Joulu hiipii hiljalleen lähemmäksi ja moni miettii jo, millainen on joulun sisustustrendit 2020. Minulla on tulossa lehden joulukuvaukset ensi viikolla ja näin ollen koti on sommiteltu valmiiksi jouluasuun. Joulukoristeet ja tunnelma …
Peggy
-
-
Kaupallinen yhteistyö Hätälä Mehukas uunilohi kasviksilla on herkullista ja kevyttä arkiruokaa parhaimmillaan, joka valmistuu lautaselle vain pienessä hetkessä. Lohi kypsyy uunin lämmössä noin 15 minuutissa ja sillä aikaa ehtii …
-
Hurmaava kurpitsakaakao tuoksuu ihanan suklaiselta ja sitä maistellessa voi aistia piparkakkumaista, jopa paahteisen karamellin sävyä. Hyvän maun salaisuus piilee myskikurpitsasta tehdystä mausteisesta kurpitsasoseesta, jota kaakaoon sekoitetaan hyvän annoksen verran. Myskikurpitsasose …
-
Kaupallisessa yhteistyössä Arlan kanssa Mausteinen kurpitsakeitto ja mummun lihapullat ovat täydellistä sielunruokaa syksyyn. Ne maistuvat ihanan kotoisalta ja lämmittävät samalla oloa päästä varpaisiin. Minulle molempiin ruokiin liittyy myös …
-
Vuosia sitten Suomessa alkoi hygge -trendi, jota monet halusivat toteuttaa omassa elämässään. Kotoilu on kuitenkin syrjäyttänyt hygge -mielentilan, jos minulla sellainen joskus vahingossa oli. Nyt suositaan kotoilua ja siitä onkin …
-
Yhteinen pizzaperjantai lasten ja lapsenlapsen kanssa sekä reissu matkailuautolla Rovaniemelle olivat meidän syysloman kohokohdat, jotka molemman tulivat kuin yllättäin lomaviikolle ilman suurempia suunnitelmia. Heti loman alkuun pakkasimme asuntoauton matkakuntoon ja …
-
Täyteläinen kurpitsacurry hurmaa kauniin punaisella värillään, mausta puhumattakaan. Tomaatilla, kikherneillä ja maustamattomalla jogurtilla kyllästetty kurpitsacurry saa makua myös kaupan valmiista tikka masala mausteseoksesta, tuoreesta inkivääristä ja valkosipulista. Valmistus on helppoa, …
-
Lempeän mausteinen katkarapu-nuudelikulho vie sinut makumatkalle Aasiaan. Ruoka on täydellinen sateisten ja viileiden päivien lämmittäjäksi. Keittomainen katkarapukulho saa makua mm. kaalista, sipulista, inkivääristä, limetistä ja kookoksesta. Katkarapujen ja maukkaan liemen …
-
Keväällä terveys alkoi temppuilemaan ja jouduin lääkäriin. Sieltä lähtiessäni tiesin, että edessäni on haastava elämäntaparemontti, josta en voi välttyä. Vasen jalkani turposi, kuumotti ja oli todella kipeä. Epäilys oli veritulppa, …
-
Kaupallinen yhteistyö Hätälä Viikonloppu lähenee, joten on aika miettiä tilanteeseen sopivaa huikopalaa. Maukas lohipiirakka on juuri omiaan valloittamaan koko perheen makunystyrät. Valmistus on helppoa ja itse teen lohipiirakkaa usein pellillisen, …