Etusivu Aamiaiset ja brunssit Karpalosmoothie ja kaunis kiitos

Karpalosmoothie ja kaunis kiitos

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Silmiini osui kauniin punaisia ja makoisia karpaloita, joten olihan olihan ne kotiin kiikutettava. Suunnittelin tekeväni niistä hilloa, mutta lopulta karpaloita ei riittänyt hilloksi asti. Kuuluisa ”joku” söi melkein ne kaikki parempiin suihin. Muutama karpalo onneksi säästyi ja ne pääsivät ihanan smoothien joukkoon. Karpalosmoothie on virkistävä aamujuoman joka sopii hyvin myös välipalaksi. Makua karpalosmoothie saa kanelista ja banaanista sekä kuitua puurohiutaleista. Kannattaa muuten muistaa aina pakastaa kaikki ylimääräiset tummuneet banaanit, jos ne ei juuri silloin maistu. Kypsät tummuneet banaanit sopivat erinomaisesti pakastettuina smoothien tekoon. Tänään siis juodaan lasillinen karpalosmoothieta ja nostetaan sillä malja hymyillen!

Kaunis kiitos

Punaisessa keittiössä tunnelma on ollut aina niin lämmin ja siitä iso kiitos kuuluu juuri sinulle. Yhdessä tekeminen on nimittäin  paljon hauskempaa ja silloin ei edes ne uunissa paalaneet juuresranskiksetkaan tunnu niin kurjata, kun on tsemppaajia lähellä.

Itse olen perusruokien rakastaja. Viikolla helppoa ja hyviä ruokia, viikonloppuisin sitten panostetaan enemmän ruoanlaittooan. Brittiklassikot maistuvat meille siinä missä karjalanpiirakatkin. Olen oppinut ruoanlaitosta huikeasti kolmen viime vuoden aikana, jonka aikana olen kirjoittanut blogia. Vinkit, kysymykset, kommenttinne, ideat, omat mokat ja suuret tsemppaukset teiltä ovat antaneet minulle suuresti inspiraatiota. Suoraan sanottuna ilman teitä ruoanlaitto olisi aika yksinäistä. Haluankin kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita! Kaunis kiitos, että tulette yhä uudelleen ruokapöytäämme ja tuotte lämpöä pieneen punaiseen keittiöön!

-Peggy-

Karpalosmoothie

1 dl karpaloita (tuoreita tai pakastettuja)
1/2 banaania (pakastettuna)
2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl puurohiutaleita (kaura/marjasekoituspuuroa ym.)
1/4 tl kanelia

Surauta kaikki nopeasti tehosekoittimessa ja nauti lasillinen kylmää smoothieta!

Lue myös nämä

14 kommentit

Anne 17 marraskuun, 2015 - 9:50 am

<3

Nimetön 17 marraskuun, 2015 - 1:15 pm

Iso kiitos sinulle <3

Sari 17 marraskuun, 2015 - 10:17 am

Kiitos itsellesi <3 Peggyn keittiöön on aina kiva tulla!

Nimetön 17 marraskuun, 2015 - 1:17 pm

Olen niin iloinen, kun tulet piipahtamaan :) Kiitos Sari <3

Mehukekkerit Veera 17 marraskuun, 2015 - 1:59 pm

Sinun keittiö on aina niin mahtavan iloinen ja positiivinen, kiitos siitä!

Nimetön 18 marraskuun, 2015 - 10:30 am

Voi, kiitos Veera <3 Tosi mukava kuulla :)

Anonyymi 17 marraskuun, 2015 - 2:34 pm

Kiitos itsellesi, olet huippu :)
T. Kirsi

Nimetön 18 marraskuun, 2015 - 10:31 am

Kiitos Kirsi ja mukava kun kommentoit :)

Mari 18 marraskuun, 2015 - 11:07 am

skool =D

Nimetön 19 marraskuun, 2015 - 10:25 am

Skool ja mukavaa viikkoa sinne :)

Maria Luomulaaksosta 19 marraskuun, 2015 - 6:52 pm

<3

Nimetön 19 marraskuun, 2015 - 9:44 pm

<3

Nanne - Elämää Koivurannassa 3 marraskuun, 2016 - 7:39 am

Peggyn keittiöstä saa aina hyvät ideat ja siellä vieraillessa tulee aina hyvälle tuulelle! Kiitos Peggy ♥

Nimetön 3 marraskuun, 2016 - 6:42 pm

Kiitos Nanne, tuli niin hyvä mieli <3

Jätä kommentti