Etusivu Arkiruoka Savulohi-couscussalaatti, uusia makuja ruokapöytään

Savulohi-couscussalaatti, uusia makuja ruokapöytään

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

 

Päätin alkuvuodesta itselleni, että kokeilen rohkein mielin ja mahdollisimman ennakkoluulottomasti uusia ruokia sekä raaka-aineita. Ensin yllätin itseni ja söin inhokkiajatukseni eli elämäni ensimmäiset valkosipulietanat. Mitkä muuten maistuivat kuin suolainen valkosipulipurukumi, että se siitä ennakkoluulottomasta elämyksestäni. Nyt ajattelin kokeilla couscoussalaattia, koska kaupanhyllyllä paketti huuteli nimeäni. Olen vain kerran, aikoja sitten syönyt couscousia, mutta tunnustettakoon, maku on jäänyt täysin unholaan. Muistan vain tunteen sitä syödessä, pieniä palleroisia suun täydeltä.

Valitsin kaupasta täysjyvävaihtoehdon ja salaattin aineiksi mehukkaita retiisejä, savukalaa, paprikaa, kevätsipulia ja fetaa. Salaatiin valmistus oli aivan superhelppoa ja maku niin hyvää siis todella hyvää. Maut sopivat toisilleen just eikä melkein ja salaatti oli ruokaisakin. Sen ansiosta sain päivään taas lisäpotkua. Tämä kokeilu osottautui todella onnistuneeksi ja totean: parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Joten kokeile sinäkin.



Savulohi-couscoussalaatti neljälle

200 g savulohta
4 dl valmista kypsää täysjyväcouscousta
100 g fetaa murskattuna
1 paprika kuutioina
2 kevätsipulia varsineen
5 isoa retiisiä
muutama rouhaisu mustapippuria.

Pese, kuivaa ja kuutioi paprika. Pese kevätsipulit ja retiisit. Poista molemmista kannat ja viipaloi ne. Pienennä savulohi ja murskaa feta kulhoon. Lisää couscous, mausta ja sekoita kepeästi. Tarjoile.

 

Lue myös nämä

2 kommentit

Huli/Meanwhile in Longfield.. 17 toukokuun, 2016 - 7:04 pm

Kuulostaa tosi herkulliselta! Savulohi toimii aina. :P

Nimetön 18 toukokuun, 2016 - 5:23 pm

Söin salaattia nyt toistamiseen ja iloitsin, että uusia makuja tuli kokeiltua (paitsi etanat)! :D Mitähän sitä seuraavaksi kokeilisi? Vinkkejä..

Kommentointi on suljettu.