Etusivu Arkiruoka Välimeren kasvisvuoka
Välimeren kasvisvuoka

Välimeren kasvisvuoka

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Välimeren kasvisvuoka on värikäs lisuke, jossa yhdistyy mm. herkulliset kasvikset, fetajuusto, oliiviöljy  ja tuoreet yrtit tuoden, suolaisen makujen sinfonian kielelle. Kasvisvuoka on omiaan esimerkiksi kalan ja lihan kanssa, toki ruoka maistuu ihan sellaisenaankin. Tämä uuniruoka on helppo valmistaa ja siihen käy monet eri kasvikset. Kannattaa kokeilla sesonkien ja tarjonnan mukaan. Esimerkiksi munakoiso, kesäkurpitsa sekä kyytipojaksi voi laittaa vielä oliivia.

Välimeren kasvisvuoka

 

Välimeren kasvisvuoka

 

Välimeren kasvisvuoka

 

Kasvikset

  • 200 g herkkusieniä
  • 250 g kirsikkatomaatteja
  • 1 fenkoli
  • 1 punainen paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 150 g fetajuustoa

 

  1. Puhdista tarvittaessa herkkusienet mullasta esim. pullasudilla (älä pese). Leikkaa puoliksi.
  2. Huuhtele fenkoli paprikat ja tomaatit. Viipaloi paprikat ja fenkoli saman kokoisiksi siivuiksi.
  3. Kuori valkosipulinkynnet. Murenna fetajuuston pala käsin pienemmäksi.
  4. Laita kaikki raaka-aineet kulhoon, kaada marinadi päälle ja sekoita. Peitä vuoka foliolla.
  5. Nosta uuniin 200 asteeseen 20 minuutiksi. Poista folio ja anna pinnan paistua vielä 10 minuuttia.
  6. Tarjoile lisukkeena tai syö sellaisenaan.

 

 

Marinadi

  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl balsamicoa
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria oman maun mukaan
  • 2 rosmariinin oksa
  • 1/2 ruukkua tuoretta persiljaa
  • 1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
  • 1 rkl tuoretta timjamia

 

  1. Hienonna yrtit ja sekoita kaikki raaka-aineet keskenään.

 

Välimeren kasvisvuoka

Maistuisiko lisää Välimeren ruokia? Kokeile myös Välimeren peruna-broilervuoka.

Lue myös nämä

4 kommentit

Tiia Koivusalo 11 maaliskuun, 2019 - 6:50 pm

Just ihanaa ja sellaista lämpöistä kutsuvaa ruokaa. <3 Rakastan paprikoita ja miehen maha ei niitä kestä. Aina kun ukkeli on reissussa, niin vedän kaikkia sen inhokkeja. :)

Ihanaa uutta viikkoa ihana Peggy <3

Peggy 14 maaliskuun, 2019 - 9:28 am

Täällä toinen paprika -fani :) Meillä ukkeli reissaa joka toinen viikkoa :D Jääkaapin ovi käy silloin ahkeraan ;) Tosin Tikru on kaikkiruokainen, mutta laadunvalvonta on kovaa…..

Ihanaa viikkoa Tiia <3

Terttu Türkmen 21 maaliskuun, 2019 - 9:17 am

Ei tuo ole Välimeren kasvisvuokaa.

Katja 16 marraskuun, 2020 - 1:59 pm

Perunat oli raakoja noilla asteilla ja ajalla

Jätä kommentti