3,1K
Kesähelteet saavat kaipaamaan raikkaita ja kylmiä juomia. Itsetehty sitruunalimonadi ja muutama jääpala lasiin, virkistää ihanasti kuumaa päivää. Sitruunalimonadi sopii hyvin janon sammuttajaksi, kesän juhliin raikastamaan makeita tarjottavia tai booliin sekaan. Limonadin voi tehdä jääkaappiin samana päivänä tai päivää aiemmin, tilanteen mukaan. Oikein lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille.
P.s. Sitruunalimonadi voi maistua ensin liian makealta, mutta kivennäisvesi ja jääpalat laimentaa limonadin makeutta ja antaa juomalle hyvän raikkauden. Säilytä limonadia jääkappikylmässä, kuumennetuissa ja puhdistetuissa lasipulloissa. Näin juoma säilyy hyvin.
Sitruunalimonadi (resepti päivitetty 2019)
- 8 dl vettä
- 3-4 dl sokeria
- 1 kg sitruunaa (luomu)
- 5 dl kivennäisvettä
- mintun oksia koristeeksi
- paljon jäitä
- Huuhtele ja kuivaa sitruunat. Kuori sitruunan kuori, niin ettei valkoista osaa tule mukaan.
- Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja lisää sitruunankuoret.
- Kiehauta vesi ja jatka keskilämmöllä noin 5 minuutin verran. Ota kattila pois levyltä.
- Purista sitruunamehu sitruunoista ja lisää nesteeseen. Anna juoman jäähtyä huoneenlämmössä.
- Lisää kylmä kivennäisvesi ja pullota juoma. Nosta jääkaappiin viilentymään kunnolla.
- Tarjoile sitruuna viipaleiden, jääpalojen ja mintun oksien kera. Nauti kylmänä!
Jäikö jano? Kokeile myös kesäistä sitruuna-laventelilimonadia.
16 kommentit
Voi hitsit, tuopa näyttää erinomaisen herkulliselta. Voittaa varmasti kaupan Marlit mennen tullen. :-)
Kiitos Pete :) Oli maut kyllä kohdillaan ja Marli joutuu valitettavasti kakkoseksi tässä kilpailussa :D
Ihanan raikkaalta kuulostava juoma. Täytyy pitää mielessä kun tuo pullokin on jo kerta olemassa :)
Ehdottomasti, kun se pullokin on jo odottamassa ;)
Tuota teen takuuvarmasti! Näyttää hyvältä ja helpolta!
Helppoa ja suht edullistakin. Jäitä paljon mukaan ja juoma on valmis :)
Ihanan pirteän väristä! Tosi kivoja muuten nuo sitruunankuorisydänkoristeet, taidanpa kopsia tuon(kin) idea. :)
Kiitos :) Sydämet piristää kivasti juomaa ja antaa lisää sitruunan tuoksua juodessa. Omaani laitoin vielä juoman sekaan sydämiä kellumaan :D
Voi miten kiva idea sinulta taasen, tätä tehdäänkin lapsenlasten kanssa yhdessä, kun tulevat lomalle mummilaan <3
Teille on sitten mukava kesäloma tulossa ja varmasti paljon puuhaa!
Meidän 5v. olisi juonut koko pullollisen yksin :D Ja vanhin lapsista joka asuu jo omillaan, kysyi voinko tehdä korillisen kesäksi :) Siinä saisi sitruunaa jo puserrella aika paljon! Niin hyvää limonadi siis oli ja saan olla iloinen, että äidin limonadi maistui paremmalta kuin kaupan ;)
Onpas kauniin väristä ja raikkaan oloista juomaa ja sitten vielä ihanat koristeetkin!
Kiitos Eija! :)
Kivan oloista limonadia :) Itse teen kotona paljon omista mehuista limsaa, eli vaikka puna/mustaherukkamehun lantraankin kivennäisveteen tavallisen veden sijaan. On niin ihanan raikasta myös! :)
Taidanpa tulla kurkkaamaan blogiisi, josko löydön uuden kesäjuoman meille :)
Tätä teen aivan varmasti, kuulostaa hyvälle ja näyttää ihanan raikkaalle
Tämä on niin hyvää, että varmasti maistuu helteillä lapsille kuin aikuisillekin :)