Etusivu Aamiaiset ja brunssit Paistetut pekoniperunat
Paistetut pekoniperunat

Paistetut pekoniperunat

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Pidän ihan hirmuisesti perunasta! Peruna on ihana pienen budjetin raaka-aine, josta saa tehtyä helpolla monipuolisesti ruokaa. Tänään paistinpannulle päätyi kasa suloisen pieniä uusia perunoita. Perunat saivat kyytipojaksi paketin mehevää pekonia sekä yrttejä. Yksinkertaisuudessaan paisteut pekoniperunat saa suun maiskumaan.

Paistetut pekoniperunat

Olen jo pitkään puhunut perunan puolesta ja iloinnut kotimaisesta perunasta. Peruna taitaa olla ykköslähiruokasuosikkini, tulipas sanahirviö, jossa varmaan meni oikeinkirjoituksen kaikki säännöt sekaisin, mutta se peruna! Peruna saa tämän emännän kielenkin jo solmuun. Tänä kesänä minun piti laittaa kasvamaan ämpäriperunoita pitkin terassia, mutta tyttärien juhlahumussa koko ämpäriajatus karkasi. Vieläköhän ehtisi saamaan ämpäriperunoita syömiskuntoon, kokemuksia?

Palataanpas nyt kuitenkin näihin pekoniperunoihin, joita aion teille hehkuttaa. Pekoniperunat on yksi herkullisimmista perunaruoista hetkeen. Pekonin ansiosta ne saavat hyvän mehukkuuden pintaan ja yrtit antaa kivaa pirteyttä kokonaisuuteen. Pekoniperunat maistuvat ihan sellaisenaan ja jos haluaa hieman makeutta ruokaan, voisi joukkoon lisätä vielä muutaman porkkanan.

Pekoniperunat sai hetkellisesti ykköspaikan, mutta kyllä ne valkosipuliperunat, kesän maukas perunasalaatti, cheddarperunat tai paahdetut perunat ovat myöskin vieneet sydämeni. Puhumattakaan yksinkertaisuudessaan kattilallisesta uusia perunoita ja silliä kyytipojaksi! Sitä nautintoa odottaa melkein vuoden.

Pakasteperuna

Moni pakastaa alkukesän uudet perunat ja herkuttelee niillä itsenäisyyspäivän- ja  joulun juhlapöydässä. Itselläni perunoiden pakastus on jotenkin aina jäänyt tekemättä ja joka joulu mietin, miltä uudet perunat pakastuksen jälkeen olisi just silloin maistunut.

Ootkos koskaan kokeillut pakastaa uusia perunoita myöhempää käyttöä varten? Miltä maistui ja onnistuiko kokeilu? Pian olisi nimittäin aika pakastella, kun muutaman viikon päästä alkaa sesonki kunnolla. Jos säät vaan suosisi meitä!

Paistetut pekoniperunat

Paistetut pekoniperunat – resepti

 

  • 1 kg kypsiä keitettyjä perunoita
  • 140 g pekonia
  • 1 kpl sipulia
  • nippu persiljaa
  • mustapippuria
  • paprikajauhetta
  • suolaa tarvittaessa

 

  1. Leikkaa pekoni saksilla pieneksi paloiksi. Kuori ja silppua sipuli. Hienonna persilja.
  2. Paista kuumalla paistinpannulla pekoni puolirapeaksi ja lisää hienonnettu sipuli.
  3. Sekoittele muutaman minuutin ajan ja ota pekonisipuliseos pois pannulta.
  4. Paista pekonirasvassa kypsät perunat kullanruskeaksi.
  5. Mausta. Lisää yrtit sekä pekonisipuliseos joukkoon.
  6. Kääntele muutaman kerran ja kaada lautaselle. Tarjoile lämpimänä.

 

Pekoniperunat

Lue myös nämä

15 kommentit

Sari 9 kesäkuun, 2017 - 2:08 pm

Minä tapaan pakastaa uusia perunoita, kevyesti keitettynä. Ja sitten jouluaterialle syödäänkin karamelliperunoita Tanskalaiseen tapaan uusista perunoista, taivaallisia.
Ja täytyy sanoa, että niin taitavat olla nämäkin pekoni-perunat, slurps!

Peggy 9 kesäkuun, 2017 - 7:30 pm

Kuulostaa huippuhyvältä! Onko perunat yhtään vetisiä vai huomaako eroa? Jos innostuisin minäkin :)

Dinner4u2 Mirka & Pauliina 9 kesäkuun, 2017 - 4:49 pm

Herkullisen kuuloinen ruoka. Mä kyllä testaan näitä pekoniperunoita :).

Peggy 9 kesäkuun, 2017 - 7:30 pm

Peruna on kyllä mainio raaka-aine ja pekonin kannsa hyvä kombo.

Sirkku 9 kesäkuun, 2017 - 8:18 pm

Miun perunansyöntikausi on ehdottomasti kesällä: uudet perunat ovat niiiiiin hyviä. Nyt olen jo vähän lähestynyt perunakautta nimenomaan paistetuilla perunoilla herkuttelemalla. Perunoiden pakastamista en ole koskaan kokeillut.

Peggy 12 kesäkuun, 2017 - 8:27 am

Uudet perunat ohuen kuoren kera on niin hyvää. Nokare voita ja <3 Perunoiden pakastus on minullakin kokeilematta, ehkä tänä vuonna....

minni / kokeileva keittiöni 9 kesäkuun, 2017 - 9:37 pm

Mä en jotenkaan ole perunan ystävä, mutta tää resepti taatusti uppoaisi puolisolle!

Peggy 12 kesäkuun, 2017 - 8:28 am

Olet muuten ensimmäinen ei perunan ystävä, jonka tiedän :)

Heidi K. 9 kesäkuun, 2017 - 9:52 pm

Kivan simppeli resepti Peggy – kiitos inspiksestä!
Odotan jo innolla, että saan ekat omat potut nostettua maasta.

-Heidi

Peggy 12 kesäkuun, 2017 - 8:31 am

Sulla onkin se ihana oma perunamaa, kyllä kelpaa <3 Mä en ehtinyt edes mukamas kiireessä hankkimaan niitä ämpäriperunoitakaan. Enää ei taida ehtiä.

Minna Vuo-Cho 10 kesäkuun, 2017 - 7:42 pm

Pekoni ja perunat = match made in heaven. Ihan pakko tehdä näitä.
Olen joskus tehnyt perunasalaattia uusista perunoista siten, että kastike on lämmin eli pannulla pekonit ja siihen sitten vähän Dijonin sinappia, öljyä ja etikkaa.”Huljutellaan” hetki ja kaadetaan perunoille. Joukkoon usein vaikka oliiveja ja kapriksia ja toisinaan jopa lämminsavulohta.

Peggy 12 kesäkuun, 2017 - 8:32 am

Uuuh, kulostaa aivan superherkulta perunasalaatilta! Taidan kokeilla minäkin :)

Luella 30 kesäkuun, 2017 - 2:32 am

Very intreesting blog I must say. The things you say are generally right, but I do not agree on everything you .I will be back to see what else you have to say and what the reaction of other people on your blog will be. Keep up the good work.

Polkkapossu 11 kesäkuun, 2017 - 7:47 am

Oon kyllä täysin samaa mieltä kanssasi perunasta. Odottelen jo Turun neitsytperunafestareita, hieno tapahtuma. Kun saan ekat, tai oikeestaan tokat varhaisperunat, ajattelin pikaisesti keittää ne, heittää sen jälkeen pannulle voihin, päälle tilkka sitruunamehua ja pyörittely makusuolassa, johon oon jauhanut hiukan mukaan männynneulasia. Ekat toli perinteisesti sillin ja voinokareen kanssa.

Peggy 12 kesäkuun, 2017 - 8:35 am

Onpa hieno tapahtuma. Piti ihan googlettaa ja lukea tapahtumasta. Olisinpa bongannut tämän aiemmin, olisimme lähteneet Turkuun lomalle tuolloin. Männynneulaset menee kokeiluun! Hauskaa festaria!

Jätä kommentti