Etusivu Jälkiruoka Cupcake, Tutti Frutti sydämellä

Cupcake, Tutti Frutti sydämellä

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Herkullinen ja värikäs Tutti Frutti cupcake.

<3 ONNI <3 , kaunein Cupcake 2014- kilpailutyöni.
Olen kerran elämässäni osallistunut leivontakilpailuun ja sain siitä palkinnoksi hyvän mielen! Nyt uskaltauduin toistamiseen, kun silmiini osui Dr. Oetkerin leivo ja koristele, Kaunein Cupcake 2014-kilpailu. Meidän keittiön hellavahti, koiramme Onni on seikkaillut leipomuksissani inspiraationa jo muutaman kerran pizzasta, joulutorttu-koiraan ja nyt Onni sai koreilla ylväänä, huivi kaulassa, suunnittelemassani muffinissa. Cupcake kilpailutyön nimi on yksinkertaisuudessaan <3 ONNI <3 Cupcake on tehty pehmeän kuohkeasta taikinasta, jossa on runsaasti Tutti Frutin makua, sokerimassaa, suklaata, lakritsaa ja vaniljaa. Tein yhden uniikki Onnin kilpailuun ja loput seitsemän meni perheen herkutteleen sellaisenaan tai no, ei ihan sellaisenaan. Kuorrutin muut muffinit herkullisella tuorejuustokuorrutteella sekä koristelin keväisesti. 
Toivottavasti meillä on kilpailussa onni myötä. Monta kaunista luomusta ja kilpailijaa on mukana, joten vielä saadaan jännittää, miten meille käy! 

Taikinasta tulee 8 kpl isoa cupcakea.

Taikina:

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl creme vanilla
100 g voisulaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhoja
1 1/2 dl Tutti Frutti-Crush

Vaahdota munat ja sokeri.
Sulata voi ja lisää hieman jäähtynyt voisula taikinaan, sekoita.
Lisää sekoitetut kuivat-aineet sekä Tutti Frutti Crush taikinaan.
Lisää taikinaan lopuksi creme vanilla, kevyesti sekoittaen.
Kaada taikina vuokiin ja paista 200 asteessa (uunista riippuen) noin 20 minuuttia.
Kiertoilmauunissa riittää 180 asteen lämpö.
Jäähdytä muffini hyvin.

Tee mieleinen kuorrute ja koristele!

Tuorejuustokuorrute:

80 g voita
180 g maustamatonta tuorejuustoa
6 dl tomusokeria

Koristeeksi:

Tutti Frutti Crushia

Sekoita huoneenlämpöinen voi sekä tuorejuusto keskenään.
Lisää tomusokeri seokseen ja sekoita.
Laita kuorrute pursotinpussiin ja pursota jäähtyneen muffinin päällä.
Koristele vielä Tutti Frutti Crushilla.

Meidän keittiön hellanvahti, Onni.

Lue myös nämä

8 kommentit

Nanne 5 maaliskuun, 2014 - 7:56 pm

Tsemppiä kisaan!! Täytyykin käydä äänestämässä!! :)

Peggyn pieni punainen keittiö 5 maaliskuun, 2014 - 9:27 pm

Kiitos :) Kaikki äänet ovat enemmän kuin tervetullutta :D

kiinatyttö 9 maaliskuun, 2014 - 1:51 pm

tosi kiva tää sun blogi, kun oot laittanu kuvia valmistusvaiheistakin :) Tosi ärsyttävää lukee joidenki bloggareitten ruokajuttuja, joissa kuvat lopputuloksesta, mut tässä on selkeesti esillä miten pitää tehä!:) ps. toi teidän Onni- koira on hurjan söpö, mitäs rotuu on muuten?

Peggyn pieni punainen keittiö 9 maaliskuun, 2014 - 4:38 pm

Kiitos! Joskus kun itse katselen blogeja, en meinaa ymmärtää mitään ;) siitä syystä laitan kuvia tekovaiheista, jotta muistan itse, miten se nyt menikään ;) Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :D

Onni on 5 kk ikäinen kääpiöbullterrieri pentu. Minulla on ollut niitä ennenkin ja aivan valloittavia luonteeltaan :) Rakastavat lapsia ja on kaikkien kavereita.

Sanna 27 maaliskuun, 2014 - 5:04 pm

Heh, mulla on monen mökkikesän takainen TuttiFrutti-raepussi kaapissa ja aika ajoin oon miettinyt, että mitähän niille tekisi – joskus olen jonkin kakun päälle niitä heittänyt ;) Nyt mittauksen jälkeen totesin niitä olevan tarpeeksi, jotta saan muffinsseja aikaiseksi :)

Peggyn pieni punainen keittiö 27 maaliskuun, 2014 - 6:09 pm

Käytä ihmeessä ne pois :) Muffineista tulee mukavan hedelmäinen sisältä ja silti pysyy pehmeänä! Kerroppa miltä maistui, jos innostut. Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne! :)

Keltaisen talon joulunodotusta 10 toukokuun, 2014 - 6:26 pm

Kiitos hauskasta ideasta!! :)
Itse tässä mietin, että voiskohan tuon creme vanillan korvata kaura vanilliini kastikkeella? Jauhot on helppo vaihtaa gluteenittomiin, mutta tuota creme vanillaa jäin pohtimaan. Eipä kai siinä mitään estettäkään ole. Kokeilemallahan se selviää! :) Ei sulla satu olemaan mitään vinkkiä, että kuinka saisi maidottoman pursotettavan päällysteen? Ja vielä hyvän makuisen. ;) Oon kokeillut tosi monia, mutta en ole vielä hyvänmakuista löytänyt… Lapset kaivaa päällysteet pois. ;)

Peggy 11 toukokuun, 2014 - 7:15 am

Kiitos sinulle! Varmasti voit kokeilla tai kokeilla jos jättäisit sen kokonaan pois. Tutti Frutti antaa muffineille sen verran kosteutta taikinaan, että voisi toimia yksinkin! Miten olisi pikeerikuorrute? Makeaa ja siihen ottaa koristeetkin pintaa hyvin kiinni. Olen käyttänyt pikkuleipiin ja maistuu kaikille :) http://pienipunainenkeittio.blogspot.fi/2013/12/pikeeri-royal-icing.html

Kommentointi on suljettu.