Vihdoinkin tänään alkoi se kauan odotettu lomaviikko. Ensimmäisen lomapäivän iloksi päätimme herkutella ja niin pöytään kannettiin nacho-tortillavuoka tai oikeastaan aika monta pientä juustolla kuorrutettua nachovuokaa. Nacho-tortillavuoka on ns. mättöruokaa, jota …
Pikkusuolaiset
-
-
Kreikkalainen herkku paistettu feta seesaminsiemenillä ja hunajalla on jotain niin hyvää, että just ja just sanotuksi saa. Olen ollut kerran Kreikassa ja silloin feta-annos meni sivu suun naapuripöytään. Unohdin jo …
-
Makeahko bataatti sopii täydellisesti uunissa valmistettavaksi. Uuni antaa ihanan paahteisen maun ja syvyyttä bataatille. Maustetut bataattiranskalaiset uunissa on ollut ennen suosikkini, mutta puolikkaiden uunibataattien jälkeen kieleni oli ihan solmussa ja …
-
Uppomunat on vilissyt silmissäni jo hetken aikaa. Niitä on tullut vastaan ravintoloissa, lehtien sivuilla, blogien palstoilla ja jopa siskollani on ollut uppomunat mielessä. Kun viime viikolla näin taas kerran uppomunakuvan …
-
Lohileivät eli lohileipäset ovat ihanan pieniä suupaloja juhlapöytään ja illanistujaisiin. Lohileivät maistuvat sellaisenaan alkupalana, napsipalana tai vaikkapa keiton kaverina. Lohileivät valmistuu käden käänteessä suurellekkin joukolle ja ne voi tarjoilla rennosti …
-
Punajuurisesonki on parhaimmillaan, joten nyt kannattaa herkutella kauden juureksilla! Punajuuresta saa tehtyä todella ihania herkkuja pienelläkin vaivalla, kuten esim. punajuuriburgerit! Pienet punajuuriburgerit on juuri sellainen tarjottava, jonka ehtii valmistaa vaikkapa …
-
Pienet annosmunakkaat ovat maistuva suupala niin aamupalaksi, brunssille, välipalaksi, iltapalaksi, oikeastaan maistuvat milloin vain! Munakkaat on helppo valmistaa ja ne syntyvät edullisista raaka-aineista. Pienten annosmunakkaiden makua voi muuttaa mielensä mukaan …
-
Broileriquesadillat tuo Meksikolaista tunnelmaa ruokapöytään, delicioso! Tämä rapea pikkusuolainen koostuu paistetuista tortilloista, broilerista, maissista juustosta… herkkua! Broileriquesadillat maistuu niin arkipäivän välipalana kuin viikonloppun huikopalaksi. Valmistus on helppoa, joten keittiössä ei …
-
KasvisruokaLisukkeetMakuja BritanniastaPerunaViikonloppu
Chip butty ja nojatuolimatka Britanniaan
by PeggyChip butty on todellinen katuruokien klassikko Britanniassa! Päältä ihanan rapsakka ja sisältä kuohkea sämpylä, jonka täytteenä on RANSKALAISIA! Mausteena suolaa, mallasetikkaa ja kastikkeita. Sellaisen herkun ne britit keksivät ja chip …
-
Tein muutama viikko sitten elämäni ensimmäiset haukipihvit Meren maku-kirjan reseptillä ja ihastuin haukipihvien makuun ihan täpöllä. Tällä kertaa päätin valmistaa haukiburgereita. Leivoin burgereita varten helppoja ruissämpylöitä, melko samalla reseptillä …