Etusivu Jälkiruoka Herkullinen pizza, pizzakivi ja Milanon haaste

Herkullinen pizza, pizzakivi ja Milanon haaste

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
Herkullinen ja rapeapohjainen pizza!

Melkein yhtä hyvää kuin Italiassa ;)

Italin matkalla Milanossa söin elämäni parasta ja suurinta pizzaa mitä olen koskaan nähnyt. Maku oli huumaava.  Rapea pohja, tuoreet ainekset, reilun juustoinen, suussa sulava elämys. Kokoa pizzalla oli niin paljon että siitä olisi hyvin riittänyt kolmelle ihmiselle ja reilusti. Kun pizza tuotiin pöytään mietimme siskoni kanssa, kenelle valtava pizza oli tarkoitettu? Tilasimmehan molemmat oman ja erimakuisen pizzan. Luulimme jo että pizza oli puolitettu täytteiden suhteen. Kunnes pöytään tuli toinen yhtä suuri pizza, purskahdimme nauruun. Urakka olisi valtava! Ihan nolotti, kun emme jaksanet syödä pizzasta kuin pienen osan. Tarjoilijat kävivät vuoroin kysymässä, mikä hätänä kun pizza ei maistu? Maistuihan se ja hyvin, mutta kohtuus kaikessa. Kävimme paikassa toistamiseen reissullamme, pizzan herkullisen maun, pizzerian tunnelman ja hauskojen tarjoilijoiden vuoksi.

Milanossa oli paljon muutakin hyvää ja kaunista kuin pizzat. Henkeäsalpaava Duomo, joka on Euroopan toisiksi suurin kirkko. Korkeutta kirkolla on 157 metriä, huh! Siskoni oli periksiantamaton ja kipusi niin ylös kuin pääsi, ihailemaan maisemaa ja ottamaan upeita valokuvia. Minä pelkurina ja korkeapaikankammoisena jäin ihasteleman kirkkoa alhaalta ylöspäin. Hieno nähtävyys oli myös Galleria Vittorio Emanuele II ostoskeskus, joka oli täynnä upeita kauppoja sekä ravintoloita. Galleriassa sijaitsee Milanon vanhimpiin lukeutuva kahvila Biffi Caffe, joka aloitti toimintansa 1867, varsin kunnioitettava ikä kahvilalla :)

Duomon upeat maisemat katolta.



Duomo alhaalta.
Galleria Vittorio Emanuele II ostoskeskus.

Palataampas sitten takaisin siihen pizzaan, josta tämä koko aihe alkoi.

Italian matkasta lähtien olen halunnut osata tehdä yhtä hyvää pizzaa kuin Italilaiset, mutta onnistumatta siinä.  Sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Iloiseen keittiöön ja mietin mitä ostaisin lahjallani. Kunnes muistin nähneeni siellä pizzakiven. Olen jo hetken haaveillut ostavani sellaisen, mutten ole malttanut. En tiennyt miten kivi toimii tai auttaako se täydellisen pizzani mielikuvassa, saatika maussa, mutta päätin kokeilla. Kävin ostoksilla ja nyt keittiössäni komeilee Pizzakivi! Milanon pizzeriat vaviskaa, haaste on otettu vastaan! :) Yksi pizza-ilta jo takana ja toinen on tänään tulossa. Pitää todeta että pizzakiven hankkiminen todellakin kannatti, pizzasta tuli ihanan rapea ja hyvän makuinen! En tee enää yhtään pizzaa ilman pizzakiveäni! Pizzani ei ehkä ollut niin  hyvä kuin Milanossa syöty pizza, mutta melkein ;) Ja harjoitushan tekee mestarin, ainakin toivon.

Pizzakivi.

Taikinan reseptin otin Yhteishyvä-lehtisen resepteistä ja taikina riitti kahteen suureen pizzaan. Huom. voit tehdä pizzan ilman pizzakiveäkin. Resepti soveltuu kaikille pizzoille :)

Taikina:

2 dl vettä
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
ripaus sokeria ja suolaa
vajaa 1/2 dl öljyä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita kuivahiiva osaan jauhoista.
Sekoita jauhoseos, sokeri ja suola nesteeseen.
Lisää öljy ja loput jauhot ja alusta taikina.
Kohota taikinaa noin 40 minuuttia liinan alla.
Muotoile pizza käsin ja kaulinta apuna käyttäen.

Kastike:

4 dl tomaattimurskaa
70 g tomaattisosetta
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rkl fariinisokeria
suolaa ja mustapippuria makusi mukaan
1 rkl pizzamaustetta
muutama tuore basilikanlehti pienennettynä

Keitä kastikkeen aineksia 5 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä.

Täytä makusi mukaan!

Itse laitoin täytteeksi:

jauhelihaa
paprikaa
sipulia
salami snack, red chilillä maustettua
mozzarellajuustoa sekä pizzajuustoa



Jauhelihaa, paprikaa, sipulia, salamia ja päälle paljon juustoa!

Lapsille täytteeksi:

jauhelihaa
kinkkua
tuoretta ananasta
pizzajuustoa

Pizzakivi ja pizzan tekeminen:

Kuumenna kivi uunissa ohjeen mukaan.
Kauli ja muotoile taikinasta kaksi pyöreää pohjaa.
Käytä jauhoja taikinan pohjassa reilusti, jotta saat pohjan helposti nostettua kivelle.
Pohja saa mielellään olla hieman paksumpi kuin aivan ultran ohut, muutoin pohja ehtii valmistua ennen juuston sulamista.
Ota kivi uunista ja nosta pohja kivelle.
Laita kastike ripeästi pohjan päälle sekä täytteet ja lopuksi ripottele juusto.
Laita uuniin paistumaan pizzakiven mukana tulleiden ohjeiden mukaisesti.
Minun pizzani valmistuivat hujauksessa, joten kannattaa kurkkia uuniin ahkerasti, ettei pala.

Toinen tapa on että teet pohjat, täytät ne ja hyvän lastan avulla nostat paistoa vaille olevat pizzat kuuman kiven päälle ja sitten uuniin paistumaan.
Kumpikin tapa käy.

Kuka saa viimeiset palat? ;)

Lue myös nämä

10 kommentit

Annabella 11 lokakuun, 2013 - 9:31 am

Mulle kiitos ne viimeiset palat :D Pizzakiva olisi niiiiiin cool. Paljonko maksoi ja minkä kokoinen tuo kivi on?

Peggy 11 lokakuun, 2013 - 9:56 am

Suosittelen lämpimästi! Tulee niin rapsakoita pizzoja.

Hintaa kivellä oli hieman yli 40€ ja kokoa 33cm. Mielestäni todella hintava, mutta maussa sen hinnan sitten maistaa ;) Huomasin että muutamassa nettikaupassa saisi edullisemmin kiven, mutta jostain puuttui nostokahvat.

La Folle 22 lokakuun, 2013 - 10:06 am

Lots of people think that the real italian pizza is the neapolitan pizza. I'm from Rome and I really love pizza, but we use to cook a thin and crispy kind of it (have you ever tried margherita pizza? I love it), the neapolitan pizza is good but is thicker and saltier than ours and well… I don't really like it. You should try both of them :)

Peggy 22 lokakuun, 2013 - 1:27 pm

The best pizza what I have ever tasted was in Milan :) I pought a couple weeks ago pizzastone and now try to do second best pizza ;) I have to make margherita pizza next time :)

La Folle 22 lokakuun, 2013 - 4:41 pm

Wonderful :) what kind of cheese do you have in Finland?

Peggy 22 lokakuun, 2013 - 6:11 pm

We have lots of cheese what you have too. Cheese come from other countries.

Finnish special cheese is raejuusto= cottagecheese and leipäjuusto= squeaky cheese (bread cheese) You have to try if you come to Finland :)

La Folle 23 lokakuun, 2013 - 11:03 am

Sure I'll do it *____*

Peggy 23 lokakuun, 2013 - 12:01 pm

:)

Anonyymi 23 syyskuun, 2015 - 6:19 pm

Aivan mahtava ohje! Tein tällä ohjeella pannupizzoja, SUOSITTELEN.

Nimetön 23 syyskuun, 2015 - 7:51 pm

Hieno kuulla, kiitos. Itse pyöräytän samalla ohjeella useasti meidänkin pizzat ja namskis vaan käy :)

Kommentointi on suljettu.