Mausteinen ja melkein suussa sulava lammas hurmasi minut täysin maullaan. Syömme paljon lammasta, mutta nyhtölammas on vallan jäänyt minulta kokeilematta. Monesti nyhtölampaan kuva on vilahtanut silmissäni, mutta olen silti jättänyt …
Peggy
-
-
Äitienpäivä lähestyy ja ajatukset siirtyvät kahvipöydän tarjottaviin. Huohkea lehtevä kermaleivos mansikoilla kuulostaa täydelliseltä ja maistuisikin, jos siis saisin sellaisen. Päätin kokeilla jo etukäteen ennen äitienpäivää herkullisilta näyttävien kermaleivosten tekoa. Mieheni toi …
-
Pinaattiletut ovat aina maistuneet meidän lapsille ja niistä on tullut oiva välipala ihan sellaisenaan puolukkahillon kanssa. Pinaattiletut valmistuvat nopeasti ja niiden tekeminen on helppoa, joten äitikin tykkää! Tänään oli kerhopäivä …
-
Vuohenjuusto, tomaatti, tuore yrtti, mausteet sekä rapea taikina. Niinkin yksinkertaisilla raaka-aineilla syntyy herkullinen vuohenjuusto-tomaattipiirakka. Vuohenjuustoa ja tomaattia ei tässä piirakassa säästellä ja täytettä saa olla runsaasti. Nämä pienet piirakat maistuvat …
-
Savusiika ja salaattit tuo meidän perheen ruokapöytään kesän tai ainakin kesäisen tunnelman. Silloin tulee nimittäin syötyä usein perunasalaattia, vihersalaattia sekä kalaa. Perunasalaatti on minun heikkous ja voisinkin syödä sitä melkein …
-
Suklaafondant on herkkusuiden unelma jälkiruoka. Lusikallinen suussa sulavaa, keskeltä valuvaa ja kuohkeaa suklaata sekä kaveriksi jäätelöa ja vadelmia. Makunautinto on täydellinen, kuulostaako hyvältä? Suklaafondant on todella nopea tehdä ja raaka-aineet …
-
Ihanan mehevät ja maukkaat piirakat ovat ehdottomasti britti ruokakulttuurin parasta antia, fish and chipsin jälkeen. Meidän perheessä kaikki pitävät piirakoista ja mikä parasta, niiden makua on helppo muunnella. Kunhan taikinakuori …
-
Suussa sulava marengi on saanut hienostuneen maun suklaasta, kermavaahdosta ja viskistä. Hienostuneet marengit sopivat aikuiseen makuun ja juhlaan kuin juhlaan. Tein nämä marenkiunelmat perheen aikuisten vappujuhlia varten, mutta lapsien marenkiunelmiin …
-
Valkosuklaata, limeä ja monta desiä kuplivaa onnea, niistä syntyi linnunpesä-rakkauskakku. Vuosipäivä, kihlajaiset, häät ja hääpäivä tai muuten vaan -päivä! Rakkaus on ihana asia ja sitä kannattaa aina juhlia. Elämä maistuu …
-
Rydbergin pihvi eli Rydbergin pannu ja mitä se sitten on?! Se on hienostunut pyttipannu versio, johon tulee naudan filettä, sipulia, perunaa, raaka keltuainen, persiljaa sekä kylmää sinappikastiketta. Igor vihjaisi minulle kokeilemisen …
