Etusivu Lifestyle Ensimmäistä kertaa matkailuautolla

Ensimmäistä kertaa matkailuautolla

by Peggy

Kun lähdimme ensimmäistä kertaa matkailuautolla reissuun, enpä olisi voinut arvata millainen seikkailu siitä alkaisi. Minulla ja miehelläni ei ollut mitään kokemusta matkailuautolla ajamisesta saatika matkustamisesta. Olimme aivan kokemattomia ja niin vain ostimme eriskummallisen koronakesän seurauksena ensimmäisen matkailuautomme. 

Matkailuautolla reissuun

Matkailuauton hankinta

Matkailuauto tuli autoliikkeen kautta Suomeen Saksasta ja juuri meitä varten. Teimme listan auton mukavuuksien suhteen, jota olivat meille tärkeitä toiveita ja näin ensimmäiseksi autoksi valikoitui vuoden 2020 puoli-intergroitu Sunlight T67, jossa on matkustajapaikkoja neljälle ja vuodepaikat kuudelle.

Toivelistallamme oli aikuisille omat erillisvuoteet takana ja lapsille katosta laskettava parisänky. Iso takatalli lapsiperheen tavaroille ja hyvän ruoan ystäville iso jääkaappi pakastinlokerolla. Ainoa iso miinus joka ei toteutunut autoa hankkiessa oli matkustajapaikkojen määrä. Neljän turvavyöpaikan sijaan olisi ollut järkevintä odottaa sitä viiden hengen autoa. Yhdelle paikalle olisi ollut todella paljon käyttöä.

Sunlight 67 T
Ensimmäistä kertaa matkailuautolla
Sunlight 67 T 2020

Matkailuauton osto on suuri investointi ja sen vuoksi toivoin todella, että perheemme innostuu uudesta elämäntavastamme. Matkustelu, luonto ja uusien maisemien näkeminen houkuttelivat lopulliseen päätökseen. Sen sijaan jännitin, haluanko olla ns.karavaanari. Mieleeni muistui Samuli Edelmannin Karavaanarit kappale, Iltalehtien sivuilta luetut otsikot kauhunaapureista ja fb -ryhmien kärkkäät kommentit toisista karavaanareista . Kuvamateriaalit camping-alueilta, jossa se joku on laittanut autonsa parkkiin väärin muutaman sentin verran. Pelkkä ajatuskin sai kylmiä väreitä.

Ensimmäistä kertaa matkailuautolla

Nyt takana on yksi matkailukesä ja tien päällä olimme reilu 2 kk. Siinä ajassa tuli opittua paljon uutta ja ihmeellistä. Onneksi saimme vinkkejä ja neuvoja autokaupan henkilökunnalta sekä lähipiirissämme olevilta kokeneilta karavaanareilta. Ne vinkit auttoivat matkaan pääsyä huomattavasti, joten kannattaa kysellä rohkeasti ja paljon. 

Matkailuauton varustelu

Kun uusi auto kaartaa pihaan, siihen ei lopu rahan meno. Kannattaa myös budjetoida varusteluun jonkin verran rahaa. Peruutuskamera, navigaattori, asuntotilan ilmastointi, markiisi, pyöräteline, tukijalat….kaikki lisäherkut maksaa ylimääräistä, koska ne eivät kuulu matkailuauton perusvarusteisiin. Sen lisäksi matkaan kannattaa ottaa ajokiilat + karavaanarin vatupassi, telttakiilat, pienet tikkaat, hyttyskarkottimia ja lista jatkuu sen mukaan, mitä mukavuuksia haluaa.

Seuraavana oli vuorossa mm. astiat, ruoanlaittovälineet ja kaksi tiskiämpäriä astioille. Petivaatteet ja vaatteille säilytyslaatikot. Asianmukaiset auton puhdistusvälineet, koska monet perinteiset voivat olla liian voimakkaita asuntoauton pinnoille. Siivousavuksi ostimme myös johdottoman imurin, joka osottautui aivan turhakkeeksi käytännössä. Sihveli ja harja toimii pienissä tiloissa näppärästi.

Ensimmäistä kertaa matkailuautolla
Ensimmäistä kertaa matkailuautolla

Syödään ulkona

Kun ollaan matkailuautolla liikenteessä, yleensä syöminen ja muut puuhat ovat keskittyneet ulos. Auton viereen maahan kannattaa laittaa etumatto, joka antaa suojaa suuremmalta lialta. Meillä maton paikkaa pitää suuri mansikka-katekangas, joka pitää hyvin maankosteuden sisällä ja vie sadeveden pinnalta nopeasti läpi. Ainoa miinus matossa on tumma väri, mikä helteessä on paljain jaloin aika lämmittävä, mutta kengät jalassa todellinen helmi. Hinnaltaan katekangas on huokea perinteisiin karavaanarikaupoissa myytävään mattoon. Kiitos tästä vinkistä vanhemmilleni, matto on yksi ilonaiheistamme.

Pöytä ja tuolit kannattaa valita myös matkailuun sopiviksi. Pöydässä olevat säädettävät jalat ovat näppärät, koska hyvin usein maaperä on epätasainen. Tuolit sitten kannattaa valita oman mieltymyksen mukaan. Kun matkassa on grilli ja hyvää ruokaa, siitä se alkaa! 

Ensimmäistä kertaa matkailuautolla

Reissaa minne mieli vie

Ensimmäisen kesän ajatus oli reissata minne mieli vie ja missä säät ovat suotuisat. Se ajatus kuitenkin osoittautui jossain camping-alueilla mahdottomaksi. Huiman korona/karvaanarikesäbuumin ansiosta osa suosituista camppäreistä olivat täynnä ja vapaata paikkaa sai odottaa viikkoja. Jos mielessäsi on jokin mansikkapaikka ja ajankohta, varmista ajoissa henkilökunnalta vapaat paikat. Jos et varaa paikkaa camping-alueelta etukäteen, liikkeellä kannattaa olla ennemmin aamupäivällä kuin myöhään illalla, jolloin paikat ovat jo täyttyneet.

Eriskummallisin kesä
Rauman camping

Vinkkivitoset

Sitten muutama vinkkivitonen yhden kesän kokemuksella.

*Muista katsoa tarkkaan mihin tankkiin tulee vesi ja mihin diesel. Joskus tankit ovat vierekkäin.

*Muista pitää matkassa 25 m karavanjohdon lisäksi adapteri.

*Thermacell hyttyskarkoitteet pitävät hyvin verenimijät loitolla ja nautit lomasta paremmin.

*Moikkaa pilke silmässä, kun karavaanari ajaa vastaan sinua.

*Ole hyvä naapuri ja ota muut myös huomioon.

*Nauti ja lähde matkaan ilman kiirettä.

Peggyn pieni punainen keittiö reissaa
Ensimmäistä kertaa matkailuautolla

Oikein hyvää matkailukesää!

-Peggy-

Seuraa Peggyn pieni punainen keittiön menoa myös Instagramissa!

Lue myös meidän ensitunnelmat, Voihan karavaanarit!

Lue myös nämä

7 kommentit

Sanna 13 toukokuun, 2021 - 8:31 pm

Moi! Me vuokrasimme matkailuauton 2 viikoksi viime kesänä (ensimmäistä kertaa) ja innostuimme niin että nyt meille tulee oma viikon päästä! 😁 Mietimme myös Sunlightia mutta päädyimme Adriaan. Olemme nyt ostamassa tarpeistoa. Mitä merkkiä teidän ulkotuolit ja pöytä ovat? Voitteko suositella?

Peggy 13 toukokuun, 2021 - 10:41 pm

Moikka Sanna, kiitos kommenteistasi ja onnea uuden auto omistajille :) Ostimme pöydän retkipöydän Matkavaruste nettikaupasta, oli todella hyvä palvelu ja tuli nopeasti. Sieltä löytyi juurikin monta eri mallia, josta sai laskettua jalkoja. Tuolit tilasimme Best Caravan kaupasta, todella mukavat ja saa säädettyä kolmeen eri tasoon. Suosittelen lämmöllä :)

Peggy 14 toukokuun, 2021 - 8:56 am

Hei vielä, tuolien nimi oli Isabella, muutkin myy näitä ja on kyllä todella hyvät :)

Sanna 13 toukokuun, 2021 - 9:24 pm

Hei! Ja heti toinen kysymys – mielenkiintoinen idea tuo mansikka katekangas. Minkä kokoinen tuo teidän on? Niitä näyttää olevan kahta kokoa – kapea (joka on vähän liian kapea) ja 4x5m. Voiko sitä leikata ilman että reuna alkaa rispaantumaan?

Peggy 13 toukokuun, 2021 - 10:43 pm

Meillä on kokoa more is more eli tosi suuri! Useimmiten joudumme hieman kääntämään reunoista päällekäin. Kannattaa ostaa se reilumpi, mahtuu isommatkin tavarat ns. terassille :)

Nanna 14 toukokuun, 2021 - 11:58 am

Mahtavan hienot uudet sivut! On se Veera taitava ja tietysti sun siällöllä tämä näyttää hyvältä ja runsaalta. Mun blogi on näyttänyt samalta jo 10 vuotta….

Jared 16 toukokuun, 2021 - 9:41 am

Hi,
My wife Sanna commented above. Your pictures of the Sunlight and your set up are really good 😀👍🏼I love how you’ve set it up at night. Regarding the lights on the awning, are they solar or plugged in? Are they easy to put on the awning?

We tried the Isabella chairs yesterday, and nearly bought, but in the end got some Westfield ones, as they have slightly bigger chair area for longer legs. I will have to look at your food pages now, as the pics look like there’s some delicious stuff. Cheers!

Jätä kommentti