Etusivu Jälkiruoka Omenainen marja-aroniahillo
Marja-aroniahillo

Omenainen marja-aroniahillo

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
Omenainen marja-aroniahillo on hurmannut maullaan minut ja sen lisäksi myös monet lukijani. Siitä onkin tullut yllättäen yksi blogin suosituimmista resepteistä. Kun muutama vuosi sitten ostin muutaman pienen pensaan alun tai oikeastaan hentoisen oksan, en edes tiennyt mitään kasvin marjoista tai käyttötavoista.
En ole mikään viherpeukku, mutta nämä pienet oksat viihtyivät mainiosti talon vieressä olevan aidan reunuksella. parissa vuodessa oksat kasvoivat aika huikean kokoisiksi ja jo muutamia vuosia marjasato on ollut upea.
Saanen siis ylpeänä esitellä marja-aronian ja omenaisen marja-aroniahillon! Keväällä marja-aronia kukkii valkoisena ja syksyllä se ilahduttaa upealla väriloistolla ja marjoillaan. Marja-aronia ei ole vain kaunis, vaan siitä voi tehdä myös mm. mehua, hilloa, hyytelöä ja marmeladia.
Omenainen marja-aroniahillo

Itse teen marjoista ihan ensimmäisenä hilloa, johon lisään muutaman kotimaisen omenan ja mausteeksi tähtianista. Omenainen marja-aroniahillo vei kielen mennessään. Maku on herkän juhlava ja erityisen hyvältä se maistuu juustojen ja keksien kanssa.

Herkullisia hillohetkiä toivottaen!

♥ peggy ♥

Ps. Olisi ihana nähdä sinut myös somessa: Instagram  @peggynpienipunainenkeittio

Marja-aroniahillo

Omenainen marja-aroniahillo

  • 6 dl marjoja
  • 2 rkl vettä
  • 4 pehmeää omenaa
  • 300 g hillosokeria
  • 1 tähtianis
  1. Nypi marjat tertusta ja huuhtele ne kylmän veden alla.
  2. Kuori omenat ja poista siemenkota. Paloittele omenat pieniksi lohkoiksi.
  3. Laita marjat, omenat ja vesi kattilaan. Kiehauta. Lisää hillosokeria ja tähtianis.
  4. Keitä hilloa keskilämmöllä noin 20 minuuttia, välillä sekoittaen.
  5. Poista tähtianis, ettei hammaspaikka irtoa.
  6. Purkita hieman jäähtynyt hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin.
  7. Laita kansi päälle ja säilytä viileässä.

Tallenna resepti näppärästi nyt myös Pinterestiin! Hamuatko lisää hilloja, Kurkista hillokategoriaan

Lue myös nämä

27 kommentit

Dinner4u2 Mirka & Pauliina 18 syyskuun, 2016 - 3:48 pm

Syksy <3 Marjat! Parhautta!

Nimetön 19 syyskuun, 2016 - 8:15 pm

Ihan parhautta, mitäpä siihen lisäämään <3

Merituuli 18 syyskuun, 2016 - 4:37 pm

Tätä aion kokeilla! Saimme isältäni omenoita ja pihassa kasvaa aroniaa. Tähtianis on varmaan vinkiä tässä. Kiitos reseptistä!

Nimetön 19 syyskuun, 2016 - 8:18 pm

Tähtianis antoi mukavan pehmeän lisämaun hillolle. Tästä tuli kertaheitolla mun suosikkihillo.

Merituuli 20 syyskuun, 2016 - 6:24 pm

Tehtiin eilen ja tykättiin kovasti. Tästä taitaa tulla lahjat opettajille jouluna, kerrankin ajoissa :).

Nimetön 21 syyskuun, 2016 - 7:07 pm

Meinaatko tehdä hillon nyt odottamaan purkkeihin vai aiotko pakastaa marjoja. MUn niin kutkuttais tehdä samikset, mutta jääkaappi lähtee lokakuussa 2 viikoksi käytöstä vallan pois!!!! En tiedä miten me siitä selvitään?

Merituuli 23 syyskuun, 2016 - 5:25 am

Tein hilloa jo valmiiksi http://sillasipuli.blogspot.fi/2016/09/opelahjat-tehty-vinkea-aronianmarja.html
Mitä ihmettä? Miksi? Ettekö sa tilalle jotain siksi aikaa?

Nimetön 23 syyskuun, 2016 - 6:41 pm

Kiva kuulla. Itseäkin kutkuttais tehdä kaapit täyteen tätä hilloa.

Meillä alkaa keittiöremppa ja oma tämän hetkinen jääkaappi on alkanut vuotaa vettä joka päivä todella reippaasti. Desitolkulla, joten joudumme oottamaan, että remonttivalmistuu, mutta nyt ensin odotetaan, että se alkaisi.

Pia...Sopivan suolaista 18 syyskuun, 2016 - 4:49 pm

Oi, kerrassaan houkutteleva resepti ja mainospuhe. Ihan pakko itsekin kokeilla :)

Nimetön 19 syyskuun, 2016 - 8:19 pm

Olen niin ylpeä mun oksista, jotka on kasvaneet huikeasti ja hellinyt mua marjoilla jo muutamana kertana. Kannattaa ehdottomasti kokeilla :)

Sari Sweet Food O`Mine 18 syyskuun, 2016 - 7:26 pm

Olipa kiva idea maustaa hillo. Varmasti tosi hyvää!

Nimetön 19 syyskuun, 2016 - 8:21 pm

Olen ollut innostunut tähtianikseen nyt toista vuotta. Juomiin sitä tulee useimmiten laitettua, mutta nyt se on valloittanut mun hillotkin :D

Hanna 19 syyskuun, 2016 - 7:23 am

marja-aroniat ovat upeita marjoja, mutta eivät yksinään mitenkään kauhean maukkaita. Itse heitän niitä aina kourallisen tuorepuristetun mehun joukkoon. Omenan kanssa varmasti täydellinen pari!

Nimetön 20 syyskuun, 2016 - 5:39 am

Todella kauniita ja isohkoja marjoja. Puskasta syötynä makua löytyi, mutta makeutta ei. Sen takia omenaa laitoin mukaan. Omena sopi todella hyvin marja-aronian kaveriksi, vaikka omppua ei ollutkaan mitään huikea määrä.

Sari - CampaSimpukka 19 syyskuun, 2016 - 8:00 pm

Marja-aronia on minulle ihan vieras marja, sitä ei vissiin ole ostettavissa missään? Kokeilisin mielelläni.

Nimetön 20 syyskuun, 2016 - 5:41 am

Marja-aronia on kuulemma myös hyvä terveyspommi. Käytetään Aasiassa lääketieteessä mukana. Torilta voisi aroniaa ehkä saada ja olen nähnyt sitä myytävänä muutamalla nettipalstalla joskus. Toivottavasti löydät ja pääset kokeilemaan siitä jotain.

Nanna 20 syyskuun, 2016 - 8:50 am

Onpas kaunista hilloa. Pitäisköhän tehdä, kun aineksetkin molemmat olis omas pihas.

Nimetön 20 syyskuun, 2016 - 5:08 pm

Jos ainekset on omasta takaa, niin ehdottomasti sun pitäis. Herkuttelet sitten kylminä syysiltoina juustojen kera.

Juulia / Vaimomatskuu 20 syyskuun, 2016 - 10:28 am

Tätä olis melkein pakko testata, me kun kutsuttiin siskojen ja naapurin lasten kanssa pienenä marja-aroniaa irvistysmarjaksi :D (toki meidän nimitys johtui lähinnä siitä, että syötiin niitä marjoja raakoina).

Nimetön 20 syyskuun, 2016 - 5:09 pm

Loppukesällä minäkin erehdyin marjaa maistamaan ja se sai kyllä aika irvistyksen aikaan, joten aika osuva nimitys marjalle :D

Veera R. 24 syyskuun, 2016 - 2:09 pm

Niin herkullinen näköinen hillo! Ja aika kiva toi Pinterest-kuva. ;)

Nimetön 25 syyskuun, 2016 - 3:58 pm

Eikös olekkin, ihan molemmat :D Joku ihanainen opetti minulle taas kerran hyvät niksit kuvien suhteen.

Pullahiiri/Taru 2 lokakuun, 2016 - 1:43 pm

Ihanan näköistä! Minäkin kokeilin marja-aronia-omenahilloa jokunen vuosi takaperin, kun kaverin pihalla kasvoi aroniapensaita. Ei noussut meidän suosikiksi, kun perinteiset mansikka ja vadelma jyrää niin vahvasti meidän hilloissa. Ihana kuitenkin löytää uusia makuja!

Nimetön 4 lokakuun, 2016 - 8:06 am

Minä hurahdin tähän hilloon ihan hurjasti, mutta oma maa mansikka ja vadelma, eihän sitä kesäklassikkoa voi millään voittaa :D tämä on sellainen paras syksyhillo.

Katri Ryynänen 3 lokakuun, 2016 - 9:33 pm

Itse tehdyt hillot on ihan parhautta. Harmi kun tänä vuonna en ole hilloja saanut aikaiseksi. Ihanan herkullisen näköistä :)

Nimetön 4 lokakuun, 2016 - 8:07 am

MInullakin tulee sellaisia muutaman purkin innostuksia aina välillä. Muuten hilloa ei tule paljoa valmistettua, kun ei ole missä niitä säilöisi.

Laura 30 syyskuun, 2020 - 10:53 am

Kiitos vinkistä, ajoin tehdään tyttöni synttäri juhla vieraille lahja. Kysymys jos käytän pieni pilti purkki, mitä epäilleet, montako niistä tulee?
Kiitos etukäteen

Jätä kommentti