KOTOILUA

Kotoilua

by Peggy

Vuosia sitten Suomessa alkoi hygge -trendi, jota monet halusivat toteuttaa omassa elämässään. Kotoilu on kuitenkin syrjäyttänyt hygge -mielentilan, jos minulla sellainen joskus vahingossa oli. Nyt suositaan kotoilua ja siitä onkin tullut jo ns. pakkotrendi, koronan myötä.

Meidän perheessä kevät -kotoilu tuntui haasteelliselta. Kahden lapsen kotikoulu ja kodin suuri remontti, pitivät minut ja Walesin Tikrun kiireisenä. Kun kesä tuli, se vei murheet mukanaan. Matkailuauto ja karavaanarin elämä kutsui. Kaikki tuntui taas normaalilta, kun ajoimme autolla ristiin rastiin Suomea. Yövyimme usein metsän keskellä ja pidimme hyvät turvavälit muihin ihmisiin. Sai hengittää ja hengähtää, ilman koronan pelkoa. Syksy saapui ja paluu tämän hetkiseen arkeen. Valitettavasti sen myötä altistumiset ja tartunnat ovat lisääntyneet.

Omalle kohdalleni koronapelko nosti uudelleen päätään, kun läheiseni koronavilkku ilmoitti altistumisesta. Odotimme ja jännitimme koko perhe testivastauksia, koska positiivinen vastaus olisi tarkoittanut myös meille kaikille altistumista. Onneksi tulos oli negatiivinen. Se kuitenkin muistutti taas kerran, ettei ote saa lipsua. Pitää pestä käsiä huolella, käsidesi mukana laukussa ja maski kasvoilla kotoa lähtiessään.

 

KOTOILUA

 

 

Kotoilua

Ennen kevättä tuli tehtyä monia asioita suorittaen ja jokseenkin takakireänä. Nyt huomaan olevani rennompi ja sen myötä onnellisempi. Toki tiedän mistä tunnetilani suurimmaksi osaksi johtuu. Olen nimittäin saanut pitää Walesin Tikrun rinnallani kotona koko tämän vuoden ajan. Tikrun työ on normaalisti työmatka painotteista ja vuosien varrella tämä elämäntapa on alkanut tuomaan yksinäisyyttä. Olen ottanut tästä ajasta kaiken irti ja huomaan Tikrunkin nauttivat uudenlaisesta elämän rytmistään. Nyt sitten kotoillaan ja nautitaan päivä kerrallaan.

Päivät soljuvat omalla painollaan. Töiden jälkeen tehdään tavallisia kotiaskareita, siivoten ja ruokaa tehden. Iltaisin puuhaamme lasten kanssa yhteistä tarinan kerrontaa tai luemme. Lasten mennessä nukkumaan juomme kupposellisen kuumaa ja katselemme Netflixistä sarjoja. Papu on menossa aina mukana ja pikku-ukko osaa ottaa kotoilun sadepäivinä erityisen hyvin omakseen. Papu taitaakin olla perheen ainoa hygge -mestari, vekkulimainen ilme kuonossaan.

 

 

 

 

Kotoilumuoti

Minun kotoilumuoti koostuu pehmeistä asioista. Ykkösenä on ehdottomasti punaiset villasukat ja isot roikkuvat maximekot, joissa voisin olla koko päivän. Koti on saanut myös syksyn tullessa uuden ilmeen. Harmaat villahuovat, lampaantalja ja pehmoiset koristetyynyt ovat valloittaneet sohvan. Villahuopaan on mukava kietoutua leffailtana.

 

Peggy Thomas

Villahuopa

 

Syysloman Rovaniemi reissulla löysin alekorista kauniin puna-ruskean lyhdyn alle kympillä.  Se pääsi kurpitsan viereen tuomaan iloa ja valoa. Ostan kerran viikossa muutaman kukan maljakkoon, joihin lisään kuivakukkia mukaan. Ne näyttävän yllättävän kauniilta yhdistettynä.

 

Kotoilumuoti

Kukkatrendit

Glögikausi

Glögikausi on nyt virallisesti aloitettu. Tikru yllätti minut viime viikolla, kun ensimmäinen tölkki sokeritonta glögiä ilmestyi keittiöön. Tällä viikolle valmistin satsin mustikkaglögiä aidoista marjoista. Miten hyvältä se maistuikaan! Seuraavaksi luvassa on puolukkaglögi ja kun granaatinomenat tulevat taas sesonkiin valmistan satsin granaatinomenaglögiä. Joko te muut olette päässeet glögin makuun ja mikä on sinun suosikki glögisi?

 

Kotoilua

Mustikkaglögi

Ihanaa viikonloppua ja rentouttavaa kotoilua ♥

Peggy

 

Seuraa Peggyn pieni punainen keittiö-Instagramissa? Olisi mukava nähdä sielläkin!

Lue myös nämä

Jätä kommentti

* Kommentoimalla hyväksyt, että kommenttisi ja antamasi tiedot tallennetaan sivustolle.