Etusivu Koti ja kattaus Rapujuhlat, kurkistus kulisseihin
Rapujuhlat

Rapujuhlat, kurkistus kulisseihin

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Rapujuhlien huumaa on vietetty nyt monessa kodissa ja niin myös meillä. Miten ne rapujuhlat sitten meni niinku omasta mielestä, minäpä kerron. Valokuvien seesteinen ja kaunis rapujuhlien iltama oli kaikkea muuta kuin kuvat näyttävät. Rahan menoa, huokailua, tuskahikeä ja kärsivällisyys koetuksella. Kurkataanpa kulisseihin!

Rapujuhlat

Lehdessä ilmoitettiin rapukauden alkaneen, siitä innostuneena päätin järjestää perheellemme rapukestit. Olen vain kerran elämässäni ollut rapujuhlissa ja siitäkin on aikaa, mutta muistot ovat jääneet mukavina mieleen. Kokemattomana rapujuhlien järjestäjänä selailin netistä vinkkejä ja huomasin ostoslistani kasvavan vinkkien myötä aika pitkäksi. Rapuveitset, itse ravut, rapumaiset ruokalaput, servetit, pöytäkoristeet, kruunutilliä, muut syötävät, juomat…..

Rapujuhlat menu

Rapujen hinta

Lähicittarini tilasi pyynnöstäni juuri pyytämäni määrän rapuja, mitä juhlia varten tarvitsin. Sain myös päättää elävien rapujen tai keitettyjen rapujen välillä. Päädyin lopulta valmiiksi keitettyihin täplärapuihin ja varasin 5 kpl rapuja/ per syöjä. Rapujen hinta vaihteli 2,5-3,5 € välillä koosta riippuen. Meidän perheen ravut tulivat lopulta maksamaan 62,50€/25 kpl. Kappalehinta ei ole mikään suuri, mutta loppusumma kirpaisi mieltä ja rahapörssiä, kun tuli maksun aika. Pulitettuani sen päälle rapuveitset, ruokalaput, kruunutillin….. aloin jo katumaan rapujuhlien järjestämistä extempore-tyylillä. Nimittäin olisi ensin pitänyt miettiä budjettia.

Sitten tajusin, että pitää vielä suunnitella koko rapujuhlien menu, koska pelkät ravut eivät riittäisi. Onneksi tuli menu tehtyä alkuruoasta jälkkäriin, koska muuten olisi koko ilta mennyt maha kurniessa.

Rapujuhlien menu

Rapujuhlien menu

 

Täyteläinen kanttarellikeitto

Ravut ja paahtoleipä

Siikasalaatti

Entrecôte ja paahdetut perunat

Tahmeat toffeepalat

Juomaksi vettä, omenamehua, lasi kuohuviiniä ja valkoviiniä.

 

Koko perhe odotti rapujuhlia niin innolla, että pienen jännityksen saattoi tuntea ilmassa. Koristelin pöydän niin kauniisti kuin osasin ja täydellä rakkaudella. Sitten oli aika kutsua perhe koolle. Rapulauluiksi valitsimme omatekoisia lallatuksia, koska en halunnut laulaa lapsien kanssa juomalauluja. Alkumaljaksi lapsille lasi omenamehua ja meille aikuisille kuohuviiniä. Viinaa ei pöydässä näkynyt ja kaksi lasillista viiniä riitti vallan mainiosti lapsiperheen rapujuhlien juhlahumuun.

Rapujuhlat ja miten meni niinku omasta mielestä

Pieni kulhollinen kanttarellikeitto maistui melkein kaikille ja sitten päästiin rapujen kimppuun. Näytin perheelle miten ravusta saadaan lihaa ja sitten hommiin. Rapuveitset olivat lapsien käsissä aivan liian terävät eikä Tikrukaan ymmärtänyt miten rapua oikein aukaistaan. Ihmetteli vain, missä ihmeessä se liha oikein on!

Pian aukaisin kolmen juhlijan rapuja samalla kertaa, jotta jokainen saisi nyt edes vähän rapua maistaakseen. Itseäni alkoi jo siinä määrin ravuttamaan, että pientä alkuharmitusta alkoi näkymään ilmassa. Lopulta lapset imeskelivät ravun saksia innoissaan, mutta Tikrun naamalta paistoi tyytymättömyys.

Koitin pitää iloista rupattelua ilmassa, kunnes Tikrun silmät hapuilivat ja kyselyt pihvin perään alkoi. Tälläinen askartelu kun ei ole hänen juttu. Siinä samassa aloin itsekin jo tuskastua, kun koitin vihdoinkin aukaista niitä omia rapujani kädet kirvellen. Lopulta pöydällä oli kasa rapuja, joita kukaan ei enää halunnut. Minulla alkoi ihan tosissaan tulla tuskahiki. Kaikki halusivat sen pihvin, joten lähdin paistopuuhiin naisharmitus harteillani. On miesflunssaa ja naisharmitusta, kumpikaan niistä ei ole hyvä juttu. Siinä sitä sitten oltiin, rapurallaa ja hip hurraa fiilis maton alla.

Fiilikset nousivat heti pihvin jälkeen ja todettiin, ettei me vaan olla rapujuhlaihmisiä sittenkään. Kallista lystiä, pientä näpräämistä ja liikaa tuskahikeä. Hienoahan se on, kun fiilistellään rapujuhlia, mutta se todellisuus meille oli jotain muuta.

Perinteiset rapujuhlat, jossa juodaan snapsi jos toinenkin, lauletaan juomalauluja ja askarrellaan rapujen kanssa on varmasti monille suuri positiivinen elämys….

Jäljellä jääneet ravut kiikutin naapurilleni ja toivotin mukavia rapuhetkiä. Rakastan juhlia ja erityisesti teemajuhlia. Tykkään istua pitkään ruokapöydän ääressä jutellen mukavia, siitäkin huolimatta ei iskenyt. Kerran rapujuhlat pidettyäni, ei hetkiin pidetä uusia juhlia. Jos oikein ravuttaa, koristelen pöydän lyhdyillä ja käyn ostamassa valmiiksi kuorittuja herkkurapuja. Niitä sitten popsin hyvällä mielellä ja nautin ilman tuskahikeä.

Ehkä kokematon rapujuhlien emäntä epäonnistui projektissaan, joten jos sinulla on onnistuneiden rapujuhlien niksit ja vinkit, otan ilolla vastaan. Jos jonain vuonna taas innostun uusin eväin.

Lue myös nämä

10 kommentit

Sari 27 elokuun, 2017 - 2:18 pm

Haha,voi Peggy ja naisharmitus :) Ei kaikki ole rapuihmisiä. Onhaan niissä näpräämistä ja varsinkin, kun saa olla kaluamassa muidenkin rapuja :) Meillä on vietetty aina helppoja rapujuhlia ( blogissa ) ja ei ole tarvinnut näperrellä.

Peggy 27 elokuun, 2017 - 2:22 pm

Oli aika projekti kuoria neljän ihmiset ravut :D Huh hei ja hulinaa. Hei, laita linkkiä sinun postauksesta tähän alle. Muutkin saa vinkkiä :)

Peggy 7 syyskuun, 2017 - 10:32 am

:)Kiitos vinkeistä!

Nanna 28 elokuun, 2017 - 10:23 am

Meillä on useimmiten päädytty edullisiin pakasterapuihin. ja nyt kun oot hankkinu esim. rapuveittet, niin seuraavalla kerralla ne on sitten budjetista pois. Samoin ostan aina lautasliinoja sun muita tilpehööriä kun kausi on ohi ja niitä myidään alennukselle, Mulla taitaa olla nytkin varastossa iso pussi Tiimarin poistomyynnistä hankittuja.

lapsille oon suosista ostanu Lidlistä niitä katkarapurenkaita. Halutessaan saaneet käpäillä myös rapuja.

Meillä yleensä siis alkukeitto ja rabut pääsasia. Ei enää pihvejä. Aikuisille tarpeeksi snapseja, että alkaa laulattaa. Siinä mun resepti.

Ens vuonna taas, Peggy!

Peggy 28 elokuun, 2017 - 9:41 pm

Tiekkö, aloin nyt jopa hieman innostua ajatuksesta, onhan ne rapuveitsetkin jo valmiina. Pitää vähän helpottaa omaa osuuttaan ja ostaa valmiina just vaikka katkiksia ja renkaita rapujen lisäksi. Ehkä muutama napsukka. Ehkä kokematon rapujuhlien emäntä tästä viisastuis ja löytäis rapujuhlien ilon. Aika kuultaa sitä paitsi muistot, ensi vuonna tämä kokemus menee jo huumorilla.

Viikonloppukokki 28 elokuun, 2017 - 3:15 pm

Lapset oppivat nopeasti avaamaan ravut. Ensimmäisten rapujuhlien aikaan kuopus istuskeli sitterissä. Pari vuotta meni, että äiti kuori rapuja lapsille, ehtimättä syödä itse montakaan.. Nyt koululaiset selviytyvät rapujen kuorimisesta itse.

Meillä on rapuhulluus mennyt ihan äärimmäisyyksiin. Paappa( joka ei edes syö rapuja) onkii innokkaana esikoisen kanssa syöttikaloja mertoihin pitkin kesää, minä kasvatan kruunutilliä ja heinäkuussa, kun kausi alkaa merrat on järvessä minuutin yli 12.

Rapujuhlissa pääasiassa ovat ravut, alkuun tarjoilen yleensä jotain keittoa tai piirakkaa ja jälkkäriksi herkkua. Koska lapset ovat aina mukana juhlassa meno on rauhallista ja snapsit sivuseikka, vaikka sellaiset pyrstölle onkin otettava.

Ei muuta kuin uutta putkeen vaan!

Peggy 28 elokuun, 2017 - 9:47 pm

Kuulostaa ihanalta rapuhulluudelta näin teidän perheen perinteitä ja tarinoita lukiessa. Pieni kutkutus rapujuhlista hiipii mieleen, ehkä sittenkin otetaan uusinta ensi vuonna ja nauretaan tälle harjoittelukerralle :D

Annin Uunissa 8 syyskuun, 2017 - 5:02 pm

Ihanat kuvat Peggy ja jotenkin hauskasti muistui mieleen omat kokemukset rapujuhlista tekstisi perusteella! Meillä on itseasiassa pienimuotoiset rapujuhlat huomenna ystävien kanssa. (Pääosasa lyhdyt ja tunnelma) Mukana on pikkuvieras, jolle varattiin tavallisia katkarapuja ettei menetä malttiaan :) Pitäisiköhän varata aikuisille myös? :D Menua on suunniteltu rapujen ympärille enenmmän kuin itse rapujuhlia! Ainakaan ei jää nälkä!

Peggy 9 syyskuun, 2017 - 4:49 pm

Kiitos Anni! Toivottavasti teillä meni juhlat mukavasti ja ruoka maistui pikkuisellekin :) Minä teen ensi kerralla…., kääk sanoinko ensi kerralla? Juuri kun olen päättänyt, ettei hetkiin, niin kummasti mieli alkoi uusia juhlia :D No siis, ensi kerralla otetaan uusiksi ja paremmin!

Jätä kommentti