Etusivu Jälkiruoka Marmoroidut mokka-whoopiet

Marmoroidut mokka-whoopiet

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Whoopiet on herkkusuiden unelmien täyttymys. Ne ovat pieniä, pehmeitä ja herkullisia pikkuleipä- leivoksia. Minussa on hieman Sulo Vilénin vikaa ja kun löysin kirjakaupasta ”no kun halvalla sai” whoopie-kirjan, pitihän sellainen kotiin saada :) Kirjan reseptejä on ihan pakko kokeilla, kaikkia. Jouduin kuitenkin heti toteamaan ennenkin whoopieita tehneenä, että kirjan ohjeet eivät olleet aina kohdallaan. Niinpä olen muokannut reseptiä ja mittasuhteita mielestäni helpommiksi sekä herkullisimmiksi ;) Huom. omasta mielestäni! Ja nyt herkuuttelemaan…..

Ohjeesta tulee 20 kpl.

Taikina:

115 g pehmeää voita
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1/4 suolaa
1 muna
1,5 dl piimää
1 tl vaniljauutetta
2 tl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhoja

Vaahdota voi ja sokeri.
Sekoita jauhot, sooda ja suola keskenään. Huom. ota 1 rkl seosta sivuun myöhempää käyttöä varten.
Lisää muna voimakkaasti vatkaten sekä puolet jauhoseoksesta.
Lisää piimä ja loput jauhoseoksesta, sekoita tasaiseksi.
Puolita taikinaa kahteen eri  kulhoon.

Sekoita toiseen taikinaan vaniljauute sekä talteen otettu 1 rkl jauhoa ja sekoita.
Sekoita toiseen taikinaan kaakao sekä kahvi ja sekoita.
Yhdistä taikinat varoen, jotta marmorikuvio pysyy taikinassa.

Pursota taikinasta pieniä pyöreita taikinanokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 180 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte:

140 g tummaa suklaata
4 dl kuohukermaa
1rkl vahvaa kahvia
1 rkl sokeria

Paloittele suklaa lämpöä kestävään kulhoon.
Kuumenna 1 1/2 dl kermaa ja kahvi kattilassa, kiehumispisteeseen. Palaa helposti, joten ole tarkkana.
Kaada kuuma kahvikermaseos suklaan päälle ja sekoita koko ajan, kunnes suklaa on sulanut.
Anna jäähtyä kunnolla, välillä sekoittaen, kunnes seos sakenee.
Vaahdota 2 1/2 dl kermaa täytteeseen ja lisää hieman sokeria.

Pursota ensin mokkasuklaaseos whoopien litteälle puolelle ja lisää päälle vielä kermaa.
Paina toinen whoopie täytteen päälle.

Valmista ja sitten kahvikaakaot tulemaan! Herkutteluhetki on taattu :)

Lue myös nämä

6 kommentit

Maistuis varmaan sullekin! 5 heinäkuun, 2013 - 12:16 pm

Ihanilta herkuilta näyttävät!:) Whoopieita en ole vielä tehnyt enkä missään päässyt maistamaankaan. Koskakohan niitä ehtisi tekemään…

Peggyn pieni punainen keittiö 6 heinäkuun, 2013 - 4:40 pm

Whoopiet on tosi hyviä :) Kannattaa kokeilla, kun ehdit. Reseptejä löytyy vaikka millä mitalla. Vaahtokarkkivaahto on suosikki täytteeni tällä hetkellä ;) Suosittelen!

Lallu 5 heinäkuun, 2013 - 2:50 pm

Oi whoopies! Mullakin on yks whoopies kirja. Noi on niiiin ihania! Tota marmorointia täytyykin kokeilla itsekin jossain vaiheessa, söpösiä! :)

Peggyn pieni punainen keittiö 6 heinäkuun, 2013 - 4:49 pm

Liian hyviä ;) Monta reseptiä odottaa vielä kokeilua. Se siitä keventämisestä :D

Kirjasta sai ideoita ja hyviä vinkkejä. Reseptit taas olivat pettymys! Kappale määrät ja raaka-aineiden määrät eivät kohdanneet ollenkaan :( Vai olisiko vika leipojassa? :) Testailu jatkuu siis edelleen…

Lallu 8 heinäkuun, 2013 - 6:38 am

Saman ongelman ite oon huomannut monien reseptikirjojen kanssa, aineiden määrät ei vaan kohtaa. Noh, aloin ostamaan alkuperäisteoksia, eli niitä oikealla kiellellä (enkulla) tehtyjä ja kappas, eipä oo kovin moni enää sen jälkeen mennyt mönkään. Joskus noi suomentajat ei ihan osaa ja leipoessa se pienikin virhe voi olla kohtalokas. :)

Peggyn pieni punainen keittiö 9 heinäkuun, 2013 - 3:40 pm

Minulla meinasi mennä herne nenään, kun tein toisen kerran kirjan ohjeiden mukaan. Tomusokeria kehoitettiin laittamaan 1 dl, todellinen määrä oli paketillinen!!! Täytteiden määrä olisi täyttänyt 100 kpl ja kirjassa oli 10 kpl! :D Tulipahan testattua!

Kommentointi on suljettu.