Etusivu Jälkiruoka Mascarpone-persikkapiirakka

Mascarpone-persikkapiirakka

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Täyteläinen tuorejuusto, persikka ja rahka, niistä syntyy meidän perheen pääsiäisherkut! Olemme aloittaneet pääsiäisen fiilistelyn hieman ajoissa, koska lapset odottavat sitä jo niin paljon. Meillä on perinteenä järjestää lapsille pääsiäispupun vierailu, jolloin lapset saavat etsiä kotona tai ulkona sään salliessa, pääsiäispupun piilottamia suklaamunia. Jokaiselle lapselle annetaan pieni kori ja  isoimmat lapset saavat vielä kartan, etsintä alkakoon! Riemu on suuri, kun pupu on käynyt ja mikä olisikaan ihanampaa, kuin katsella onnellisia aarteen löytäjiä ympärillään.

Otin kaappien kätköistä muutaman pääsiäiskoristeen ja ostin narsisseja. Tein kukkaistutuksia ruukkuihin, joihin laitoin sammalta sekä pupujoukon temmeltämään. Suklaamuniakin pitäisi alkaa jo hankkimaan, kunhan löytäisi sellaisia, mitkä sopisivat kaikille perheemme lapsille. Monissa suklaamunissa yllätys on niin pieni, ettei ne sovi pienille tytöntylleröille. Jos taas sisaruksialla on erilainen muna, niin se toisen yllätysmuna on aina parempi, kuin se oma suklaamuna! Joten toivottakaa minulle onnea suklaamunameren keskelle, tyhjin käsin en voi kotiin palata.

Mascarpone-persikkapiirakka


Ohje on tehty 28 cm piirakkavuokaan.

Piirakkapohja:

4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
225 g voita
1 iso kananmuna

Sekoita kuivat-aineet keskenään.
Nypi kylmä voi jauhoihin ja lisää muna. Sekoita nopeasti.
Laita taikina kelmuun ja kylmään, 30 minuutiksi jääkaappiin tai 10 minuutiksi pakkaseen.
Vuoraa piirakkavuoka kauttaaltaan taikinalla ja tee haarukalla muutama reikä pohjaan.
Laita valmis piirakka odottamaan jääkaappiin, kunnes teet täytteen valmiiksi.
Kaada täyte ja sitten uuniin.

Täyte:

250 g mascarpone
500 g rahkaa
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
6 persikanpuolikasta
1 dl mini Smarties karkkeja tai muita pääsiäiskarkkeja

Kuutio persikanpuolikkaat.
Sekoita kaikki aineet keskenään, paitsi karkit.
Lisää 1/2 dl karkkeja joukkoon ja sekoita nopeasti.
Kaada täyte piirakan päälle ja tasoita. Ripottele loput karkit piirakan päälle.
Laita uuniin keskitasolle (kiertoilma) 155-asteeseen, noin 50 minuutiksi.
Laita uunin alatasolle (tavallinen) 175-asteeseen, noin 50 minuutiksi.
Jäähdytä ja nauti!

Lue myös nämä

10 kommentit

Nanne - Elämää Koivurannassa 9 huhtikuun, 2014 - 9:32 am

Taidankin viedä tälläisen piirakan mammalle pääsiäiseksi! Ihanan pirtsakat nuo Smart-rakeet! :)

Peggyn pieni punainen keittiö 9 huhtikuun, 2014 - 12:46 pm

Mamma varmasti ilahtuu :) Meillä ilahtui koko poppoo ja syötiin koko iso piirakka kuuteen Pekkaan, ups ;)

Sanja A. Sokerivaltakunta 9 huhtikuun, 2014 - 10:03 am

Voi miten kaunis. Rakastan mascarponea. Pitäisi lopeta dieetin!

Peggyn pieni punainen keittiö 9 huhtikuun, 2014 - 12:47 pm

Niin pitäisi ;) Olet niinkuin vertaistukeni, minäkin jo lopetin :D

Herkkuhovi 9 huhtikuun, 2014 - 6:50 pm

Ihanaa herkkupiirakkaa! Rahkapiirakat on kyllä hyviä, niistäkin vasta vanhempana alkanut pitämään. :)
(Kaunis keittiö teillä)

Peggyn pieni punainen keittiö 9 huhtikuun, 2014 - 8:21 pm

Hassua muuten, minäkään en tykännyt nuorena rahkasta. Nykyään pidän paljon, niin ne makutottumukset muuttuu ;) Nam ja nam!

Kiitos <3

Herkkuhovi 15 huhtikuun, 2014 - 1:55 pm

Ja jee, sinäkin Blogirinkiläinen! :)

Peggyn pieni punainen keittiö 15 huhtikuun, 2014 - 5:24 pm

Niin olen, jee! Kunnia olla blogiringissä :)

Voisula 10 huhtikuun, 2014 - 4:03 am

Onpas hyvännäköinen piiras! Nam!

Peggyn pieni punainen keittiö 10 huhtikuun, 2014 - 5:16 am

Kiitos! :) Maku oli täynnä pääsiäista.

Kommentointi on suljettu.