Kaupallinen yhteistyö Hätälä
Keväisen makuinen helposti valmistuva lohi-parsapannu sopii erinomaisesti vaikkapa brunssille. Valmistus on nopeaa, joten aikaa jää enemmän myös itse ruoan nautiskeluun. Lohi-parsapannu valmistuu muutamasta yksinkertaisesta raaka-aineesta. Voit valita pannuun joko Hätälän loimulohta tai savulohta, tarjonnan ja oman maun mukaan. Molemmat sopivat parsan, punasipulin ja fetan makupariksi mainiosti. Ruoka esivalmistellaan pannulla ja viimeistellään muutamassa minuutissa uunissa. Pääsiäinen lähestyy, joten tämä resepti kannattaa jo korvamerkitä pitkiä pyhiä varten. Nyt jos koskaan kannattaa herkutella lautasellinen keväistä fiilistä.
Molempi parempi
Tekemälleni brunssipannulle sopii tosiaan ihan kumpikin kalavaihtoehto tahansa, niin loimulohi kuin savulohikin. Itse vaihtelen makuja fiiliksen mukaan, koska molemmissa on ihanan herkullinen ja omanlaisensa uniikki makunsa. Tuotteet sopivat sellaisenaan esimerkiksi pannuruokiin, salaateihin, pizzaan, pastaruokiin, uunivuokiin ja leivälle. Loimulohi ja savulohi fileepalat löytyy kaupasta mm. näppärän kokoisista 250 g valmispakkauksiin pakattuna.
Ruokaa tehtäessä kannattaa varata uunin kestävän pannun. Jos sellaista ei ole, pidennä hieman paistoaikaa ja käytä valmistuksen lopussa pannun päällä kantta. Valitse myös millaisena kanamunasi haluat ja säädä valmistusaika sen mukaan Näin saat lohi-parsapannusta mehukasta ja juuri sinulle sopivaa.
Helppo lohi-parsapannu – resepti
4:lle
- 500 g Hätälän loimu-tai savulohta
- 1 rkl oliiviöljyä
- nippu vihreää parsaa
- 1 punasipuli
- 1 tl raastettua sitruunan kuorta (luomu)
- 1 rkl hienonnettua timjamia
- 4 kananmunaa
- 150 g fetaa
- suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan
- Kuumenna uuni 225ºC. Valitse ruoanlaittoon uunin kestävä pannu.
- Huuhtele parsat ja napsauta käsin puumainen kova osa pois. Leikkaa parsat kahtia.
- Kuori ja hienonna sipuli. Raasta huuhdeltu sitruunan kuori ja hienonna timjami.
- Paista parsoja ja sipulia pannulla oliiviöljyssä, kunnes ne pehmenevät.
- Lisää sitruunan kuori ja timjami pannulle hyvin sekoittaen.
- Ripottele käsin murustettu lohi ja feta joukkoon.
- Riko kananmunat päälle ja mausta suolalla sekä pippurilla.
- Nosta uunin keskitasolle noin 4-8 minuutiksi. Riippuen millaisena kananmunasi haluat.
- Koristele halutessasi timjamilla. Tarjoile lämpimänä.
Kaipaatko lisää brunssitarjottavia tai viikonloppuun naposteluruokaa? Kokeile myös tikkusilakoita wasabidipillä. Ne sopivat myös yhdessä lohi-parsapannun kanssa kalapöytään.
Peggyn pieni punainen keittiö löytyy Instagramissa. Nähdään siellä ♥
2 kommentit
Miten mä oon syöny nyt näinä kotoviikkoina tosi vähän kalaa ja tosi vähän kasvisruokia. Nyt on pakko ryhdistäytyä!
Minä taas paljon kalaa, mutta kasvisruokia aivan liian vähän. Onneksi tässä yhdistyy molemmat, pientä ryhtiliikettä havaittavissa.