Etusivu Aamiaiset ja brunssit Maukas lohipiirakka
Helppo lohipiirakka

Maukas lohipiirakka

by Peggy

Kaupallinen yhteistyö Hätälä

Viikonloppu lähenee, joten on aika miettiä tilanteeseen sopivaa huikopalaa. Maukas lohipiirakka on juuri omiaan valloittamaan koko perheen makunystyrät. Valmistus on helppoa ja itse teen lohipiirakkaa usein pellillisen, jotta siitä riittää seuraavallekin päivälle. Lohipiirakan voi nauttia lämpimänä tai kylmänä. Se on herkullista välipalana, kevyenä lounaana salaatin kanssa, saunapäivän suolaisena suupalana, elokuvaillan tarjottavissa ja tottahan toki maukasta lohipiirakkaa kehtaa tarjota juhlissakin!

Makunsa lohipiirakka saa rukiista itse tehdystä piirakkapohjasta, mutta kiireessä kaupan valmis piirakkataikinakin käy. Täytteeksi piirakkaan tulee mm. loimulohifileetä, punasipulia ja valkosipulia. Juustoraastetta, basilikaa ja tomaattia. Piirakka on mehukas ja sitä syödessä voi aistia kuin italialaisesta keittiöstä olisi juuri kantautunut tyytyväistä hyräilyä.

 

Maukas lohipiirakka

Maukas lohipiirakka

Loimulohi vai savulohi?

Lohipiirakkaan voi käyttää loimulohifileetä tai halutessaan savulohifileetä. Molempi parempi. Itse käytin piirakkaan tällä kertaa Hätälän loimulohta, koska pakkauksen kaunis väri houkutti juuri sillä hetkellä silmää. Hätälän lämminsavustetut, kylmäsavustetut, loimutetut ja graavatut kalatuotteet löytyvät nyt kaupoista uudistetuissa värikkäissä pakkauksissa. Uudet pakkaukset ovat ihana piristys perinteisiin tummiin pukeutuviin kalapakkauksiin. Ja valinnanvaraa on! Voit valita tarvittaessa esimerkiksi loimulohifileestä pienen 140 g, keskisuuren 250 g tai suuren 800 g pakkauksen.

Hätälän tuotteet

Hätälän tuotteet

Maukas lohipiirakka

Vuoan koko 30 cm x 39 cm

Rukiinen taikina

Pohja

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 4 dl ruisjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 200 g voita
  • 1 tl sitruunan raastetta (luomu)
  • tilkka kylmää vettä

 

  1. Sekoita jauhot ja suola kulhossa.  Paloittele voi kuutioiksi ja lisää jauhoseoksen joukkoon.
  2. Nypi voi ja jauhoseos murumaiseksi. Huuhtele sitruuna ja raasta kuori sekaan.
  3. Lisää tilkka kylmää vettä ja sekoita taikina.
  4. Kiedo tuorekelmu taikinan päälle ja nosta noin puoleksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään.
  5. Kuumenna uuni 225 ºC asteeseen. Painele taikina käsin piirakkavuokaan. Tee haarukalla pintaan reikiä.
  6. Esipaista piirakka uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Nosta vuoka pois ja lisää täyte.

 

Loimulohitäyte 

  • 600 g Hätälän Loimulohifilee
  • 1 punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 100 g kirsikkatomaatteja
  • 2 rkl hienonnettua basilikaa
  • 100 g  juustoraastetta
  • 4 kananmunaa
  • 200 g creme fraichea
  • 2 dl maitoa
  • muutama rouhaisu mustapippuria myllystä

 

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Huuhtele ja halkaise tomaatit. Hienonna yrtit.
  2. Sekoita kananmunat, creme fraichea ja maito. Murenna lohi vuoan pohjalle.
  3. Ripottele sipulit, basilika, juustoraaste, mustapippuri ja nesteseos lohen päälle.
  4. Nosta vuoka uunin keskitasolle noin 20 minuutiksi. Jäähdytä hieman ja nauti

 

 

Maukas lohipiirakka

 

Jäikö nälkä? Kokeile myös lohicurry!

Lue myös nämä

4 kommentit

Sari 2 lokakuun, 2020 - 12:30 pm

Niin herkulliset kuvat, Peggy <3
Ja kyllä maistuisi!
Mä en ole tainnut törmätäkään tuohon Hätälän loimuloheen. Täytyy yrittää pitää silmät auki :)

Musto Maarit 19 maaliskuun, 2021 - 11:39 am

hei,
voiko tuon rasvan maaraa vahentaa,vaikka creme freshen korvaamalla jollain muulla?
Juustossakin on rasvaa ja pohjassa 200 g

Kiitos ihanista resepteista:)

Peggy 19 maaliskuun, 2021 - 6:07 pm

Hei Maarit,

voit vähentää ja korvata osan siitä. Voit myös laittaa kevennettynä juustoa, nykyään löytyy monia vaihtoehtoja.

Oikein mukavaa viikonloppua :)

Sari 10 joulukuun, 2022 - 7:59 pm

Onkohan taikinan koko sekä täytteiden määrä ihan oikein piirakkavuokaan?! Tai ainakin minulla käsitys n26cm halkaisija Piirakka vuokaan.

Jätä kommentti