Etusivu Jälkiruoka Kermakakku täynnä rakkautta ja tuskahikeä

Kermakakku täynnä rakkautta ja tuskahikeä

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Walesin tiikeri täytti vuosia ja sitä juhlittiin hyvän ruoan, kuohuvan ja tietenkin kermakakun kera. Kermakakku on ollut mieheni lempikakku jo vuodesta toiseen, ikävä kyllä. Rakastan miestäni ja kakkujen tekeminen on minulle mielekästä, erityisesti sokerimassakakkujen valmistus. Sitten on kakku, joka saa kasvoilleni aina epätoivoisen ilmeen, jo ennen kakun tekemistä ja se on kermakakku! Kermakakusta puhuminenkin saa minulle jo tuskahien otsalle. Kakkupohja on helppo valmistaa ja minulla on erittäin hyvä resepti siihen, mutta se koristelu!

Miten kerman pursottaminen voi olla muka niin vaikeaa! Joka kerta mietin samaa ja joka kerta kakku muistuttaa lähinnä kermaista perunapeltoa. Katselen hieman kateellisena muiden tekemiä kermaisia kauniita kukkakiemuroita ja sitten katson omia taiteellisia suorituksia, huoh! Tälläkin kertaa yritin tehdä kaunista kakkua, mutta kermakukkaseni valuivat joka suuntaan ja lopulta taaperokin lättäsi kätensä kakkuun kerman maiston toivossa. Taaperon kädenjälki oli lopulta kaunein koriste koko kakussa. Syntymäpäiväsankarin iloinen ilme kakkua syödessään sai minulle hyvän mielen ja tiedän, että ensi vuonna perunapellosta nousee mansikkamaa tai ainakin toivon!

Kommentoi ihmeessä parhaat niksisi minulle, jotta ensi vuonna onnistuisin!

Kakkupohja

3 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

 Vuokaan:

Voita tai margariinia
Korppujauhoja

Voitele ja jauhota vuoka korppujauholla.
Riko 3 huoneenlämpöistä  munaa lasiin yksitellen ja kaada kulhoon.
Vaahdota munat ja sokeri kulhossa.
Yhdistä kuiva-aineet ja lisää ne siivilän läpi varovasti  sekoittaen.
Laita uuniin 175 asteeseen noin  45 minuuttiksi.
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Jäähdytä ja leikkaa kerrokset.
Kostut sekä täytä kakku mieleisellä täytteellä!

Täyte

100 g tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
2 tuoretta päärynää

kostutus päärynämehulla

Kuori ja pilko päärynät pieneksi paloiksi. Sulata valkosuklaa varovasti vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita tuorejuusto ja suklaa keskenään. Kostuta kerrokset päärynämehulla, lisää valkosuklaa-tuorejuustotäyte ja lopuksi päärynät. Toista toinen kerros samalla tavalla.

Kuorrutus

4 dl vispikermaa
4 rkl tomusokeria

Vaahdota kerma, lisää tomusokeri ja sekoita. Tasoita ensin koko kakku kermalla ohuelti kauttaaltaan. Valitse kuusisakarainen tyllä ja laita lopputäyte pursotinpussiin. Pursota kukkaset ympäri kakkua, aloita alhaalta ylöspäin.

P.s. Pursota kukat mielellään paremmin kuin minä

Lue myös nämä

8 kommentit

Anonyymi 23 helmikuun, 2015 - 9:19 am

Aloitathan ruusun teon keskeltä? :) eli keskeltä ja sitten tekee niin ison ruusun kuin haluaa, eri kokoiset luovat näyttävyyttä kakkuun. :) ja itse lisäisin kermaan vaniljakreemijauhetta jämäköittämään sitä, niin on helpompi ruusut pyöräyttää :)

Peggy 23 helmikuun, 2015 - 12:41 pm

Yritin ainakin :) Truuttasin ensin keskelle hieman enemmän ja sitten siitä lähdin kaartamaan. Pakko varmasti sitä kreemiä kokeilla, jäi niin hampaan koloon tämä viimeinen väkerrys!

Anonyymi 23 helmikuun, 2015 - 11:21 am

Ajatus tärkein. Sivut ovat aika hyvin tehty, päälinen on hieman suttuisempaa. Oliko kermasi kylmää?

Peggy 23 helmikuun, 2015 - 12:43 pm

Ajatusta todella oli :D Asenteessa ehkä hieman parannettavaa ja siinä koristelussa. Kerma oli kylmää, ainoa oikea asia varmasti koko työssä.

Katja 23 helmikuun, 2015 - 12:33 pm

Vaniljakreemijauheella saa ainakin kermavaahdosta jämäkämpää, jolloin pursotusjälkikin pysyy parempana. Mutta muuten en kyllä osaa pursottamisessa auttaa. Se on minullekin akilleen kantapää.;) Siinä vaiheessa, kun pitää alkaa vaahtoa kakun päälle pursottamaan, niin minulle nousee aina tuskahiki ja kädet alkavat täristä. Pursota siinä sitten nättiä, tasaista jälkeä.:D

Peggy 23 helmikuun, 2015 - 12:45 pm

Minulla on ihan sama :D Luulin että olen ainoa tuskahiki otsalla kermakakku-pursottelija :) Vaniljakreemiä taidan ostaa ensi tilassa ja harjoittelen ilman kakkua leivinpaperin päälle ja jos ei vieläkään onnistu, en tee enää kermakakkuja tai sitten perunapellot saa kelvata minullekin.

Sari 23 helmikuun, 2015 - 3:13 pm

Minäkin suosittelen tuota vaniljakreemiä kermaan, levitä myös pursotusten alle kermaa, ennen pursotusta, vaikka reilustikin, niin ei paista läpi. En minäkään ole expertti neuvomaan kakku asioissa. Youtubessa on aika hyviä tutorial videoita! P.s. Syötävän näköinen kakku kuitenkin, vaikka pursotukset eivät ole tip top. :) p.p.s kokeile värjätä kerma, niin saa kivaa uutta ilmettä.

Peggy 23 helmikuun, 2015 - 3:47 pm

Taisin levittää kakun pintaan kermaa liian vähän, kun paistoi läpi. Mietin värjäämistä, mutta en uskaltanut, kun pelkäsin kerman löystyvän siitä vielä enemmän. Ensi kerralla siis kreemiä ja pastaväriä, kiitos vinkistä :)

Kommentointi on suljettu.