Etusivu Viikonloppu Mausteiset ja paahdetut perunat, kasviksilla.

Mausteiset ja paahdetut perunat, kasviksilla.

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
Roast potatoes eli paahdetut perunat, kasviksilla.

Hemmottelin perhettä karitsan kareella, paahdetuilla perunoilla sekä kasviksilla. Maku oli taivaallinen. Ihanan rapsakat ja mausteiset perunat sekä kasvikset sopii mielestäni monen ruuan kanssa. Olen tehnyt tällä ohjeella perunoita muutaman kerran ja aina ne ovat loppuneet kesken. Koska oikein opin!!! Alkuperäisen reseptin bongasin vuosia sitten Jamie Oliverin tv-ohjelmasta. Lapin puikula on mielestäni paras lajike tähän ja tälle reseptille. Kasviksia voi käyttää oman makunsa mukaan. Makuliemen tein karitsan kareeseen sopivaksi ja laitoin yrttejä mukaan. Kasviksista käytin meidän perheen suosikkeja, porkkanaa, ruusukaalia ja sipulia.

Vaihe 1.

1,5 kg kuorittuja lapin puikuloita
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl mustapippuria myllystä

Kuori perunat ja laita kylmään veteen kattilaan.
Lisää mausteet joukkoon ja keitä noin 4 minuuttia.
Lisää pesty ruusukaali ja kuoritut sekä pilkotut porkkanat joukkoon.
Keitä kattilassa kasviksia ja perunoita vielä 4 minuuttia.
Kaada kaikki siivilään ja anna höyrystyä sekä kuivua, noin 5 minuuttia.
Kuutioi sillä aikaa sipulit.

300 g ruusukaalia
4 isoa porkkanaa
2 punasipulia

Vaihe 2.

50 g voita sulatettuna
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä

Laita uunivuuan pohjalle sulatettu voi, öljy sekä mausteet.
Kaada perunat, kasvikset sekä sipuli vuokaan.
Sekoita varoen, niin kuitenkin että rasva sekä mausteet sekoittuu tasaisesti.
Laita uuniin paahtumaan 180 asteeseen, noin 30 minuutiksi.
Tee sillä aikaa kastike.

Vaihe 3.

1 1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl tuoretta rosmariinia pienennettynä
2 rosmariinin oksaa

Sekoita kastike ja lisää perunoiden sekä kasvisten päälle.
Laita takaisin uuniin paahtumaan, noin 45 minuutiksi.
Ota uunista pois ja kaada talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva ottaa paperiin.
Tarjoile ihanan rapsakat kasvikset!

Kalpeat kaverukset, menossa uuniin.

Lue myös nämä