Etusivu Jälkiruoka Helpotusta arkeen, Sannan ruokakassi + alennuskoodi

Helpotusta arkeen, Sannan ruokakassi + alennuskoodi

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

 

Monesti arjen vauhdissa toivoisin, ettei työpäivän jälkeen tarvisi enää lähteä kauppaan. Lapsiperheessä varsinkin sen kauppaan menevän ajan haluaisi ennemmin viettää lasten kanssa kotona kuin kaupassa lapsien kanssa. Olen jo muutaman kerran harmitellut, kun meidän asuinalueella ei ole tarjolla ruokakassipalvelua. Viimeistään silloin, kun lapset ovat sairastuneet ja olen ollut viikolla lasten kanssa yksin, Tikrun reissatessa työmatkoillaan. Ruokakassipalvelu olisi ollut enemmän kuin tervetullut meille.

Vihdoinkin toiveestani tuli totta, kun Sannan ruokakassi tuli meidänkin huudeille. Nyt ruokakassipalvelu toimii siis Tampereella ja Lempäälässäkin, (jee) pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla, Turussa ja Lahdessa. Palvelu on tulossa myöhemmin vielä Vaasaan ja Jyväskylään. Olin tosi iloinen, kun sain tehdä yhteistyötä Sannan ruokakassin kanssa ja heittäytyä seikkailumielellä jonkun toisen suunnittelemaan ruokalistaan. Arvatkaapas miten meidän ruokaviikko 1 meni?

Sannan ruokakassi

Ruokakasseja on räätälöity moneen tarpeeseen. On Pikakassi, Perhekassi, Perhekassi Gluteeniton ja Hedelmäkassi. Tilaaja saa valita kassin oman tarpeensa mukaan ja joko 3 tai 5 illallista. Hinnat vaihtelevat ruokakassin koon mukaan. Sannan ruokakassi sivustolta näkee tulevien viikkojen ruokalistan etukäteen, jotta asiakas tietää mitä on tarjolla. Ruokakassi tuodaan ovelle saakka maanantai-iltaisin. Jos ei ole juuri siihen aikaan kotona, kassi jätetään oven taakse odottelemaan.

Meidän ruokakassi

Sain hyvissä ajoin viestin kellonajasta, milloin ruokakassi saapuisi ovelleni. Ruokakassi saapui sovittuun aikaan. Meidän suurperheelle tuli perhekassi, jossa oli 5 illallista sekä hedelmäkassi. Ruokakassin sisältä löytyi selkeä reseptivihko seka paljon erilaisia tuotteita. Ruokakassissa oli mm. luomu naudan jauhelihaa, maalaiskanaa, turskaa, maitotuotteita, pastaa, maustepussi, näkkileipää, vihanneksia ja juureksia. Yrtit, salaatit, liha ja moni muukin tuote oli kotimaisia sekä tuoretta. Sannan ruokakassi painottaa kotimaisuuteen, luomuun ja sesongin raaka-aineisiin. Peukku sille!

Hedelmäkassi

Hedelmäkassi oli meidän perheessa hyvä valinta, koska meillä syödään hedelmiä niin paljon välipaloina. Hedelmäkassista oli neljää eri hedelmää esim. 10 kotimaista omenaa, 4 päärynää, pussillinen satsumia ja suuri hunajameloni. Hedelmäkassille tuli hintaa 15€. Paljon muuta ei sitten tarvinnutkaan ostaa viikon aikana kaupasta. Perusaineet kuten maidot, puurot, murot, munat, leivät, sämpylät kun löytyivät omasta takaa.

Ruokaviikko ja miten se meni

Oli jotenkin rentouttavaa heittäytyä toisen suunnittelemaan ruokalistaan. Säästyi omilta pähkäilyiltä, mitä tänään syötäisiin? Huomasin myös, että näin tuli syötyä ruokia, mitä muuten ei olisi tullut mieleen valmistaa, kuten isoäidin paistettua kananpoikaa kermakastikkeessa. Tietenkään en malttanut pitää omia näppejäni kurissa ja silloin tällöin tuli lisättyä oman maun mukaan mausteita joukkoon. Ruoka oli omista mieltymyksistäni huolimatta hyvää. Olin myös yllättynyt miten innoissaan perhe oli ruokakassi-kokeilustamma. Lapset osallistuivat ruoanlaittoon ja pienet tacoveneet vihanneksilla-päivä olikin varmaan lasten ruokaviikon kohokohta, kun sai näperrellä itse syötävänsä.

Kaikille maistui ihan kaikki ja ruoka sai kiitosta. Annoksen koot ensin hieman huolestutti, riittääkö ruoka ja ollaanko totuttu normaalisti syömään ns. liikaa. Huoli oli turhaa, nimittäin jonain päivinä  4 henkilölle tarkoitettua ruokaa söi 5 lapsiperheen ihmistä. Ruoka oli kepeän oloista ja silti täyttävää. Kasviksia löytyi joka aterialta ja kokonaisuus oli tasapainossa.

Tulen jatkossakin tilaamaan Sannan ruokakassin silloin tällöin, koska mielestäni säästimme viikossa aikaa ja rahaa. Kaupassa juoksemiseen ei mennyt aikaa, enkä myöskään päässyt tekemään ylimääräisiä heräteostoksia kaupassa. Olen niissä nimittäin aika hyvä! Aikaa jäi enemmän lasten kanssa ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Ruokalista

Isoäidin paistettua kananpoikaa kermakastikkeessa

Pienet tacoveneet ja vihanneksia

 

Paistettua turskaa sekä punajuuria ja ruohosipulikastiketta

Tomaattikeittoa ja persiljapaistettuja katkarapuja (2pv)

 

ALENNUSKOODI   


Innostuitko ruokakassipalvelusta tai oletko jo tutustunut ruokakassipalveluun?

Nyt nimittäin blogini lukijat saa Sannan ruokakassista 8 € alennuksen. Täytä tilauslomake ja käytä alennuskoodi tilauksen yhteydessä.  Koodisi on: PEGGY17 Jos et ole varma toimiiko palvelu sinun asuinpaikassasi, syötä etusivulla olevaan laatikkoon postinumerosi ja saat sen selville tuossa tuokiossa.

Yhteistyössä Sannan ruokakassi

 

Lue myös nämä

20 kommentit

Tuija 16 tammikuun, 2017 - 11:08 am

Mä niin voisin tuota palvelua käyttää silloin tällöin, kun tuntuu, että aina pyörii ne samat ruuat. Harmittavasti vaan meidän alueelle ei ole toimitusta :(

Nimetön 16 tammikuun, 2017 - 11:42 am

Itsellenikin ruokakassi avarsi uusia ruokia omaan pöytään. Toivottavasti ruokakassipalvelu tulisi pian teidänkin alueelle!

Sirkku 22 tammikuun, 2017 - 11:32 am

Kiva, että oli noin onnistunut kokemus :) Jos meillä toimisi hedelmäkassi niin voisin kokeilla sitä, kun tuntuu joskus että niitä hedelmiä nimenomaan syödään ja raahataan kilotolkulla kaupasta.

Nimetön 23 tammikuun, 2017 - 1:12 pm

Meillä on ihan sama juttu. Kädet venyy ja venyy hedelmiä kantaessa :D Nyt pääsi ihanan helpolla, kun sai kaiken suoraan kotiin kannettuna.

Minna Vuo-Cho 22 tammikuun, 2017 - 4:20 pm

Olen aina välillä ostanut Anton & Antonin ruokakasseja, silloin kun muutenkin tilasin netistä enemmän ruokaa (nyt taas jäänyt – en oikein tiedä miksi). Oli jotenkin tosi rentouttavaa ja vapauttavaa, kun joku oli miettinyt ateriat valmiiksi.

Sannan ruokakassin mainoksia olen bongannut, mutta vielä en ole kokeillut. Täytyy kokeilla. Mihin saakka tuo alekoodi mahtaa olla voimassa? Jos vaikka tilaisin hiihtolomalla koululaisille lounaat tuolla tavalla. Selviäisivät varmaan ohjeitten kanssa ihan hyvin :-)

Nimetön 23 tammikuun, 2017 - 1:14 pm

Ohjeet oli todella selkeät ja helppolukuiset. Alennuskoodi on voimassa toistaiseksi ja varmasti saatte hiihtolomankin aikaan tuon alen :)

Merituuli 22 tammikuun, 2017 - 7:03 pm

Me kokeiltiin myös aikanaan ruokakassia, mutta todettiin että yksi osa meidän ruokanautintoa on suunnittelu ja omien mielihalujen täyttäminen. Siihen tämä systeemi ei taas vastaa. Mutta uskon kyllä että monelle perheelle tällainen on todellinen helpotus!

Nimetön 23 tammikuun, 2017 - 1:19 pm

MInäkin tykkään kaupassakäynneistä ja menen usein fiiliksen mukaan, mitä sinne kärryyn milloinkin tulee. Silloin kun on pahimmat lapsiperheen ruuhka-yh-viikkot tai sairastupavuorot meneillään, on helpotus kun joku tuo ruoat ovelle asti. Ei tarvi itse raahautua kotoa minnekkään.

Jenni liemessä 28 tammikuun, 2017 - 7:44 pm

Mulla on vähän sama kuin Merituulilla; nautin suunnittelusta (ainakin suurimmaksi osaksi). Kaupassakäynti on kyllä joskus kauheaa raahtaamista, varsinkin kun ei ole autoa. Kokeilin joskus Anton & Antonin ruokakassia ja se oli helpotus vauvavuotena. Ymmärrän kyllä miksi monelle nämä ruokakassit ovat toimivia ja järkeviä, vaikka itselle niistä ei tapaa muodostunutkaan.

Nimetön 30 tammikuun, 2017 - 3:56 am

Meilläkin kassin tarpeellisuus tulee siinä vaiheessa apuun, kun olen yksin ja lapset kipeänä. Kauppaan on niin pitkä matka täällä maalla. Ruokabloggaajana kaupassakäynti on ilo sekä välttämättömyys ja silloin kun pääsee sinne joskus yksin, aika kuluu ihan siivillä.

Minna 23 tammikuun, 2017 - 7:46 am

Mä olen joskus kokeillut ruokakassia, mutta lopettivat sittemmin toimintansa. Nykyisin tilaan kotiinkuljetuksena lähes kaikki ruuat, mutta tälläistä ruokakassia ei ole tullut pitkään aikaan kokeiltua.

Nimetön 23 tammikuun, 2017 - 1:22 pm

Meille tämä oli ihan luxusta, kun tänne maalle ei kukaan toimitä mitään, edes pizzaa :D Nytpä toimittaa ja olen siitä tosi iloinen. Ruokakassi oli kyllä hintansa väärti ja silloin tällöin oiva apu.

Saara- Viimeistä murua myöten 24 tammikuun, 2017 - 2:58 pm

Oli mielenkiintoista lukea kokemuksiasi. Mullekin kun on kovasti koitettu tyrkyttää sitä kassia. Näyttää ihan toimivalta ratkaisulta niille, jotka voivat taata olevansa tiettyyn aikaan kotona, kiireisille (tai kiireettömille), jotka eivät jaksa käyttää aikaa ruoan miettimiseen, sekasyöjille, allergiattomille, perheille. Itselleni ei siis sopisi mitenkään :D Hedelmäkassi kuulosti hintavalta, mutta muutoin itse kassissa parasta on juurikin tuo edullisen kuuloinen hinta ja se, että hävikin määrä varmasti pienenee, kun ateriat on mietitty hyvin etukäteen :).

Nimetön 24 tammikuun, 2017 - 7:30 pm

Kokeilussa oli totisesti se hyvää, ettei muruakaan jäänyt syömättä ja jos itse olen jumissa kotona kipeiden lasten kanssa, tervetuoa ruokakassi. Ruokabloggaajana tosin on mukava viettää aikaa kaupassa aina kun siihen on mahdollisuus, mutta kolmen lapsen kanssa se ei ole aina niin mukavaa. Hedelmäkassin hinta tuntui korkealta, mutta testasin normihinnoilla ostaa samat tuotteet, hintaa tuli 12€. Tarjoustuotteina tosin hinta olisi muutaman euron ainakin edullisempi. Hienoa, että jokaiselle löytyy jotain ja tarjontaa on.

Suusta suuhun Alisa 25 tammikuun, 2017 - 7:20 pm

Meille tuli Sannan ruokakassi myös testiin ja olin todella positiivisesti yllättynyt sen laadukkuudesta.

Nimetön 28 tammikuun, 2017 - 10:27 am

Ihan samat fiilikset ja ruoka oli tosi maistuvaa. Positiivinen fiilis jäi kokeilusta.

Lotta / Syötävän hyvä 27 tammikuun, 2017 - 1:04 pm

Varmaan ihan kätevä palvelu, jos aterioiden suunnittelu ei kiinnosta ollenkaan (kuten monia ei). Tosin palvelu sopii näköjään ainoastaan sekasyöjille. Itse tilaan säännöllisesti ruokaa kotiin, ja se on kyllä ihan luksusta kun joku muu raahaa ne painavat kassit kotiovelle!

Nimetön 28 tammikuun, 2017 - 10:30 am

Tuo on kyllä totta. Luulisi, että vegekassejakin löytyisi valikoimista. Olisipa meidänkin huudeilla enemmän palveluita, jossa joku muu raahaa ne tavarat. Käyttäisin palvelua varmasti usein. Suurperheessä nimittäin tulee aika monta kassia viikossa raahattua, terkuin KAMELI tai ehkä sitttenkin AASI :D

Ariela/ Andalusian auringossa-blogi 28 tammikuun, 2017 - 10:27 pm

sydänsuruissani on kokkausmotivaatio ollut hävettävän vähäistä, joten olen elänyt woltilla :-/ tämä voisi olla juuri sopiva keino yrittää taas hivuttautua keittiöön…

Nimetön 30 tammikuun, 2017 - 3:58 am

Voihan surut :/ Nyt karkoitetaan ne hyvällä ruoalla ja parhailla ystävillä <3 Jaksuja.

Jätä kommentti