Etusivu Aamiaiset ja brunssit Kuohkea Yorkshire pudding

Kuohkea Yorkshire pudding

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
Kuohkea Yorkshire pudding on ihana brittiklassikko, joka minut aina hyvälle mielelle. Yorkshire pudding on pikkusuolainen lisuke, vähän kuin pannukakun ja kohokkaan välimuoto. Suosittua budding tarjoillaan yleisimmin Sunday dinnerillä eli sunnuntain päivällisillä, niin perheiden kuin pubienkin ruokapöydissä. Nämä kuohkeat pannukakkukohokkaat sopivat tarjottavaksi erityisesti paistin ja kastikkeen kera, mutta Yorkshire pudding maistuu myös brunssilla ja vaikkapa piknikillä ihan sellaisenaan. Nimimerkillä: testattu on ja monesti. Muistan kun maistoin elämäni ensimmäistä Yorkshire puddingia, oli vuosi -97 ja istuin tuntemattomien ihmisten pöydässä jännittyneenä kuin heinäseiväs. Olin niin hermostunut, etten meinannut saada suustani alas palaakaan. Arvatkaapa missä olin?

Istuin anoppini pöydässä ensimmäistä kertaa ja nokan edessäni oli VALTAVAN iso lautanen täynnä sunnuntain juhlaruokaa, missä päällimmäisenä keikkui Yorkshire pudding. Siinä oli Suomi-tytölle haastetta purtavaksi, kun pöytä oli täynnä Walesin tiikerin perhettä odottavin ilmein. Söin hikipisarat otsalla ruokaa kauniisti hymyillen, hymyni tosin saattoi näyttää välillä jo irvistykseltä. Annos oli tuskainen, mutta sain kun sainkin sen syötyä. Vaapuin pöydästä sumopainijan lailla, mutta anoppi oli tyytyväinen ja se oli tärkeintä.

Eilen tunnelma oli hieman toinen ja se sai hauskat muistot mieleen. Veimme anopin syömään pubiin Sunday dinneriä. Pubissa oli buffet, jota tosin ei saanut itse laittaa lautaselle. Kokki kysyi, mitä lajia haluaa ja annosteli sen mukaan lautasella ruokaa. Lopulta annos oli jäätävän kokoinen ja pöydässä sitten ihmettelimme sen suuruutta. Eilen kaikki otti lautasesta mittaa ja jok´ikinen vaappui pubista sumopainijan lailla tuskaisesti nauraen, jopa anoppini!

Ensi muistoista on nyt kulunut melkein 20 vuotta ja rakkaus Walesin tiikeriin, brittisukulaisiin sekä Yorkshire puddingiin on jatkunut. Ihanat muistot ja läheiset ihmiset ovat elämän suola!

Jos et ole vielä kokeillut Yorkshire puddingia, kokeile ihmeessä, tee omat muistot ja rakastu!

 

Kuohkea Yorkshire pudding resepti

Yorkshire pudding 

 

  • 4 kananmunaa
  • 3 1/2 dl maitoa (ei rasvatonta)
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 dl voita tai paistinrasvaa
Lämmitä uuni 200-asteeseen. Kuumenna voi/paistinrasva kattilassa ja anna kuplia hetken.
Sekoita kuivat-aineet kulhossa. Vatkaa munat kevyesti ja lisää maito joukkoon, sekoita.
Lisää kuivat-aineet munamaitoseokseen ja sekoita taikina sileäksi.
Jaa kuuma rasva muffinivuokien pohjalle ja täytä vuoat taikinalla tasapuolisesti.
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Alenna lämpö 180-asteiseksi.
Jatka paistamista noin 20 minuuttia. Älä aukaise uunia kesken kaiken, ettei pudding lässähdä.
Ota muffinivuoka uunista pois, kun pudding on saanut kauniin värin.
Irrota kohokkaat vuoasta varoen ja tarjoile lämpimänä.

 

Lisää brittiherkkuja? Kurkkaa makuja britanniasta– osioon.

Lue myös nämä

8 kommentit

Nanne - Elämää Koivurannassa 6 kesäkuun, 2016 - 11:21 am

Voin kuvitella sun jännityksen! :) Ainahan se on jännä tilanne kun tapaa ekaa kertaa uusia tai sanotaanko tulevia "sukulaisia", mutta vielä eri maa, eri kieli ja eri tavat ja kulttuuri tekevät kohtaamisesta varmasti vielä jännempää.
Just muisteltiin isännän kanssa sitä kun hän esitteli mut sisaruksilleen. Oli tosi kuuma päivä ja mun oli väkisin pidettävä pitkähihainen paita ja pitkät housut päälle, jotta eivät olisi heti kättelyssä nähneet mun koko tatuointiarsenaalia :D :D

Nimetön 8 kesäkuun, 2016 - 8:19 am

Ensitapaamisista saa hauskat muistot ja kommelluksista ei varmaan välty monikaan. Ihanat muistot teilläkin :D <3

Satu /Talossano23 6 kesäkuun, 2016 - 12:35 pm

Oi ei…mieleni tulee aika jolloin asuin saksassa ja seurustelin pakallisen Gasthaus:n omistajan pojan kanssa…luoja sitä ruuan, oluen ja kakkujen määrää aina ruokapöydässä ja ainahan pohjoisen blondia piti esitellä koko suvulle ja uusille vieraille!…meinas tämänkin tytön muodot muuttua radikaalisti ;)

Nuo puddingin muistuttaa kovasti pannukakkuja, joita olen tehnyt muffinivuossa. Ihania ja todellakin sopii moneen juttuun…

Ihanaa päivää!!!

Nimetön 8 kesäkuun, 2016 - 8:22 am

Ruokaa ja sen seitsemän sorttia on kyllä aina tarjolla täälläkin :D ja kilot kiittää. Puddingit muistuttaa paljolti pannukakkuja, maistuu marmeladinkin kanssa ;) Ihanaa viikkoa sinnekkin!

Nanna 6 kesäkuun, 2016 - 5:42 pm

Nyt voin sanoa, että ikinä en oo maistanu!

Nimetön 8 kesäkuun, 2016 - 8:24 am

Oho, laita ihmeessä to do-listalle. On aika kivoja pikkusuolaisia liharuoankin lisukkeena.

Anonyymi 13 syyskuun, 2016 - 1:40 pm

Mä en pysty millään kuvittelemaan, että söisin noita suolaisen ruuan kanssa. Mulla on nimittäin sama ohje kummitädiltä perittynä nimellä "Amerikan kohokkaat" ja niitä syödään voinokareen ja vaahterasiirapin kanssa. Ja on muuten todella hyvää! Ja kevyttä…

Nimetön 13 syyskuun, 2016 - 4:27 pm

Ja minä taas rakastan syödä niitä paistin ja kastikkeen kera, niinkuin puolet brittiläisistä :D Makutottumuksia on niin monia, peukku sille.

Kommentointi on suljettu.