Kauniin punaiset ja makeat paprikat saivat tulisen täytteen kebablihasta, valkosipulista, chilistä, riisistä ja täyteläinen cheddar kruunasi vielä herkullisen kokonaisuuden. Lopputulos oli todella maukas. Paprikoista saa myös kasvissyöjille tehtyä näppärästi oman …
Liharuoka
-
-
Walesin perinneruoka Welsh Cawl, nautitaan höyryävän kuumana ja rapean tuoreen leivän kanssa. Kuuma keitto tarjoillaan yleensä puukulhosta ja puulusikalla, näin keittoa ollaankin syöty jo sukupolvien ajan. Keiton salaisuus on yrtit, …
-
Pataruuat ovat herkullisia ja erittäin helppoja tehdä. Ruoka tulee kuin itsestään, kun ensin saa alkuvalmistelut tehtyä. Siinä ajassa kun lihapata porisee uunissa, voi vaikka temmeltää ulkona ja tulla sen jälkeen …
-
Ihana bratwurstihodari pekonilla saa veden kielelle! Tuhdisti sipulia, kastikkeita ja iso haukkupala, wuhw! Tämä kuuma koira on nimensä veroinen ja ulkomuotonsa se on saanut meidän hellavahti Onnista! Onni on hodarin …
-
Mehevä pihvi ja lasillinen hyvää punaviiniä maistuu hyvältä, kiireisen viikon jälkeen. Meillä on tapana herkutella kerran viikossa, vähän paremmin. Silloin koko perhe istuu pöydän ääreen yhdessä, syömme kunnon pihvit ja …
-
Kuumia koiria, kylmiä juotavia ja hyvää seuraa, niistä on lauantai-illan herkkuhetki tehty. Hot dog eli hodari maistuu suuremmoiselta snackiltä, itse tehtyjen sämpylöiden, pekoniin käärittyjen bratwurstejen, tulisen sinappi-sipylichutneyn ja täyteläisen pippuriskastikkeen …
-
Toad in hole on niin omiaan viikonloppuun. Makkaraa, pekonia, sipulia ja pannarit päälle. Siihen kun vielä laittaa saunan lämpiämään ja iltapalaksi brittiläistä makkararuokaa, on arkikiireet unohdettu! Brittiläinen herkku Toad in …
-
ArkiruokaLiharuokaLisukkeetPääsiäinenPääsiäisen parhaatSuosikkiresepti, Igorin kanaViikonloppu
Igorin kana, alkuperäinen resepti
by PeggyIgorin kana, alkuperäinen resepti löytyy täältä! Tervetuloa herkuttelemaan. Tämä ruoka on sulattanut monen pöydässämme käyneen vierailijan sydämen ja se onkin perheemme ehdoton suosikkiruoka jo yli 20 vuoden ajan! Igorin kana …
-
Lindströmin pihvit ovat herkullisen mehukas klassikko, jonka salaisuus piilee kauniin punaisessa punajuuressa sekä laadukkaassa jauhelihassa. Lindströmin pihvit maistuu hyvältä esimerkiksi muusin kanssa. Jos haluat kokeilla jotain erilaista, tee niinkuin meidän …
-
Helpot ja hauskat muumionakit valmistuvat niin nopeasti, että huomaat pian muumioiden valtaavan koko talosi 😀 Nämä muumiot maistuvat hyvältä ja tuovat kauhistuneen hymyn jokaisen kasvoille! Näitä pitää ehdottomasti tehdä Halloween …
