Etusivu Kalaruoka Lohi-salaattiwrapit ja fenkolisalaatti

Lohi-salaattiwrapit ja fenkolisalaatti

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Muutaman päivän päästä meidän perheessä vietetään Walesin tikrun synttärijuhlia. Se tietää paljon herkuttelua isolla H:lla ja hieman lisätöitä minulle. Viikko onkin pitänyt minut kiireisempänä ja siinä sivussa on pitänyt toki jotain kevyempää huikopalaakin saada syödyksi. Lohi-salaattiwrapit on justiinsa sellaista ruokaa, joka valmistuu nopeasti, maistuu superhyvvältä ja kevyttäkin vielä. Sillä aikaa kun laittaa kalan uuniin kypsymään, ehtii mainiosti tekemään rapsakan fenkolisalaatin kyytipojaksi. Tämän ruoan tekemiseen ei siis totisesti kauan nokka tuhise, tosin minulla tuhisee. Unohduksissani en pessyt käsiä chiliä leikatessa, ennen kuin koskin kasvoja. Siinä sai samalla mukavan punan poskille, kun nenää poltteli, huh huh! Lohen on helppo maustaa oman fiiliksen mukaan. Itse käytin  mausteeksi soijaa, makeaa chiliä, tuoretta inkivääriä ja valkosipulia. Paljon makua, muttei kuitenkaan liian tulista koko perheen ruoaksi.

Lohi-salaattiwrapit on mukava syödä. Syömiseen ei tarvitse lautasta, kääräisee vain koko komeuden salaatin lehdelle ja syödä rouskuttaa. Meidän perheessä wrapeista tykkäsi kaikki ja salaatin lehti oli kivaa vaihtelua esim. tortilloihin.

 

Lohi-salaattiwrapit ja fenkolisalaatti

Salaattiwrapit (6 annosta)
600 g lohta fileenä
6 cosmopolitan salaattia
Marinadi lohelle

1 1/2 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl soijaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl tuoretta inkivääriä

(seesaminsiemeniä, kevätsipulia ja chiliä koristeeksi)

 

Kuori ja raasta valkosipuli sekä inkivääri. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään.
Leikkaa lohifilee veitsellä 6 osaan ja siirrä uunivuokaan.
Sivele marinadi lohen päälle kauttaaltaan. Anna marinoitua noin 15 minuuttia.
Kypsennä lohi uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Ota lohi uunista ja asettele kalanpala keskelle salaatin lehteä.
Annostele päälle fenkolisalaattia, silputtua kevätsipulia ja seesaminsiemeniä.

 

 

Fenkolisalaatti

1 fenkoli
1 porkkana
1 pieni pala kaalia
1 kevätsipulivarsi

Kuori porkkana. Ota kuorimaveitsellä pitkiä siivuja porkkanasta.
Leikkaa fenkolin kanta pois ja viipaloi. Suikaloi kaali pieneksi.
Silppua pesty kevätsipuli. Sekoita kaikki keskenään ja viimeistele kastikkeella.

 

Salaatinkastike

1 rk oljyä
1/2 sitruunan mehua
1/4 tl suolaa
1 tl hunajaa
mustapippuria

Sekoita kaikki keskenään.

 

 

Lue myös nämä

2 kommentit

Anonyymi 10 maaliskuun, 2017 - 5:26 pm

Aivan super!

Nimetön 12 maaliskuun, 2017 - 9:36 am

Kiitos…. kevyttä ja superia sen olla pitää edes joskus :)

Jätä kommentti