Etusivu Aamiaiset ja brunssit Maistuvat välipalat lapsille
Koululaisten välipalat

Maistuvat välipalat lapsille

by Peggy

Kaupallinen yhteistyö Lejos

 

Monessa lapsiperheessä koulut, harrastukset ja arki ovat alkaneet viimeistään tällä viikolla. Paluu arkeen tuo tullessaan monenlaista hulinaa, mutta myös selkeät rutiinit ja säännöllisen ruokarytmin. Maistuvat välipalat lapsille ovat arjessa tärkeää, jotta energiataso pysyy hyvänä ja sen myötä lapsi jaksaa taas arjen vauhdissa paremmin. Olen koonnut alle neljä erilaista välipalaa Lejoksen tuotteista, jotka ovat helppoja valmistaa ja osan saa vaikkapa pakata evääksi harrastuksiin mukaan, kuten annosmunakkaat ja pizzarullat.

 

Koululaisten välipalat

Arjessa lapselle tulee tarjottua usein välipalana mm. smoothia ja hedelmiä. Niiden lisäksi pyrin pitämään välipalat vaihtelevina ja joskus viikollakin saa herkutella hyvin mielin pizzarullia ja hedelmistä sekä kuplavedestä tehtyä Hedelmähuikkaa. Niiden lisäksi usein välipalapöydästä löytynee….

 

  • Annosmumakkaat ovat perheessämme jo melkeinpä perinneruokaa, koska ne maistuvat niin lämpiminä kuin kylmänä. Täytteitä voi vaihdella loputtomiin ja näin munakkaisiin saa uusia makuvariaatioita helpolla. Tällä kertaa annosmunakkaisiin sujahti sardiineita.

 

  • Pizza on meillä sellainen välipala, joka katoaa lautaselta joka kerta aika vikkelään. Perinteisen pizzan sijaan teen usein pieniin käsiin sopivia pizzarullia, jotka on helppo napata sellaisenaan suuhun. Pizzan maku on tietenkin klassikko tonnikala-ananas, johon laitetaan vielä valmis tomaattikastiketta ja juustoraaste. Sitten vain rullataan taikina, viipaloidaan se ja laitetaan uuniin paistumaan. Pizzarullat ovat myös kätevä eväsherkku.

 

  • Suolaiset vohvelit ovat itselleni lapsuudesta asti tuttu välipala. Vohvelit voi valmistaa tarvittaessa tunteja etukäteen ja täyttää sitä mukaan, kun nälkä kurnii. Täytteeksi rapeaa salaattia, tomaattia, makeaa ananasta, tonnikalaa ja jogurttikastiketta.

 

  • Hedelmäinen välipalarahka valmistuu suit sait vikkelään ja on niin hyvää. Tunnustan itsekin olevani tämän herkun ystävä. Tämä välipala valmistuu maustamattomasta rahkasta ja herkullisista hedelmistä. Rusinoista, luumuista ja persikoista. Ps. Tätä ns. jälkkäriä syödessä tulee mieleeni kaunis kevät ja auringonpaiste.

 

 

Maistuvat välipalat lapsille

 

  • Annosmunakkaat
  • Pizzarullat
  • Suolaiset vohvelit
  • Hedelmäinen välipalarahka

 

 

Annosmunakkaat -resepti

2 annosmunakasta

 

  1. Voitele muffinivuoat voilla tai suojaa leivinpaperilla. Hienonna sardiini haarukalla.
  2. Vatkaa kananmunat ja sekoita kaikki aineet keskenään. Lusikoi täyte vuokiin.
  3. Kypsennä uunissa 175ºC asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile kylmänä tai lämpimänä.

 

Pizzakierre

Pizzarullat -resepti

9 pizzarullaa

 

Pohja

 

Täyte

 

 

  1. Sekoita jauhot, kuivahiiva ja suola keskenään. Lisää seos + 42ºC veteen hyvin vaivaten.
  2. Sekoita joukkoon oliiviöljy ja jätä taikina kohoamaan liinan alle tunniksi. Leikkaa ananasviipaleet kuutioksi.
  3. Muotoile taikinasta leivinpaperin päällä suorakulmion mallinen levy jauhoja apuna käyttäen.
  4. Levitä taikinalle tomaattikastike, ananas, tonnikala ja 3/4 osaa juustosta.
  5. Rullaa taikina leivinpaperia apuna käyttäen. Leikkaa rullasta ohuita noin 2 -3 cm viipaleita.
  6. Nosta viipaleet muffinivuokiin ja ripottele loput juustosta pizzojen päälle.
  7. Kypsennä uunissa 225ºC asteessa noin 8-10 minuuttia. Koristele lopuksi basilikan lehdillä.

 

 

Suolaiset vohvelit -resepti

noin 4 kpl

Taikina

 

  1. Sekoita jauhot ja vesi hyvin keskenään. Kuumenna vohvelirauta ja sivele voita pintaan.
  2. Kaada taikina rautaan ja paista, kunnes vohvelit saavat kauniin kullankeltaisen värin pintaan. Täytä.

 

Täyte

 

  1. Sekoita jogurtti, sitruunanmehu ja mausteet keskenään.
  2. Valuta tonnikala ja ananas mehusta. Leikkaa tomaatit kahtia. Täytä vohvelit ja viimeistele kastikkeella.

 

 

Hedelmäinen välipalarahka

2-4 annosta

 

 

Leikkaa luumut ja persikanviipaleet pienemmiksi ja sekoita kaikki raaka-aineet keskenään. Annostele ja tarjoa.

 

Pizzakierre

 

Katso myös lasten suosikkiruoat Top -10 !

Lue myös nämä

3 kommentit

Annin Uunissa 15 elokuun, 2019 - 10:16 am

Mä olen välipala hirmu! Lapsille ja minulle kiitos :) Söisin näitä kaikkia! Ihanaa viikon jatkoa Peggy!

Peggy 18 elokuun, 2019 - 1:19 pm

Sama täällä ja minusta on kiva syödä vaihtelevasti erilaisia välipaloja. Ihanaa viikonloppua Anni :)

Heli/Beach house kitchen 19 elokuun, 2019 - 12:31 pm

Ihana kooste ja monta reseptiä menee kokeiluun! Muistan omasta lapsuudesta cream crackerit sardiineilla, oi nam!

Jätä kommentti