Etusivu Jälkiruoka Kesäretki lasten kanssa ja herkulliset eväät

Kesäretki lasten kanssa ja herkulliset eväät

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Muistan lapsuudestani, kuinka hyvältä eväät aina maistuivat ulkona. Kurkkuvoileipä, kolmion mallinen pillimehu ja vehreä nurmikko paljaiden jalkojen alla. Tänään nautitaan elämästä, tehdään uusia lapsuusmuistoja ja suunnataan lasten kanssa retkelle järvenrannalle.

Meidän lapset nauttivat suuresti ulkoilusta ja vedessä polskimisesta, kukapa ei? Kun siihen lisätään vielä herkulliset eväät, iso filtti ja järvenranta, jännittävä kesäretki on valmis. Jano ja nälkä yllättää yleensä retkellä nopeasti ja silloin on hyvä ottaa eväslaukkuun runsaasti tuttuja mieleisiä makuja sekä jotain uutta ja hauskaa. Mitä sitten ottaa evääksi kesäretkelle mukaan? Valinnanvaraa on vaikka kuinka ja aina kannattaa miettiä mistä lapset pitävät eniten. Kun otetaan lapset vielä mukaan eväiden suunnitteluun ja niiden tekemiseen, hauskuutta on taatusti luvassa. Kannattaa myös miettiä mitä eväitä voisi tehdä jo edellisenä päivänä, jottei retkipäivän aloittaminen veny kohtuuttomasti, keittiö töiden takia. Hedelmät, marjat, pähkinät, vihannekset, pikkusuolaiset ja makeat herkut, ovat aina varma valinta. Mitä pienempiä suupaloja, sen helpompi niitä on syödä luonnonhelmassa. Makeat ja sokeriset eväät saattavat tehdä lämpinä päivänä helposti huonon olon, joten kannattaa suosia suolaisia eväitä enemmin. Vettä on syytä aina varata lämpiminä päivinä reilusti, mehujen lisäksi mukaan. Kylmälaukkussa eväät ja juoma pysyy hyvänä, koko retken ajan. Valitsin listaan meidän lapsien lemppareita ja ruokia mitä pystyimme tekemään yhdessä. Retkeläisiä oli viisi, taaperosta teiniin ja me kaksi aikuista. Nuorin pojista teki kanssani nakkikääröt ja pikkuleivät. Teini ja 5v. tekivät näppärästi kaikki suklaamansikat. Pienin taapero auttoi myös, syömällä eväitä innokkaasti, jo ennen retken alkua. Aurinko paistaa ja  kesäretki alkakoon. Lapset mennään!

Piknik-eväät!


porkkanatikkuja
vesimelonia
viinirypäleitä
kuviovoileivät
cocktail-lihapullat
nakkirullat
kananugetit
pienet piirakat (lohi)
suklaamansikoita
pikkuleipiä, resepti löytyy täältä!

Myös nämä maistuvat meidän herkkusuille- keitetty kanamuna, rusinat, kurkkutikut, muffinit, pannukakku, suolakalat, nektariinit, mustikat, banaani…….. ja lista jatkuu!

Cocktail-lihapullat lasten makuun
Noin 30 lihapullaa


400 g naudan jauhelihaa
1 muna
muutama tuore basilikan lehti hienonnettuna
2 rkl paahdettua sipulia hienonnettuna
2 rl tomaattipyrettä
1 tl paprikajauhetta
1 rkl pizzamaustetta
hyppysellinen suolaa ja mustapippuria
nokare voita ruskettamiseen.

Sekoita kaikki aineet keskenään. Tee pieniä lihapullia ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipeltiin. Paista 200 asteessa noin 5-10 minuuttia koosta riippuen. Käytä lihapullat vielä kuumassa pannussa, pienessä määrässä voita/margariinia hakemassa rusketusta. Jäähdytä lihapullat ennen pakkaamista.


Chima Laval on tehnyt valloituksen!

Nakkirullat/nakkikääröt

Ohjeesta tulee 10 kpl

5 grillinakkia tai 10 kpl prinssinakkeja
2 valmista lehtitaikinalevyä
ketsuppia

Leikkaa nakki puoliksi. Voitele taikinalevy ketsupilla. Ota taikinasta ohuita siivuja pizzaleikkurilla. Kiedo lehtitaikina nakin ympäri ja aseta leivinpaperille, niin että saumakohta jää alaspäin. Voitele käärö munalla ja valmista 225 asteessa noin 10 minuuttia.


Minne nämä kananugetit piti toimittaa? Lego Cityyn?

Kananugetit


noin 500g kanafilettä
2 pientä kanamunaa
2 dl korppujauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/4 valkopippuria

Kesäretkelle, jippiii! Toivottavasti ei ole pitkä matka.

Paistamiseen

öljyä

Leikkaa fileet nugetin mallisiksi. Sekoita vehnäjauhojen sekaan mausteet. Laita korppujauhot, vehnäjauhot ja kanamuna omiin kulhoihin. Kieritä kanapalat ensin vehnäjauhoissa, munassa ja lopuksi korppujauhoissa. Laita lautaselle odottamaan, kunnes olet saanut kaikki kanapalat kieriteltyä. Kuumenna kattilassa/padassa öljy ja paista palat molemmin puolin, kunnes ovat kauniin ruskeita. Nosta talouspaperin päälle jäähtymään, silloin ylimääräinen öljykin valuu nugeteista pois.


Jos järvellä ei kala tartu onkeen, voit aina ottaa mukaan lohipiirakoita.
 Jo nappaa kala ja ilo on ylimmillään.



Pienet lohipiirakat


Ohjeesta tulee noin 6 kpl piirakkaa


3 valmista lehtitaikina/piirakkataikina levyä
100 g kypsää lohta
1 dl riisiä
50 g ranskankermaa
tilliä ja ruohosipulia hienonnettuna
suolaa
kanamuna piirakan voiteluun

Ota valmistaikina sulamaan pakkasesta. Keitä riisi ja anna jäähtyä. Sekoita lohi, ranskankerma, riisi ja mausteet keskenään. Leikkaa taikinasta 6 kpl neliöitä ja säästä loppu taikina piirakoiden koristeluun. Annostele täyte lusikalla taikinaneliön keskelle. Kastele reunat vedellä, taita yhteen ja painele kiinni. Koristele piirakka jäljelle jääneellä taikinalla ja voitele munalla. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes ovat kauniin kullanruskeita.

Muumimamman mansikkahillo on hyvää,
mutta suklaamansikatkin maistuvat herkullisilta

Suklaamansikat


Suklaata
mansikoita

Sulata suklaa vesihauteessa/mikrossa, varo ettei suklaan joukkuun pääse vettä. Dippaa mansikat suklaaseen, aseta mansikat lautaselle. Kun olet dipannut kaikki mansikat, laita lautanen jääkaappiin, jotta suklaa jähmettyy. Suklaamansikka on pian valmis purtavaksi.

Herkullinen pieni pikkuleipä maistuu myös kesäretkellä!

Nyt polskimaan ja sitten syömään eväitä. Chima Laval pääsi myös mukaan ja ihmettelemään vedessä ilakoivia vesipetoja!

Lue myös nämä

8 kommentit

Iina Maria 11 heinäkuun, 2014 - 7:44 am

Aivan mahtava idea :) Lapset varmasti nautti! Tälläisiä kokemuksia haluan omillekkin tytöille, sitten kun kasvavat <3

Peggy 11 heinäkuun, 2014 - 6:57 pm

Lapset olivat niin innoissaan. Siellä ne juoksivat rannalla nakkirullat suussa ja kiljahtelivat ilosta :D Pieninkin innostui kahlaamaan iskän kanssa niin, että sai houkutella jo vedestä pois keksin voimalla.

Sanna V 11 heinäkuun, 2014 - 10:38 am

Ihanat eväät! :)

Peggy 11 heinäkuun, 2014 - 6:58 pm

Kiitos Sanna :) Kotiinkin jäi vielä jotain ja niitä syötiin tänään retki mielessä.

Rommirusina 11 heinäkuun, 2014 - 11:02 am

Olipas niin kesäinen ja hyväntuulinen postaus. Loistoeväät! :)

Peggy 11 heinäkuun, 2014 - 6:59 pm

Päivä oli ihana ja taatusti mennään pian uudelleen <3

Herkkuhovi 11 heinäkuun, 2014 - 7:46 pm

Ihana retki ja kauniit kesäiset kuvat! Eväät on olleet superherkulliset. <3
Rakastan eväiden tekoa ja niitä tykkään pakkailla mukaan kun johonkin vähän pidemmälle mennään. Tälläinen olisi meidänkin lasten mieleen että tehtäisi ne eväät yhdessä ja sitten suunnattaisi vaikka sinne uimarannalle. :)

Peggy 14 heinäkuun, 2014 - 7:27 am

Muistan kun viimeksi otin itselleni eväitä mukaan Blogiringin kesäkekkereille ja ensimmäisen viiden minuutin jälkeen otin ne jo esille :D Eväät ja retket , mikä ihana tapa heittää vapaalle <3

Kommentointi on suljettu.