Etusivu Jälkiruoka Piparkakkureki ja porot

Piparkakkureki ja porot

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
Piparkakkuporot ja reki täynnä lahjoja, odottavat jo joulua.

Tänä vuonna tein jotain aivan uutta piparkakutalojen lisäksi, ihanat porot ja reen. Nämä jouluiset herkut tulivat perheemme pienimmälle, pikku-prinsessalle. Hempeä tunnelma ja valkoiset hanget olivat teemana. Aikaa meni tekemiseen aika kauan, koska kaikki piti itse leikata kaavojen mukaan ja valmiita muotteja en ole kaupassa nähnyt. Löysin kauniit kaavat HomeHoles.Net sivuilta. Reki ja porot onnistuivat hienosti ja Paraisten piparkakkutaikina oli täydellistä. Talvella porot ovat valkoisen ja harmaan sävyissä, niinpä käytin valkoista pikeeriä sekä hopeaa ja harmaata kimalletta poroihin. Toivoin saavani eläväisemmän pinnan näillä nikseillä, mutta lopputulos olikin jotain muuta ja porot näyttivät  hieman suttuiselta! Onneksi lapsen silmät säihkyivät, kun hän näki luomukseni ja suttuinen pinta oli jo unohtunut. Voiko sitä enempää itse toivoa, kuin sydäntä lämmittävää suurta hymyä!

Käytin porojen ja reen tekemisessä Paraisten piparkakkutaikinaa, pikeeriä, kimalletta ja helmiä. Kaavat piparkakkurekeen ja poroihin löysin täältä!

Ei enää montaa yötä jouluun, oikein ihanaa joulun odotusta teille kaikille!

Lue myös nämä

4 kommentit

Anu Lahti 18 joulukuun, 2013 - 8:07 am

Voi miten suloinen <3

Peggyn pieni punainen keittiö 18 joulukuun, 2013 - 8:14 am

Kiitos Anu! Suloiselle suloista <3

Tita 18 joulukuun, 2013 - 8:11 am

Ihana, tätä voisinkin tehdä ens vuonna myyjäisiin. Rekeä olen joskus tehnytkin, mutta tämä reki porojen kera on hienompi!

Peggyn pieni punainen keittiö 18 joulukuun, 2013 - 8:16 am

Kiitos :) Oli kiva kokeilla jotain uutta! Ensi vuonna sitten teen jo koristukset paremmin ;)

Sinä olet kyllä niin hyvä tekijä, että saisit aikaan varmasti upeaa jälkeä ja nopeasti :D Suosittelen!

Kommentointi on suljettu.