Etusivu Joulureseptit Paholaisen hillo

Paholaisen hillo

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Tulisen makea ja kauniin punainen paholaisen hillo on todellakin nimensä veroinen. Kun saat maistaa paholaisen hilloa kerran, tahdot maistaa sitä pian uudelleen. Maku kietoo syöjänsä tiiviisti lasipurkin ääreen ja kutsuu ottamaan siitä vielä uuden lusikallisen.

Paholaisen hillon salaisuus on vain muutamassa raaka-aineessa. Tomaatti, paprika, chili, sipuli ja valkosipuli tekevät hillosta juuri omanlaisensa. Mukaan vielä ripaus oreganoa, punaviinietikkaa ja hillosokeria ja saadaan lisuke, joka on hurmannut jokaisen vieraani kotiväki lukuunottaen.

Paholaisen hillo sopii monen ruoan lisukkeeksi. Kokeile kanan, kalan, lihan, grilliruokien, hampurilaisten, pizzojen ja kasvisruokien kera. Lukijoilta olen kuullut myös, että hillo maistuu jäätelön kanssa ihanalta. Reseptistä onkin tullut lukijoiden suosikkihillo ja blogin haetuin resepti.

 

 

Herkullinen ruokalahja

Kun pesee ja kuumentaa lasipurkit huolella sekä laittaa hillon valmistuksen jälkeen viileään, säilyvyys on kuukausia. Paholaisen hilloa kannattaakin tehdä kerralla enemmä ja hemmotella myös ystävää herkullisella ruokalahjalla. Tämä ruokalahja sopii annettavaksi niin jouluna kuin juhannuksenakin, koska hillo maistuu ympäri vuoden. Tarvitset vain hieman aikaa ja lasipurkin. Mukaan voit kirjoittaa myös tekstin, jossa näkyy raaka-aineet ja vaikkapa koko resepti.

Kesällä hillon voi tehdä myös aitoihin kotimaisiin tomaateihin ja kuivatun yrtin tilalla käyttää tuoretta oreganoa. Jos pidät tulisemmasta hillosta, viipaloi chili siemenineen päivineen joukkoon tai käytä tulisempaa chiliä. Itse käytän yleensä aina kaupan mietoa punaista, jotta maku sopii koko perheen suutuntumaan ja näin ollen ei vie muun ruoan makua mennessään.

 

Paholaisen hillo resepti

Paholaisen hillo – resepti

  • 1/2 dl vettä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 2 keltasipulia
  • 2 yksikyntistä valkosipulia
  • 1 punainen paprika
  • 2 mietoa punaista chiliä
  • 2 tl oreganoa (kuiva tai tuore)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1/4 dl punaviinietikkaa
  • 3 1/2 dl hillosokeria

 

  1. Kuori sipulit ja valkosipuli. Halkaise paprika ja chilit ja poista siemenet. Kuutio kaikki pieniksi paloiksi.
  2.  Laita sipulit, valkosipuli, paprika, chili, tomaattimurska, vesi ja mausteet kattilaan.
  3. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Lisää joukkoon etikka, hillosokeri.
  4. Kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi.
  5. Siirrä hillo puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä.

 

 

 

Maukkaita hillohetkiä!

Peggy

 

Seuraatko jo Peggyn pieni punainen keittiö-Instagramissa? Olisi mukava nähdä sielläkin!

Lue myös nämä

27 kommentit

Nanne - Elämää Koivurannassa 2 tammikuun, 2015 - 11:04 am

Mun äiti tekee ihan superherkullista paholaisenhilloa. Sitä kuluu aika paljon, etenkin kun tykkään kovasti vuohenjuustosta ja mikäänhän ei sovi vuohenjuuston kanssa yhtä hyvin kuin paholaisenhillo! ☺

Peggy 2 tammikuun, 2015 - 9:46 pm

Juuri söin vuohenjuustoa, kanaa ja paljon hilloa päälle :) Ihanaa….. Minun resepti on niin helppo ja oikaistu, minkä ystävältäni sain, juuri sen takia jaksoin kokeilla, mutta ehkä kesällä kokeilen kotimaisista tomaateista.

Anonyymi 10 tammikuun, 2015 - 10:47 am

Eihän se siementen poistaminen tulisuuteen vaikuta, ne siemenkiinnikkeet ovat tulisia ;) Hyvä ohje kuitenkin, pakko kokeilla!

Peggy 10 tammikuun, 2015 - 11:24 am

Kiitos tiedosta, muutin tekstin :) Aina oppii uutta!

Hanski Raty 1 kesäkuun, 2015 - 8:39 pm

Paholaisenhillo on meidän köökissä kestosuosikki. Laitan reseptin talteen odottelemaan uutta tomaattisatoa.

Nimetön 2 kesäkuun, 2015 - 5:39 am

Paholaisen hillo on kyllä oivallinen lisuke, kun se sopii niin monen ruoan seuraan. Minä meinaan laittaa hilloa viikonloppuna tulemaan, jos kaupasta saisi hyviä tomaatteja. Kokeilen tuoreilla tomaateilla versiota ensimmäistä kertaa.

Anonyymi 19 syyskuun, 2015 - 12:48 pm

Nam, tää oli niiin hyvää! Voisin syödä tätä vaan pelkästään �� tää onki hyvä joululahja vinkki perinteisen viinipullon kaveriks. En suotta oo ajoissa miettimäs joululahjoja ��

Nimetön 19 syyskuun, 2015 - 6:30 pm

Tää on muuten hyvää ja itselläni oli ihan samat aatokset. Minä olen miettinyt joulua varmaan viime joulusta lähtien, oon niin joulufani (hullu) :D Kiitos kommentistasi ja kuullaan!

Lotta Poutiainen 19 lokakuun, 2015 - 8:02 pm

Tätä on pakko tehdä joululahjojen lisäksi, ja ehkä vähän itsellekin! Kuinka paljon hilloa tästä suurinpiirtein lopulta tulee?

Nimetön 20 lokakuun, 2015 - 5:45 am

Oi, tämä on niin hyvää ja jokainen on kehunut hurjasti :) Tästä tulee kaksi isoa purkkia. Olisin mitannut, mutta purkit on mennyt hillojen mukana kylään :) Olisikohan ainakin 5 dl purkkeja.

Anonyymi 7 marraskuun, 2015 - 7:08 pm

Hei kauanko tämä säilyy? Osaatko sanoa?

Nimetön 8 marraskuun, 2015 - 9:20 am

Hillo säilyy desinfioiduissa (keittäminen vedessä/uunissa kuumentaminen) purkeissa ja kylmässä ainakin muutaman viikon hyvin. Kauempia aikoja en ole tullut säilytettyä, joten ei ole muusta kokemusta. Googletin ja siellä näytti olevan samoja vastauksia eli monta viikkoa!

Anonyymi 11 marraskuun, 2015 - 5:15 pm

Kiitos tiedosta :)

Nari 3 joulukuun, 2015 - 7:51 am

Jess, joka vuosi oon tehny jotain pientä lasipurkkeihin, nyt löyty täyte tälle joulua! Kiitos taas!

Nimetön 3 joulukuun, 2015 - 9:54 am

Hienoa, että löytyi resepti purkkeihin :) Oikein hyvää joulunodotusta <3

Nina 3 joulukuun, 2015 - 10:16 am

Hei, Kiitos ohjeesta! Onko tietoa, miten onnistuisi jos hillosokerin korvaisi tavallisella tai jollain muulla sokerilla? Hillosokerissa on säilöntä ym. ylimääräisiä aineita siksi en mielelläni käyttäisi sitä.

Nimetön 3 joulukuun, 2015 - 2:59 pm

Itse en ole kokeillut, mutta juuri luin fb ihmeellisessä kokkoausmaailmassa, että moni käyttää ihan tavallista sokeria, joten luulen sen toimivan :)

Anonyymi 13 tammikuun, 2016 - 9:00 pm

Miten niin,miten kauan säilyy? Eikö Se syödä nopsaan pois,ei kerkii pahantumaan. ��

Nimetön 13 tammikuun, 2016 - 9:07 pm

Tottakai syödään ja tehdään heti lisää :D

Tiina Hotti 28 joulukuun, 2015 - 8:11 am

Ihana kun löytyi näin helppo ohje. Täytyypä kokeilla tätä uutena vuotena. :)

Nimetön 28 joulukuun, 2015 - 8:18 am

Tämä on todella helppo, sen takia varmasti olen siitä itsekkin niin innostunut :) Eilen meni viimiset pisarat purkista tortillon päälle.

Päivi gratschew 24 tammikuun, 2016 - 11:15 am

Tää on Niin Hyvää,ajattelin kokeilla ohjettasi. Itse tehnyt tätä aiemmin tuoreista tomaateista. Mä olen myös pakastanut tätä pienissä erissä (tein viimeksi 5 litran kattilaan).

Nimetön 24 tammikuun, 2016 - 7:31 pm

Tuoreista tomaateista tulee varmasti hyvää. Tämä resepti on sellainen nopean emännän maukas ohje :D Toivottavasti maistuu ja kiitos pakastusvinkistä.

Maria Sjöblom 19 syyskuun, 2016 - 9:28 am

Näyttää ihanalta. Olen chilien suhteen kuitenkin ihan noviisi, eli minkä vahvuusasteen chilejä tuohon pitäisi käyttää? Eikö niitä punaisiakin ole montaa sorttia?

Nimetön 20 syyskuun, 2016 - 5:57 am

Niin taidan minäkin olla, mutta aloita sillä miedolla. Niin minä tekisin, ettei mene ihan lohikäärmehommaksi syöminen :D

Anonyymi 26 syyskuun, 2016 - 10:34 am

Hyvä ohje oli hyödyntään parvekkeelta miniruukku tomaatit :) ja parvekepaprikoita :)chilin kans sai olla varoivan alussa.

Nimetön 27 syyskuun, 2016 - 12:38 pm

Oih, oletko saanut itse ne kasvatettua? Chili on siitä vekkuli, ettei aina tiedä kuinka tulisia tapauksia saa. Siinä melkei pätee motto vähemmän on enemmän :D

Kommentointi on suljettu.