Etusivu Aamiaiset ja brunssit Churrot, espanjalaiset munkkitangot

Churrot, espanjalaiset munkkitangot

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Voihan elämän kevät! Sain eilen iltamyöhään päähänpiston, että haluan juuri sillä sekunnilla ihanan rapsakoita kanelisokerissa pyörineitä espanjalaisia munkkitankoja. Churrot kummitteli mielessäni hetken ja eihän siinä auttanut kuin kääriä hihat ja alkaa taikinan tekoon. Raaka-aineet on niin yksinkertaiset, että ne löytyikin valmiina kaapista. Olo oli taas niin kätevää emäntää, että myhäilin tyytyväisyyttä! Ajatus: minäpä tässä taion perheelle lautasellisen suussa sulavia churroja ja perhe kiittää hymyillen. Eipä olisi pitänyt nuolaista, ennen kuin tipahtaa.

Surkuhupaisa churrot-tarina jatkuu, eikä enää niin vaaleanpunaisin reunuksin! Kaikki sujui tanssin lailla ja lusikoin taikinan pursotinpussiin. Perhe odotti innokkaana currojen valmistumista. Kattilaöljy kuumaksi ja sitten vaan pursottelemaan. Pursotin kuuman kattilan päällä ensimmäistä tangoa ja poks! Pursotinpussi repesi saumasta ja iso määrä lötkähti öljyyn roiskien samalla kuumaa öljyä ympäriinsä. Kattila syrjään ja ei auttanut kuin alkaa kaapimaan taikinaa vauhdilla uuteen pussiin. Uusi yritys, sain tasan kolme espanjalaista munkkitangoa kuumaan öljyyn, kun uusi pussi repesi liitoksistaan. Hermot alkoi hieman kiristymään siinä vaiheessa. Kolmas kerta toden sanoo ja todellakin! Kolmas pussi repesi muutaman pötkylän jälkeen ja hermot men! Enää ei tehnyt mieli yhden yhtään rapean ihanaa superherkullista munkkitangoa, ei totisesti. Keittiö oli täynnä öljyä, keittiö puutaso ihan fläkinen öljystä, taikinan roiskeita joka puolella, rikkoutuneita pursotinpusseja ja lopputuloksena VAIN muutama ihan käpynen espanjalainen munkki.

Päätin sanoa espanjalaisille hyvät yöt ja menin harmistuneena nukkumaan. Jatkoin aamulla uutta operaatiota ja valitsin tällä kertaa erilaisilla pursotinpusseille. Jee, yhtään pussia ei mennyt rikki. Sain kuin sainkin aikaan ihme kyllä huippuhyviä espanjalaisia munkkeja, VIHDOINKIN! Suosittelen ehdottomasti näitä suussa sulavia herkkuja, joskin suosittelen myös kunnon pursotinpusseja. Taikinan ja kappaleen määrästä en osaa ihan tarkkaan sanoa, koska taikinaa meni niin paljon hukkaan. Kuitenkin tästä määrästä sai todella mukavasti kuusi ihmistä. Churrot sopii erityisen hyvin vappuherkuksi, joten vink, vink!

Churrot, espanjalaiset munkkitangot

  • 8 dl öljyä paistamiseen riippuen kattilan halkaisijasta
  • 2  dl haaleaa vettä
  • 80 g voita
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 dl venhäjauhoja
  • 2 munaa
  • 1 pieni sitruunan kuori raastettuna
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl kanelia

 

  1. Hiehauta vesi, voi ja suola kattilassa. Jäähdytä hieman.
  2. Lisää venhäjauhot ja sitruunanraaste. Sekoita kunnes taikina on sileää.
  3. Lisää munat yksitellen joukkoon, voimakkaasti vatkaten.
  4. Lusikoi taikina laadukkaaseen pursotinpussiin. Voit halutessa laittaa tyllan, jos haluat kuviota.
  5. Kuumenna öljy noin 170 asteiseksi.
  6. Pursota pitkiä sormen paksuisia tangoja ja leikkaa saksilla katki.
  7. Paista vain muutama kerrallaan, jotta tangot on helpompi paistaa.
  8. Paista molemmin puolin minuutti tai kaksi, kunnes ovat saaneet kauniinkullanruskean  värin.
  9. Nosta talouspaperilla suojatun lautasen päällä ja pyöritä ne sen jälkeen kanelisokeriseoksessa.
  10. Tarjoile vaikkapa suklaakastikkeen kanssa.

Vinkkejä!

Kuumaa öljyä ei kannata pelätä, mutta kannattaa olla aina varovainen sen kanssa kokatessa. Kattilan vieressä kannattaa olla kansi valmiina, jos öljy kuumenee liikaa. Liesituuletin kannattaa olla myös suljettuna, jottei ylikuumenémisen johdosta liekit nouse tuulettimeen. Öljyn voi käyttää uudelleen paistamiseen ja yksi tärkeä asia on, ettei öljyä saa kaataa viemäriin.

 

Lue myös nämä

17 kommentit

Sari Sweet Food O`Mine 19 huhtikuun, 2016 - 9:18 am

Haha, tuo on niin tuttua! On tullut räjäyteltyä muutaman kerran muutamia pusseja churroja valmistaessa :D Mutta lopputulos on selvästi ollut vaivan arvoinen! Nämä on kyllä parhaita!

Nimetön 19 huhtikuun, 2016 - 9:53 am

Meinasi hieman kiristyä pinna ja kun vielä kuuman öljyn kanssa olin tekemisissä. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja sain churronkin vielä kaupan päälle :D Päivä pelastettu!

Sarin kotona 19 huhtikuun, 2016 - 11:23 am

Herkullisen näköisiä! Nam!

Nimetön 19 huhtikuun, 2016 - 12:57 pm

Kiitos Sari :)

Satu /Talossano23 19 huhtikuun, 2016 - 2:30 pm

Nuo on niiin hyviä. Meidän Meksikolainen vaitari teki noita ja me käytettiin sekä kernistä pussia että ihan minicrip pusseja…kummatkin pysyi ehjinä :)
Itsekin hyvin herkästi 'syttyvänä' voi vain kuvitella fiilikset…onneksi laannun myös nopeasti ja en anna periksi vaan yritän aina uudestaan!
Taas kerran kauniita kuviakin <3

Nimetön 19 huhtikuun, 2016 - 7:33 pm

No, niitä kuuluisia klassikoita minullakin oli :D Mietinkin, oliko niissä jokin yleisvika tällä kertaa. Kaikki poksahteli rikki ja en minä nyt niin nakkisormi voimien kanssa ole :D

Kiitos Sari <3

Pia Mari 19 huhtikuun, 2016 - 5:58 pm

Ihanan herkullinen kuva ja varmasti herkullisia olivat churrotkin :P

Nimetön 19 huhtikuun, 2016 - 7:35 pm

Kiitos Pia. Herkullisia olivat, mutta niin vaivan takana :D

Ruokasurffausta - Anna 20 huhtikuun, 2016 - 6:15 pm

No mutta Espanjassa noita saakin churrerioista vain aamiaiseksi (ovat siis oikeasti aamiaisherkku Espanjassa) joten ehkä niiden ei ollutkaan tarkoitus valmistua illalla vaan vasta aamulla ;)

Nimetön 20 huhtikuun, 2016 - 8:14 pm

Kaikki merkit viittaavat todellakin aamiaisaikaan :D Aika makeasti päivä lopulta alkoi, pitää ottaa pian uusiksi, KUNNON pusseilla ;)

Viikonloppukokki 21 huhtikuun, 2016 - 10:35 am

Epäonnistuminen ja hermojen menetys ei ole mukavaa, mutta se on mukavaa, että välillä kerrotaan näitäkin tarinoita :) Kun kokeilen, varaan pitkää pinnaa…

Nimetön 22 huhtikuun, 2016 - 11:08 am

Meinasi kyllä revetä hermot pakastepussien kera :D Onneksi sain munkit lopulta pöytään ja tsemppiä sinulle projektiin! ;)

Meemu 29 huhtikuun, 2017 - 3:21 pm

Hyvän näköisiä! Onneksi et sentään polttanut itseäsi öljyn kanssa.

NelliL 18 huhtikuun, 2018 - 1:05 pm

Ehkä mä kokeilen :)

Peggy 29 huhtikuun, 2018 - 11:20 am

Tule sitten vinkkaamaan, että maistuikos? :)

Sari 25 huhtikuun, 2018 - 11:47 am

Tiedän tunteen kun pussi poksahtaa rikki ja kaikki leviää pöydälle. Nuo kyllä näyttää hyviltä ja ehdottomasti kokeiluun.

Peggy 29 huhtikuun, 2018 - 11:21 am

Se on niin kiukustuttavaa ja kun sen tekee monta kertaa :D Heh!

Jätä kommentti