Etusivu Makuja Britanniasta Pihvipiirakka eli Beef pie

Pihvipiirakka eli Beef pie

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Ihanan mehevät ja maukkaat piirakat ovat ehdottomasti britti ruokakulttuurin parasta antia, fish and chipsin jälkeen. Meidän perheessä kaikki pitävät piirakoista ja mikä parasta, niiden makua on helppo muunnella. Kunhan taikinakuori on onnistunut, silloin täytekin saa hyvän mehevyyden. Briteissä ollessamme syömme melkein joka päivä piirakkaa ja aina se maistuu yhtä hyvältä. Piirakan seuraksi voi laittaa HP-kastiketta tai chipsejä, mutta piirakka menee myös ihan sellaisenaan. Pala piirakkaa, hyvää seuraa ja puutarhatöitä, siinä on minun viikonlopun suunnitelmat!

Tämä maukas pihvipiirakka on helppo tehdä! Kaikki täytteen raaka-aineet saa laittaa raakana piirakan sisälle, ei esikypsytystä. Lihaksi valitsin naudan ulkofilettä ja kaveriksi lihalle perunaa, sipulia ja mausteita. Tämä piirakka vie suuremmankin nälän. I love pie, entä sinä?

Ohjeesta tulee kuusi suurta herkullista piirakkaa.

Taikina

6 1/2 dl vehnäjauhoja
150 g jääkaapin kylmää voita
50 g silavaa
2 tl suolaa
2 dl kylmää vettä

1 muna voiteluun

Sekoita jauhot ja suola keskenään.
Nypi rasvat jauhojen joukkoon, niin että tulee tasainen seos.
Kaada kylmä vesi joukkoon ja sekoita hyvin, kunnes taikina irtoaa käsistä.
Laita taikina kelmun sisään ja kelmu jääkaappiin 30 minuutiksi.
Tee sillä aikaa täyte!
Kauli taikinasta noin 1/2 cm paksuinen levy ja ota pyöreällä muotilla piirakoita.
Nosta pyöreä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipellille.
Kastele pyöreän taikinan reunat kylmällä vedellä ohuesti.
Laita täytettä keskelle, niin että jokainen piirakka saa saman verran.
Taita taikinan yläreuna alas ja rypytä puolikuun mallinen piirakka kiinni.
Voitele piirakka munalla ja laita uuniin 225 asteeseen 15 minuuttiksi.
Laske lämpö sen jälkeen 180 asteeseen ja paista toisen 15 minuuttia.
Sammuta uuni ja anna piirakat levätä vielä 15 minuuttia jälkilämmöllä.
Nosta uunista ja nauti lämpimänä.

Täyte

5 pientä jauhoista perunaa 1×1 cm kuutioina
200 g naudan ulkofilettä pieninä kuutioina
1 iso sipuli kuorittuna ja pieneksi hienonnettuna.
1 rkl punaviiniä
1 tl dijon sinappia
reilusti suolaa ja mustapippuria

Sekoita kaikki aineet kulhossa keskenään ja jaa tasaisesti kuuden piirakan kesken.

I love pie! Do you?

Lue myös nämä

8 kommentit

Mika 2 toukokuun, 2014 - 11:27 am

Nyt tiedän minkälaisen piirakan teen seuraavaksi ;)

Peggy 2 toukokuun, 2014 - 11:41 am

Kiva juttu, piirakkaperjantai siis sinullakin pian tulossa ;)

Anonyymi 2 toukokuun, 2014 - 4:28 pm

Aivan mieletön piirakka..menee varmasti meilläkin kokeiluun. Kiitos Peggy =)

t. Sussu

Peggy 2 toukokuun, 2014 - 5:27 pm

Ihana kuulla <3 Toivottavasti maistuu :)

Kakkumonsteri 2 toukokuun, 2014 - 4:58 pm

I love these pies! =D Tosi kiva resepti. Suolaisia reseptejä kaipaankin kovasti ;)

Peggy 2 toukokuun, 2014 - 5:28 pm

Kiitos! Resepti ja piirakan tekeminen on niin helppoa, verrattuna sinun ihaniin kakkuihisi! Mausteita reilusti ja sitten herkuttelemaan ;)

Sanja A. Sokerivaltakunta 2 toukokuun, 2014 - 8:25 pm

Tosi kivä koristellu! Ja muuten ihanaa piirakka. Voiko silava jotenkin korvatta?

Peggy 3 toukokuun, 2014 - 7:22 am

Kiitos Sanja!
Silavaa saa melkein joka kaupasta, mutta jos et halua sitä käyttää, voit korvata sen voilla :)

Kommentointi on suljettu.