Etusivu Jälkiruoka Karkkikepit ja piparminttumakeiset

Karkkikepit ja piparminttumakeiset

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Joulu ilman karkkikeppejä ja piparminttumekeisia ei ole joulu ollenkaan. Rakastan piparminttukarkkeja ja olen haaveillut pienen pienistä karkkikepeistä, jotka ripustaisin lasten omiin joulukuusiin. Viime vuonna onnistuin löytämään sellaisia, mutta tänä vuonna niitä ei ole enää ollut myynnissä. Pienten rohkaisu sanojen saattelemana päätin kokeilla niiden tekoa itse. Hieman jännitti kuuman massan kanssa puuhastelu, mutta turhaan. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin ajattelin. Pullahiiren leivontanurkka-blogista löytyi selkeä ja herkullisen kuuloinen resepti, mitä päätin kokeilla. Karkkikeppini kuitenkin muuttuivat uusien ideoiden myötä. Niistä syntyi lopulta erimallisia piparminttumakeisia; tähtiä, sydämiä ja takin nappeja. Muutama keppikin taisi joukkoon päästä. Kaunis lasipurkki, silkkinauha, namuja purkkiin ja ihana joululahja on valmis! Sssshhh… ei paljasteta vielä kenelle.





Karkkikepit ja piparminttumakeiset

Työvälineet karkkikeppejen ja piparminttumakeisten tekoon. Muista öljytä kaikki työvälineesi (ei kattilaa) ja alustat, ennen kuin aloitat karkkien teon. Öljyäminen estää kuuman massan tarttumisen joka paikkaan.

Tarvikkeet

Öljyä
Kuumuutta kestävä alusta (esim. silikonimatto)
kuumuutta kestävät lastat
2-3 paria kumihanskoja
Sakset
Veitsi
Vuokaspray tai rypsiöljyä
Ruoanlaittoon tarkoitettu lämpömittari
Kattila

Massa

5 dl sokeria
125 g glugoosia
1 dl vettä
15-20 tippaa piparminttuöljyä
punaista elintarvikeväriä

Mittaa sokeri, glugoosi ja vesi kattilaan. Kiehauta ja jatka kuumentamista, kunnes seos on 162 astetta. Lisää piparminttuöljy ja kaada seos alustalle. Laita öljytyt hanskat käteen. Nostele molempia lastoja apuna käyttäen massaa reunoilta keskelle, kunnes massa on jäähtynyt kosketuslämpöön. Ota pieni määrä massasta eroon ja värjää hanskoja käyttäen elintarvikevärillä punaiseksi. Ota uudet hanskat ja muotoile valkoisesta massasta iso pötkö ja punaisesta noin kolme ohutta nauhaa, jonka kierrät eri kohdista ympäri valkoisen massan. Taita massa vielä kertalleen yhteen ja tee pitkä pötkö. Jos massat kovettuvat liikaa voit pehmentää niitä uunissa noin 50- 100 asteessa hetken ja jatkaa työstämistä uudelleen.

Pyörittele karkkikepin mallisiksi tai voit tehdä myös levyn kauliten, josta painella muotilla kuvioita. Mielikuvitus vain rajana. Anna kovettua ja nauti!

Lue myös nämä