Etusivu Jälkiruoka Joulutorttu, joulukettu, joulubulli…

Joulutorttu, joulukettu, joulubulli…

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
 



Luumuhillo, lehtitaikina ja tomusokeri, niistä syntyy herkullinen joulunherkku eli joulutorttu. Pienen kääpiöbullterrieri pennun tullessa taloon, alkoi bulli-ajatukset valtaamaan keittiönkin ja tottahan toki uusi hellan-vahti piti saada oma nimikkojoulutorttukin eli Onnitorttu! Hetken aikaa meni että sain ajatuksen, miten saisin tehtyä tortusta bullin ja helposti, muutamalla vedolla. Myönnettäköön, tekemäni luomukset voisivat olla myös jouluhiiriä, joulukettuja joulupupuja tai niitä joulubulleja, josta se ajatus lähti. Hahmo on siis katsojan mielikuvituksen varassa, hauskoja joka tapauksessa ja hyviä! Pienet jäljelle jäänee kolmiopalat kannattaa myös käyttää, ettei mitään mene hukkaan. Hyvältä nekin maistuvat, testattu on!

I pkt (500g) valmis taikinalevyjä
luumuhilloa
1 muna
tomusokeria

Joulubulli eli Onnitorttu.

Leikkaa sulanut taikina, laita hillo, taita korvat ja kuono.
Käytä kylmää vettä pintojen liimaamiseen toisiinsa.
Voitele kananmunalla ja sitten kuumaan uuniin.
Paista torttuja 225 asteessa, noin 10 minuuttia.
Jäähdytä ja suojaa hillosilmät leivinpaperilla.
Sirottele tomusokeria ja poista silmäsuojat.
Siirrä tortut kauniiseen tarjoiluastiaan ja tarjoile!

Lue myös nämä

4 kommentit

Laali 12 joulukuun, 2013 - 10:50 am

Hieno idea, taidankin toteuttaa!

Peggyn pieni punainen keittiö 12 joulukuun, 2013 - 10:58 am

Kiitos :) Kyllä sitä eilen tuli mietittyäkin toteutusta hetki :D Lopputulokseen olen tyytyväinen ja ovat hauskoja kahvipöydässä.

Hienoa, jos jollekkin muullekkin kelpaa :) Kaunis kiitos ja mukavaa joulun odotusta!

Tita 13 joulukuun, 2013 - 8:59 am

Nämä ovat ihania! Kivaa vaihtelua tavallisiin tortuihin.

Peggyn pieni punainen keittiö 13 joulukuun, 2013 - 9:37 am

Kiitos :) Lapset olivat innoissaan näistä ja mitä kaikkia ne keksivätkään hahmoiksi, kun nämä näkivät. Naurettiin koko poppoo :D

Kommentointi on suljettu.