4,3K
Olin alle kouluikäinen, kun sain kutsun syntymäpäiväjuhlille naapuristoon. Juhliin oli erityisen paljon panostettu ja kaikki olivat viimeisen päälle hienoa. Juhlien kohokohta oli nukketeatteriesitys sekä yksi mieleenpainuva makeinen. Pieni rouskuva suklaalta maistuva herkku, joita tarjoiltiin värikkäissä folivuoissa. Rouskuvia makeisia kutsuttiin nimellä riisimurokarkki. Siitä lähtien riisimurokarkeilla on ollut oma pieni herkkupaikkansa sydämessäni. Värikkäistä folioista ja herkullisista suklaaröykkiöstä huolimatta, riisimurokarkit on todella helppo valmistaa. Aikaa riisimurokarkkejen tekemiseen ei mene kuin hujaus ja pian edessä jo koreileekin iso kööri värikkäitä suupaloja. Jos haluaa vetää överiksi, riisimurokarkkeihin voi ujuttaa vaikkapa suklaahippuja, vaahtokarkkeja tai granaatinomenan siemeniä. Vain mielikuvitus rajana. Itse halusin palata lapsuuden muistoihin ja valmistin riisimurokarkit, sellaisena kuin muistan ne ensi kertaa.
Toinenkin mieleenpainuva asia kyseisistä juhlista oli, nimittäi saippualla pesty suuni. Se ei kuitenkaan yltänyt juhlien kohokohdaksi asti. Muistan kuin naapurin poika yllitti sanomaan kirosanan juhlissa. Minä olin tietenkin rohkea ja suu soikeana kerroin mitä pitikin. Sanastahan syntyi sen maailman suurin soppa. Talon emäntä otti korvatillikan mitalla minusta kiinni ja sitten mentiin pesemään suuta saippualla. Voi että, kun minä sitkeästi pidättelin itkua ja en kuulkaas kiroillut sitten hetkiin sen jälkeen. En totisesti, enkä mennyt syömään sen koommin naapurin suklaakarkkejakaan. Sain kerralla tarpeekseni molemmista. Onneksi riisimurokarkkeja saa muualtakin, kun iha itte tekee.
100 g kookosrasvaa
2 dl tomusokeria
1/2 dl tummaa kaakoajauhoa
1 tl vaniljasokeria
7 dl riisimuroja
Sulata kookosrasva kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
Sekoita tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
Siivilöi jauheseos kookosrasvan joukkoon ja sekoita.
Lisää riisimurot, sekoita hyvin ja annostele pieniin vuokiin.
Nosta jääkaappiin kovettumaan hetkeksi.
Ripottele tomusokeria päälle koristeeksi ja tarjoile.
28 kommentit
Voi ei, on siinä ollut juhlat! Mutta jotain hyvääkin, riisimurokarkit.
Ensin maistui makeiset ja sitten kuplat :D Muistorikkaat juhlat!
Ihanat synttärit ja mitkä namit. Klassikko lapsuudesta. Juuri muisteltiin näitä veljen kanssa, vakio oli aina joulun alla. :) Pitää itekin tehä.
Riisimurokarkit ovat niin ihana klassikkomakeinen. Toinen oli kookospallot, joista en kylläkään pitänyt :)
Riisimurokarkit ovat kyllä ihanan helppoja ja esim. omat oppilaat ovat rakastaneet niiden tekemistä :) Mutta voi vitsi mikä juhlamuisto!
Oli kyllä ikimuistoiset juhlat saippuoineen kaikkineen. Onneksi riisimurokarkki vei voiton :)
Näitä on tullut tehtyä lukemattomia kertoja lapsena! Muistan yhden kerran kun en millään malttanut odottaa että karkit jäähtyvät ja vein ne ulos pakkaseen lumihankeen jähmettymään. No eikös naapurin koira käynyt syömässä suurimman osan.. :D
Voi EI! Koiralla oli sitten hieman paremman maun eväät :D Riisimurokarkeista taitaa tulla aika monta hauskaa muistoa mieleen.
Siis just sellaiset riisimurokarkit, kuppeja myöten, kun omasta lapsuudesta muistan <3 nämä oli suurta herkkua <3
Naurattaa tuo Lotan tarina :D :D
Ihan sama juttu itsellä foliovuokia myöden. Mitä sitä hyvää vaihtamaan :D Riisimurokarkit taitaa tuoda monia hauskoja muistoja Lotallekkin ;)
Aika hurja juhlamuisto :D Mutta riisimurokarkit liittyy kyllä omiinkin lapsuusmuistoihin, varmaan ensimmäinen herkku, mitä leivottiin pikkuveljen kanssa ihan itse.
Oli kyllä kuplarikas juhlamuisto. Onneksi sain vastapainoksi niitä herkkujakin :D
Aaa, ihania lapsuuden herkkuja :D
Retroherkkuja, jotka hurmaa vieläkin :D
Nää ovat ihania ja suuta on pesty saippualla minultakin. Pihan pojat yllyttivät latelemaan litanian vanhemmille ja minä tietysti tein niin heti ovesta sisään päästyäni. Ei maistunut saippua riisisuklaamakeisille… ja meni vuosia seuraavaan ärräpäähän.
Eikä? Taitaa olla samat pojat liikenteessä :D
Nämä ovat niin lapsuuden herkkuja! Miten näitä ei olekaan tullut tehtynä näin aikuisemmalla iällä, maistuisi ne nytkin.
Toinen lapsuudenmakeinen oli kookospallot, joita tarjottiin usein. Niitä ei olekkaan tullut vielä tehtyä :)
Minulle tämä on myös lapsuusajan herkku. Tein joskus näistä postauksenkin kun veimme moisia päiväkodin tädeille kiitoksena hoidosta. Linkki juttuun jos sallit. http://sillasipuli.blogspot.fi/2011/12/kookoksenmakuiset-riisisuklaanamut.html
Kiitos linkistä! Ihanasti koristeltu. Näitähän voisi tehdä sesonkiherkkuina, koristelisi vain sen mukaan. Pääsiäisenä keltaisella ja kesällä pienin kukkasin ym.
oi mikä ihana retroherkku <3
Eikö? Toinen retro olisi kookospallot :D
Näistä tulee kyllä niin lapsuus mieleen! Ja nuo pienet foliovuoat, ihan melkein itkettää nostalgiasta. Meillä tehtiin myös niitä piparminttu-suklaanappeja – valkoisia makeisia, jossa suklaata keskellä.
Nyt heräsi mielenkiinto! Minun lapsuudesta puuttuu vallan kuvailemasi makeiset :D Löytyykö sinulta ohjetta blogista?
Riisisuklaa on ainoa "karkki" mitä olen lapsuudessa valmistanut. Välissä oli pitkä tauko, mutta yhtä hyvältä ne maistuu edelleen. Nyt niitä saa tehdä omien lasten kanssa.
Ihanaa, kun jotkut asiat ja ruoat säilyvät sukupolvelta toiselle.
Ihanan söpöjä karkkeja! Tällaisia en olekaan vielä kokeillut!
Näitä herkkuja kannattaa kokeilla.