Hemmottelen monesti viikonloppuisin ja juhlapyhinä perhettä jälkkäreillä. Erityisesti suussa sulavat piirakat ovat perheen toivelistalla ja sehän sopii minulle. Tykkään tehdä piirakoita, koska niiden valmistus on helppoa ja se maku, mmmm….. Kun pääsin kaupalliseen …
Yhteistyöt
-
-
Rohkaistuin muutama vuosi sitten kokeilemaan pitkästä aikaa itse siman valmistusta. Muistelin siman valmistamisen olevan vaikeaa, mutta loppujen lopuksi se on helppoa. Siitä lähtien itse tehty sima on kuulunut meidän perheen …
-
Aina ei tarvitse suunnitella lasten kanssa suuria! Ihan tavallisesta päivästä saa pienilla asioilla erityisen. Yhdessä tekeminen, hassuttelu, nauru ja mielikuvitus saa ihmeita aikaan niin lapsissa kuin aikuisissakin. Meidän perheessä lapset …
-
Perunasalaatti on yksi suosikkisalaateistani, jonka makuun ihastuin jo nuorena tyttönä. Ihastus on jatkunut ja perunasalaattiperinne on hiipinyt koko perheen suosioon. Valmistan perunasalaattia usein juhlien tarjottaviin, mutta se on mainio …
-
Olen todella tykästynyt pieniin annosmunakkaisiin. Onneksi en ole perheessä ainoa, jolle ne maistuvat. Saan tuplasti hyvän syyn herkutella. Annosmunakkaat sopii moneen nälkään ja ne on näppärä syödä käsin, joko kylmänä …
-
Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa Kevät hiipii pikkuhiljaa kolkuttelemaan oven taakse. Siitäkin huolimatta olo alkaa olemaan malttamaton. Kaipaan yhä enemmän auringon lämpöä, vihreän ruohon, tuoreen metsän sekä yrttien tuoksua. Makumatkat ovat …
-
Muistan kun vuonna 1992 olin muuttanut omilleni opiskeluasuntoon ja harjoittelin ruoanlaittoa pienen lapsen äitinä. Keittotaitoni ei ollut kehuttava, mutta kauppoihin tullut uutuustuote oli helpotus ruoanlaitossa. Tämä uutuus oli …
-
Talvi ja pikkupakkanen pitää vielä villasukat jaloissa, vaikka kevättä kohden jo mennäänkin. Kirpsakka pakkaspäivä ja hyvä ruoka lämmittää mukavasti mieltä. Pataruoat sopivat pakkaspäiviin mitä mainioimmin ja ovat arjen puuhissakin helppo …
-
Maanantaipäivät on meillä yhtä hulinaa täynnä. Koulut, työ ja harrastus pitää kiireisenä koko perheen. Maanantaisin kaipaan helpotusta niin ruoanlaittoon kuin ajankäyttöönkin. Pöytään pitäisi saada nopeasti maistuvaa ruokaa, ilman hopun …
-
Monesti arjen vauhdissa toivoisin, ettei työpäivän jälkeen tarvisi enää lähteä kauppaan. Lapsiperheessä varsinkin sen kauppaan menevän ajan haluaisi ennemmin viettää lasten kanssa kotona kuin kaupassa lapsien kanssa. Olen jo …