä ranskikset ovat kivan rapsakoita valmistuttuaan. Yleensä kun bataattiranskikset jää hieman pehmeiksi. Kannattaa kokeilla.

Pirkka bataattiranskalaiset

Lue myös nämä

10 kommentit

Nanna 7 syyskuun, 2017 - 9:35 am

Kyllä hei kätevä emäntäkin saa joskus kaupasta vähän apuja käyttää! Täytyypäs kokeilla noita härkäpapupiffejä. Hampurilaiset kun meillä menee aina!

Peggy 7 syyskuun, 2017 - 2:11 pm

Niin nykyään minustakin ja on se joskus mukava, kun saa oikaista keittiöhommista. Piffit oli tosi toimivia hamppareiden välissä, kun saa laittaa vielä sooseja päälle. Maukasta suorastaan :)

Taru/Pullahiiri 7 syyskuun, 2017 - 10:30 am

Minä kokeilin eräänä päivänä yhdelle lapsista mustahärkäpapupihvejä. Laitoin lautaselle ketsupin kanssa (siis ketsuppia pitää aina olla tarjolla jauhelihapihvejen kanssa… En ymmärrä tuota!) ja meni ihan jauhelihapihvistä :) Olen kyllä lukenut, ettei lapsia saisi näin huijata, mutta pakko oli kokeilla – hahaa :) Kasvispihvit sopivat kyllä hyvin myös hamppareihin.

Peggy 7 syyskuun, 2017 - 2:14 pm

Meilläkin voin huiputtaa kolmea lasta, mutta yksi on niin tarkka ettei mitkään soosit auta :D Sen vuoksi vähän jännäsinkin ja oho! Kaikki söi, sanoi lopuksi hyvää! Koko perhe on popsinut tämän vuoden aikana paljon kasvisruokaa ja täytyy todeta, että miksi en ole ennen tarjonnut kasvispitoisempaa?

Johanna / Hellan ja viinilasin välissä 7 syyskuun, 2017 - 8:53 pm

Kyllä se vaan on, että ruuhkavuodet pakottavat hakemaan apuja puolivalmisteistakin ja onneksi nekin ovat nykyään hyviä – tai siis on hyviäkin :) AIkamoisen purilaisen rakensit, nyt mun on mentävä jääkaapille!

Peggy 8 syyskuun, 2017 - 4:36 pm

Kyllä se näin on, että avut ovat tervetullutta silloin tällöin ja hienoa, että raaka-aineisiin niissä puolivalmiissakin aletaan satsata. Kätevä emäntäkin voi nauttia purilaisensa hieman paremmalla mielellä :D

Sirkku 9 syyskuun, 2017 - 4:43 pm

Taidankin tässä joku päivä tehdä hampurilaisia. En oo jotenkin muistanut niitä, mutta näitä kuvia katsellessa alkoi kummasti tehdä mieli :)

Peggy 9 syyskuun, 2017 - 4:46 pm

Burgerpäivät ovat herkkua ja mukavaa spessua ruoka arjen keskelle :)

Hanna / Hannan soppa 9 syyskuun, 2017 - 5:04 pm

Ostin noita piffejä paniikkiruoaksi ja hyvin upposi skideille. Kiitos vinkistä! Ihanan näköisiä hamppareita, välillä on syytä oikaista.

Peggy 10 syyskuun, 2017 - 5:58 pm

Meillä syötiin jo toistamiseen ja lapset ei mutissut kertaakaan :D Iloinen ylläri, mistä äitikin tykkää.

Jätä kommentti