Etusivu Jälkiruoka Uuniton herkkupiirakka ja kattauslöydöt
Uuniton herkkupiirakka ja kattauslöydöt

Uuniton herkkupiirakka ja kattauslöydöt

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Sain eilen vieraakseni kolme ihanaa ladyä ja siitä inspiroituneena tarjosin heille kolmen ruokalajin kepeän iltapäivämenun. Tärkeintä menussani oli tehdä sellaista ruokaa, joka on valmistuu nopeasti ja suoraan pannulta lautaselle. Ruokaa, jonka tekemiseen menee vain hujaus, jotta saan keskittyä vieraiden kanssa seurusteluun, ennemmin kuin keittiössä olemiseen. Esivalmistelin ruoat aamupäivällä valmiiksi odottamaan ja vieraiden saapuessa laitoin osan uuniin valmistumaan ja osan paistelin pannulla seurustelun lomassa. Alkuruokana tarjosin yhtä lempikasviskeittoani, lempeän tulista bataattikeittoa. Pääruokana oli muutamassa minuutissa valmistuvaa paistettua siikaa kasviksilla ja paahdetuilla nappulaperunoilla. Loppuun pirteän makea jälkiruoka, uuniton herkkupiirakka, joka sai makua veriappelsiinista. Juomaksi valko- ja punaviiniä sekä vettä. Kylmä pakkaspäivä sai auringon paistamaan upean kirkkaasti ikkunoista, tuoden valoa koko tupaan (valokuvatkin paloi, OHO). Niinpä otin käyttööni viikolla löytämäni kattauslöydöt ja pöytä sai harmoonisen valko/harmaan ilmeen.

 

Juhlakattaus

Kaunis kattaus

Uuniton herkkupiirakka ja kattauslöydöt

Haahuillessani alkuviikolla lähikaupassani bongasin ison puntin ruusuja 1,99€ hintaan. Olin niin Sulo Vilèn kun olla vaan voi. Kun halvalla saa, tottakai ostetaan ja todellakin, ostin heti viisi kimppua siltä seisomalta! Pakkaillessani viittäkymmentä eri väristä ruusua, mietin ostoksiani uudelleen, mutta kotona maljakoissa unohdin jo paketoinnista tulleet harmaani. Ruusujen tuoksu on huumaava, ihan luxusta 10€ hinnalla.

Yritän säästää usein tee se itse- ideoita tekemällä, vaikka en ole mikään käsityön ihme. Tällä kertaa ruokapöytä kaipasi mielestäni uutta ilmettä, joten päätin ostaa siihen uudet pellavaiset pöytätabletit. En löytänyt mieleisiä ja sopivan hintaisia mistään, joten päätin soveltaa. Ostin kaksi pellavaista kaitaliinaa alennuksesta hintaan 22€, jotka leikkasin kahtia. Näin sain neljä pöytäalustaa, kahden hinnalla. Kaitaliinan puolikkaat asettelin pöydälle niin, että ne saa laskeutua alas saakka pöytäliinan kanssa. Lopputulos, uusi ilme ja helposti.

JUHLAKATTAUS

Kattaus servetit

kaitaliina kattaus

 

Uuniton herkkupiirakka

Uuniton herkkupiirakka on todella helppo ja nopea valmistaa! Herkkupiirakan makuvariaatioita voi muokata loputtomasti. Keksipohjaksi käy melkeinpä mitkä keksit tahansa (ilman täytettä olevat). Suklaakeksit, kaurakeksit, täysjyväkeksit… oman maun mukaan lempparit. Lempitäytteeni piirakkaan on raikas hedelmä tai sekalaiset marjat. Sitruuna, limetti, appelsiini ja tuoreet marjat sopivat  pehmeän rahkan kaveriksi erinomaisesti. Jos rahkasta ei pidä, täytteeksi sopii myös jogurtti. Esimerkiksi aiemmin tekemä suklaajuustokakkuhelppo marjapiirakka ja viikunapiirakka ovat tehty samalla tyylillä.

Veriappelsiinin sesonki alkaa hiipua, mutta vielä niitä saa jostain kaupoista onneksi. Veriappelsiinit ovat niin kauniin värisiä ja maku on just eikä melkein. Joten kannattaa nauttia niistä vielä, jos sattuu bongaamaan. Löytämäni veriappelsiinit päätyivät sellaisinaan suihin ja yksi säästettiin tähän makoisaan veriappelsiinipiirakkaan.

 

Pssstttt….. Kiitos vielä vieraille mukavasta päivästä. Nähdään taas hyvän ruoan ja juoman ääressä.

Veriappelsiinipiirakka

Uuniton herkkupiirakka – resepti

Veriappelsiinipiirakka

Pohja

  • 150 g täysjyväkeksejä
  • 70 g voisulaa

 

  1. Hienonna keksit esim. käsin tai perunanuijalla painellen.
  2. Sulata voi ja sekoita keksimurut voisulaan.
  3. Painele muruseos lusikalla piirakkavuoan pohjalle tiiviisti.
  4. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan ja valmista täyte.

 

Täyte

  • 200 g pehmeää maitorahkaa
  • 2 dl vispikermaa
  • 1-2 rkl tomusokeria
  • 1/2 tl vaniljasokeri
  • 1 veriappelsiinin
  • sitruunamelissan/mintun lehtiä

 

  1. Raasta appelsiinin kuori. Leikkaa appelsiini ohuiksi viipaleiksi.
  2. Vispaa kerma. Sekoita rahka, mausteet sekä raastettu kuori joukkoon.
  3. Kaada täyte piirakan päälle ja tasoita pinta. Koristele viipaleilla ja tuorein  yrtein.

Lue myös nämä

6 kommentit

Sari 25 helmikuun, 2018 - 12:48 pm

Ihanat kuvat ja tuo veriappelsiinipiirakka!
Näppärä resepti muuten, täytyy laittaa muistiin, että kokeilen sitä joku kerta. Just tuollaiset on mun mieleeni, helppoa, mutta sitäkin herkullisempaa.

Peggy 1 maaliskuun, 2018 - 9:26 am

Veriappelsiini on niin hyvää, harmittaa oikein sesongin loppuminen! Onneksi piirakka taittaa muistakin hedelmistä, sitä kun pitää saada tasaisina väliaikoina :D

Anne Forstén 25 helmikuun, 2018 - 2:57 pm

Vastustamaton piirakka! Näyttää hyvältä ja maistuu varmaan keväälle!

Peggy 1 maaliskuun, 2018 - 9:26 am

Kiitos Anne. Veriappelsiini on niin kaunis ja tuo auringon lautaselle, hyvä syy herkutella :)

Annin Uunissa 27 helmikuun, 2018 - 8:30 am

Ihana raikas piirakka ja kauniit kattauskuvat! Teillä on jotenkin niin vaaleaa ja valoisaa <3

Peggy 1 maaliskuun, 2018 - 9:28 am

Oli aivan luxusta, kun aurinko paistaa. Kotikin näyttää vaaleammalta (pölyisemmältä auringon paisteessa) :D

Onneksi piirakkaa syödessä pölyt unohtuu…..

Aurinkoa viikkoon Anni <3

Jätä kommentti