Etusivu Kasvisruoka Marinoidut kesäkurpitsaviipaleet
Marinoidut kesäkurpitsaviipaleet

Marinoidut kesäkurpitsaviipaleet

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Helposti valmistuvat marinoidut kesäkurpitsaviipaleet ovat olleet suurta herkkuani jo muutaman sesongin verran. Ne maistuvat ihanalta yksinkertaisuudessaan esimerkiksi rapeaksi paahdetun vaalean leivän päällä. Marinoidut kesäkurpitsaviipaleet sopivat myös salaatteihin ja pokekulhoihin sekä liha -ja kalaruokien kanssa nautittavaksi.

Valmistan kesäkurpitsaviipaleita joka kerta ison satsin, ajatuksella koko perheelle tietenkin ja arvatkaapa miten käy. Syön itsekkäästi lähestulkoon kaiken, viimeiseen viipaleeseen asti ja tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Tikru joskus kyselee, missä ne viipaleet ovat ja totean hieman nolona, että söin ne. Et olisi varmaan edes pitänyt niistä.

Onneksi tänä vuonna kesäkurpitsat ovat niin villiintyneet, että höylä viuhuu ja tohdin jakaa muutaman viipaleen muillekin. Kaksi kesäkurpitsaa on kasvanut jumboiksi, ne ei mahdu edes keittiön vaakaan. Niistä ajattelin tehdä keittoa, muhennosta, mehevää kesäkurpitsalasagnea, juustoisia kesäkurpitsapihvejä ja kakkua. Hassua, miten joskus ajattelin, etten keksi tehdä mitään ruokaa kesäkurpitsasta. Kesäkurpitsahan on ihan huippu raaka-aine. Mikä on sinun reseptisuosikkisi?

 

Marinoidut kesäkurpitsaviipaleet

Hölsky kesäkurpitsat

Kesäkurpitsa reseptit

Marinoidut kesäkurpitsaviipaleet

  • n. 400 g kesäkurpitsaa
  • 3/4 dl oliiviöljyä
  • 4 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl timjamia
  • 1 rkl hunajaa
  • 1/4 tl kuivattuja chilihiutaleita
  • 1 tl suolaa/oman maun mukaan
  • mustapippuria myllystä

 

 

  1. Siivuta huuhdeltu kesäkurpitsa juustohöylällä ohueksi ja asettele kannelliseen purkkiin.
  2. Hienonna kuorittu valkosipuli. Hienonna timjami.
  3. Sekoita oliiviöljy, valkosipuli, etikka, timjami ja mausteet keskenään.
  4. Kaada marinadi kesäkurpitsan päälle. Sulje purkin kansi ja hölskytä.
  5. Nosta jääkaappiin tunniksi maustumaan. Tarjoile

 

 

Makoisia kesäkurpitsahetkiä ja älkää olko kuin minä! Tätä makoisaa lisuketta saa jakaa somessa ja ruokapöydässä niin ystäville kuin tutuillekin ja hyvillä mielin.

 

Olisi ihana nähdä sinut myös somessa: Instagram  @peggynpienipunainenkeittio

-Peggy-

Kesäkurpitsa resepti

Lue myös nämä

7 kommentit

Kaija 16 elokuun, 2020 - 4:33 pm

Marinoidut kesäkurp. Hei, osaatko sanoa, kauanko säilyy jääkaapissa, ellei syödä sitä ennen. Mulla kans jnkv. nyt omaa kesäkurpitsaa. Haluaisin kokeilla tätä, kurkkuhan on jo paljon käytetty esim. hölskyihin. Kiitos jos vastaat. Haluaisin, että säilyy ehkä 2 viikkoa. ?

Peggy 20 elokuun, 2020 - 12:37 pm

Itse olen säilyttänyt max. 5 päivää. En usko, että menee ihan kahta viikkoa, jos ei ole hyvin puhdistettu ja pöpöt kuumennettu pois lasipurkista ennen säilöntää.

Resepti on niin hyvä ja helppo tehdä, että luulen niiden loppuvan aiemmin ;)

Katri 23 elokuun, 2020 - 10:04 pm

Kannattaa kokeilla myös grillata kesäkurpitsaa samanlaisina siivuina. Itse olen maustanut kurpitsat grilliin oliiviöljyllä,valkosipulilla,oregaanolla, mintulla , chilihiutaleilla ,suolalla ja mustapippurilla.

Peggy 4 syyskuun, 2021 - 8:22 pm

Kiitos vinkistä :)

Minou 25 elokuun, 2021 - 4:45 pm

Mikäli tahtoo säilyttää kauemmin kuin muutaman päivän, suosittelen umpiomista. Aivan helppoa hommaa, vaikein vaihe on purkkien (ja kansien) steriloiminen. Ja sekään.ei ole vaikeaa. Silloin voi tehdä ison satsin kerrallaan ja syödä vähitellen. Vanhat konstit kunniaan.

Peggy 4 syyskuun, 2021 - 8:23 pm

Juuri näin :) Mummujen perinteet jatkukoon.

Seija 22 syyskuun, 2021 - 8:20 pm

Kiitos ohjeesta. Tämä oli meidän pelastus. Tällä ohjeella on mennyt jo puolikymmentä ylisuurta (lue hevosenpään kokoista) kesäkurpitsaa, eikä tähän kyllästy. Marinadia tuunasin sen mukaan, mitä sattui kaapista löytymään ja hyvää tuli.

Jätä kommentti