Etusivu Viikonloppu EU-bollat eli lihapullat ja kuuluisa Mutti-soosi

EU-bollat eli lihapullat ja kuuluisa Mutti-soosi

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Lihapullat on parasta arkiruokaa parhaimmillaan. Lihapullien valmistus on helppoa, raaka-aineet edullisia ja maku niin taivaallinen. Meidän perheessä lihapullia syödään usein ja ne ovat lapsien ehdoton lemppariruoka. Vieraillessani Habanerokitchenin-blogissa huomasin jotain uutta ja herkullisen näköistä, EU-bollat! No, mitä ihmettä ne sitten ovat? Aion ottaa asiasta selvää.

Ne ovat Henri Alènin lempireseptistä tehtyjä lihapullia eli EU-bollia. Alkuperäisen reseptin mukaan bollat on valmistettu karitsan jauhelihasta, mutta harmikseni kaupasta ei taaskaan löytynyt karitsaa, joten naudan jauheliha sai kelvata. Reseptin idea on siinä, että lihapullat vierailevat ensin uunissa, sen jälkeen käväisevät pannulla ja lopuksi hautuvat vielä hyvässä tomaattikastikkeessa. Näin lihapullat saavat hyvän maun, rakenteen ja kauniin värin pintaan. Kuuluisa Henri Alénin Mutti-soosikin on jäänyt minulta kokeilematta, joten päätin kokeilla samalla sitäkin. Ja kyllä kannatti! Maku oli todella herkullinen ja voin kertoa, että lihapullien ja soosin yhdistelmä on nyt meidän perheen lemppareita! Jos et ole vielä kokeillut, nyt on aika kokeilla!

P.s. Henri Alènin sanoja lainatakseni, muistakaa käyttää rohkeasti mausteita!

Bollataikina naudanlihalla

Ohjeesta riitti 4 hengelle.

400 g naudan jauhelihaa
1 muna
150 g feta murskattuna
2 siivua pekonia silputtuna pieneksi
1 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä pienennettynä
1/2 chili (poista siemenet ja pienennä)
1/2 dl oliivinrenkaita
muutama basilkan lehti hienonnettuna
muutama tippa tabascoa
suolaa ja mustaapippuria
Paistamiseen voita

Murskaa fetajuusto isoon kulhoon, lisää kaikki aineet joukkoon ja sekoita massa käsin.
Tee suuria lihapullia vedellä kostutetuin käsin ja laita bollat uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia ja ota bollat uunista. Paista ne vielä voissa pannulla, niin että saavat kauniin värin pintaan. Laita bollat muhimaan muttisoosiin noin 5 minuutiksi. Tarjoile spagetin kanssa, niin että sekoitat muttisoosia spagetin joukkoon ja nostele spagettia niin että soosi sekoittuu kunnolla siihen. Laita lihapullat annoksen päälle ja koristele basilikan lehdillä.

Henri Alenin kuuluisa Mutti-soosi


1 prk Mutti-tomaattimurskaa
1 pieni sipuli hienonnettuna
2 pientä valkosipulinkynttä tai 1 iso hienonnettuna
0,6 dl oliiviöljyä
1/2 tl sokeria
2 dl vettä
1/2 dl punaviiniä
(appelsiinin kuorta)
suolaa, mustapippuria ja mausteita oman maun mukaan!
Meillä laitettiin pari tippaa tabascoa sekä basilikaa soosin joukkoon.

Kuullota sipulit pannulla noin 10 minuuttia, alhaisella lämmöllä.
Lisää sokeri ja puolet tomaattimurskasta.
Hauduta 10 minuuttia, lisää loput tomaattimurskat sekä vesi, sekoittele soosia.
Pidä poreilevalla lämmöllä soosia noin 15 minuuttia, välillä sekoittaen.
Lisää punaviini, sekoita koko ajan. Kun kastike on sakeaa, lisää mausteet sekä appelsiininkuori (makua antamaan, ei syötäväksi). Ota pannu levyltä, lisää öljy ja sekoita nopeasti. Mausta rohkeasti, oman makusi mukaan! Sekoita kastike juuri valutetun spagetin joukkoon!

Lue myös nämä

4 kommentit

Herkkuhovi 12 toukokuun, 2014 - 9:03 am

Kuulostaa niin herkulliselta! Mä täällä raavin päätäni ja mietin mitä ruokaa tälle päivälle.. Kasvislasagnea ajattelin mutta paseerattu tomsku loppunut. Nämäkin houkuttaisi nyt :D

Peggy 12 toukokuun, 2014 - 9:11 am

Oli todella hyvää, kokeile ihmeessä :D Fetajuusto ja kastike, oi <3 EU-bollat oli meitin makuun ;)

Katja 13 toukokuun, 2014 - 4:51 pm

Lihapullista tulee kyllä hyviä ja meheviä, kun antaa muhia kypsäksi kastikkeen joukossa.:) Muttisoosin olen myös testannut. Hyvää, muttei ehkä kuitenkaan ihan niin hyvää, mitä sen kaiken hypetyksen vuoksi olisi odottanut.;)

Peggy 13 toukokuun, 2014 - 6:07 pm

Olen tehnyt yleensä lihapullat niin, että upotan ne raakana jo kastikkeeseen ja annan hautua hiljalleen. Nyt kokeilin uuni-pannu-haudutus menetelmää. Hyviähän ne olivat, vaikka vaiva suurempi.
Olen syönyt monenmoisia kastikkeita ja Mutti tulee hyvänä kakkosena listalleni :D

Kommentointi on suljettu.