Etusivu Jälkiruoka Mausteiset naan-leivät

Mausteiset naan-leivät

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Perheemme pitää intialaisesta ruuasta ja sen kanssa syömme yleensä naan-leipää. Aina ennen on tullut ostettua kaupasta valmiina esipaistettuja naan-leipiä ja nyt päätin kokeilla, onnistuisinko tekemään leipää itse. Kuinka helppoa se olikaan ja mikä maku! Pizzakiveni oli oiva paistoalusta, mutta uunipellilläkin valmistus onnistui. Kokeilin molempia tapoja. Ei minusta vielä naan-leipä mestaria tule, mutta hyvä alku ja koko perhe tykkäsi! Enää ne kiikuta kaupasta ainuttakaan leipäpussia, vaan teen täst edes aina perheen naan-leivät itse. Viikonloppuna teen uudelleen, koska löysin niin jumalaisen Tikka Masalan ohjeen, ONKO NÄLKÄ?-blogista, joten pakkohan se on kokeilla ja naan-leipää seuraksi.

Mieheni on ollut monta kertaa Intiassa ja olemme saaneet tuliaiseksi koriste-esineitä sekä kuunnella vesi kielellä, kuinka hyvää ruoka on siellä ollut! Ehkä jonain päivänä minäkin sieltä itseni löydän ja siihen asti hääräilen keittiössä, luoden tunnelmaa. Jostainhan sitä on aloitettava ja innolla odotan mitä mieheni viikonlopun kokeiluni jälkeen sanoo. Ei tartte lähteä enää Intiaan, ainakaan syömisen takia! :D

Reseptin otin maku.fi sivuilta ja Pirkka-lehdestä, sekoitin ohjeita keskenään ja muokkasin meidän makuun mausteisemmaksi ja helpommaksi.

8 kpl

Taikina:


6 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g voita
6 g kuivahiivaa, noin puoli pussia
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl maitoa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
2 tl valmista yrttimaustetta
2 puristettua valkosipulikynttä

Päälinen:

30 g voisulaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi voi joukkoon.
Sekoita maito, jogurtti, mausteet ja puristettu valkosipuli keskenään
Lämmitä seos kädenlämpöiseksi ja lisää muna.
Kaada seos kuiva-aineiden sekaan ja sekoita hyvin.
Peitä liinalla ja jätä kohoamaan lämpimään, noin tunniksi.
Jaa taikina kahdeksaan osaan ja muotoile taikinasta soikeita noin 3 mm paksuja lettusia.
Laita 4 kpl yhdelle uunipellille ilman leivinpaperia, koska paperi alkaa palamaan kovassa lämmössä.
Paista 275 asteessa, ylhäällä lähellä grillivastusta noin 5-7 minuuttia.
Voitele kuumat naan-leivät voisulalla, peitä hetkeksi liinalla ja tarjoile.

Intian tuliaisia mieheltäni.

Lue myös nämä

4 kommentit

Katja 6 helmikuun, 2014 - 4:44 pm

Naan-leipä on ihanaa. En vain ole kuin kerran tai pari leiponut sitä itse. Täytyisi kyllä taas laittaa to-do-listalle.:)

Peggyn pieni punainen keittiö 6 helmikuun, 2014 - 9:21 pm

Olin itsekkin yllättynyt, kuinka helppoa sen tekeminen oli ja kuinka maukasta! Kyllä itsetehty on aina parasta :) Ylihuomenna taas uudelleen. Koskas sinä? ;)

Anonyymi 13 helmikuun, 2014 - 8:03 pm

moikka peggy!-olen myös ostanut puoli valmiita.nyt kirjoitin ohjeesi ylös ja teen näitä tikka masalan kaveriksi.

Peggy 18 lokakuun, 2014 - 7:47 am

Mukava kuulla ja toivottavasti maistui!

Kommentointi on suljettu.