Etusivu Arkiruoka Bataatti-perunamuusi

Bataatti-perunamuusi

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Bataatti-perunamuusi on ihanan keväinen ilmestys ruokapöydässä. Bataatti tuo mukavaa vaihtelua perinteiselle perunamuusille ja antaa siihen makean vivahteen, kauniin värin lisäksi. Olen ihastunut bataatin lisäksi smetanan käyttöön ruoassa. Kanaa Igorin tapaan on muuttanut makumaailmaani ja niinpä bataatti-perunamuusikin on saanut hieman lisävivahdetta smetanasta. Bataatti-muusi sopii lihan, kalan tai kanan kanssa, mutta se olisi omiaan varmasti myös laatikkoruokaan.

Bataatti-perunamuusin valmistus on yhtä helppoa kuin perunamuusin, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla! Bataatti-perunamuusi on meidän lapsien suosikki ja lopulta hiirikin istui ruokapöydän ääreen muusia mutustamaan, hih!

Bataatti-perunamuusi

1 iso bataatti (noin 500 g)
500 g jauhoperunoita
1/2 tl suolaa
20 g voita/margariinia
1/2 dl smetanaa
1/2 dl maitoa

Kuori Bataatti sekä perunat ja pienennä ne lohkoiksi. Kiehuta kattilassa suolalla maustettu vesi ja laita lohkot kattilaan. Kypsennä, kaada vesi pois ja survo alustavasti. Sekoita maito, smetana ja suola keskenään. Lisää kuumaan soseeseen voi, maitosmetanaseos ja jatka survomista, kunnes muusi on kauniin sileää. Tarjoile lihan, kalan tai kanan kaverina.

Lue myös nämä

6 kommentit

Anonyymi 4 maaliskuun, 2015 - 12:21 pm

Tosi pirteä ruoka!

T. Yksi fb-kokki

Peggy 4 maaliskuun, 2015 - 6:25 pm

Niin minustakin, ilo silmälle :)

Merja 4 maaliskuun, 2015 - 4:12 pm

Kaunis väri! Nyt juuri tähän aikaan vuodesta kaipaakin väriä!

Peggy 4 maaliskuun, 2015 - 6:26 pm

Väri piristää kummasti, kun katsoo ulos harmaa loska peittää maan. Muusia suuhun ja heti näytti valoisammalta :D

Pia Ylén 4 maaliskuun, 2015 - 4:43 pm

Bataattia olenkin kokeillut, mutta smetanan lisääminen on uutta…. Pakko itsekin kokeilla – kiitos vinkistä!

Peggy 4 maaliskuun, 2015 - 6:27 pm

Smetana antaa mukavan pehmeän maun muusille, muttei kuitenkaan hyökkää makunystyröihin :)

Kommentointi on suljettu.