Etusivu Viikonloppu Maalaisleipä, yrttivoi, mozzarellaa ja tomaattia

Maalaisleipä, yrttivoi, mozzarellaa ja tomaattia

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Ihanan rapea päältä, melkeinpä pumpulin pehmeää sisältä. Maalaisleipä ja sen maku, ei jätä ketään kylmäksi. Leipä on maineensa veroinen ja parempaa leipää en ole vielä syönyt. Itse leivottu lämmin leipä, tuo tullessaan ihanan tuoksun kotiin sekä iloisia kasvoja pöydän ympärille. Maalaisleipä sai kaverikseen todella hyvän makuisen yrttivoin, runsaasti rucolaa, tomaattia ja mozzarellaa. Näin kaupunkilaisena pitää tunnustaa, että kyllä maalla on mukavaa, koska siellä jos missään, tiedetään herkullisen ruuan salaisuudet.

Olen useasti haaveillut kesästä Ranskan maaseudulla. Pieni idyllinen talo, lämmin aurinko, patonkia, lasi hyvää viiniä ja linnunlaulu. Unohdetaan ikävät itikat, huonosti toimivat vesiputket ja kaukana sijaitsevat kaupat. Ehkä jonain päivänä teen haaveistani totta, mutta siihen asti leivon omassa pienessä keittiössäni maalaisleipää.

Maalaisleipä


14-15 dl vehnäjauhoja
50 g tuorehiivaa hienonnettuna käsin
2 1/2 tl suolaa
11/2 tl sokeria
5 dl  kädenlämpöistä vettä (+37)
2 rkl öljyä

Sekoita 12 dl jauhoja, mausteet ja murennettu hiiva kulhoon.
Sekoita lämmin vesi sekä öljy, kaada ne joukkoon ja sekoita.
Vaivaa hyvin ja lisää vielä noin 2 dl jauhoja. Jatka hetki vaivaamista.
Anna kohota kulhossa liinan alla lämpöisessä paikassa noin 30 minuuttia.
Vaivaa ilmakuplat taikinasta ja muotoile yksi suuri tai kaksi pientä leipää.
Nosta leivinpaperilla suojatun uunipellin päälle ja tee terävällä veitsellä viiltoja pintaan.
Peitä liinalla ja anna kohota liinan alla lämpimässä toiset 30 minuuttia.
Kuumenna uuni noin 250 asteeseen ja paista leipää noin 10 minuuttia.
Sammuta uuni ja jätä leipä uuniin kypsymään vielä 20 minuutiksi.
Ota leipä uunista  ja koputa leivän pohjaan. Jos ääni on kumea, leipä on kypsää.
Anna leivän jäähtyä sellaisenaan ilman liinalla peittelyä, niin saat ihanan rapean pinnan.

Yrttivoi


100 g pehmeää voita
1/2 dl tuoretta basilikaa ja kevätsipulia hienonnettuna
1 valkosipulikynsi murskattuna
1 rkl sitruunan mehua
suolaa ja mustaapippuria myllystä

Sekoita pehmeä voi sekä kaikki muut aineet keskenään.
Voitele leivän siivut reilusti yrttivoilla.

4 isoa tomaattia
250 g mozzarellajuustoa
rucolasalaattia

Leikkaa tomaatti ja mozzarella ohuiksi siivuiksi.
Laita rucola alimmaiseksi ja viipaloidut tomaatit sekä mozzarellajuustot salaatin päälle.
Laita leivät hetkeksi uuniin 250 asteeseen, kunnes juusto sulaa.
Nautitaan lämpimänä!

Lue myös nämä

2 kommentit

Tupun tupa 21 huhtikuun, 2014 - 6:26 pm

Laitoin sinulle haasteen blogiini.
Täällä tulee käytyä kurkkimassa mitä kaikkea ihanaa olet saanut aikaiseksi.

Peggy 28 huhtikuun, 2014 - 9:46 am

Kiitos haasteesta, jonain päivänä vielä otan haasteen vastaan ;) ihanat kysymykset.

Kommentointi on suljettu.