2,3K
Paholaisen hillo on blogin yksi suosituimmista resepteistä. Siitä inspiroituneena syntyi ihanan makuinen paholaisen tomaattikeitto! Mikä parasta, valmistus on helppoa ja nopeaa. Tomaattikeitto syntyy kaupan valmiista kuorituista tomaateista, jota myydään tölkeissä. Tomaattien lisäksi tarvitset mm. muutaman punaisen paprikan, valkosipulia, chiliä ja tuorejuustoa.
Tomaattikeittossa on miellyttävän ruokaisa rakenne ja mukavasti potkua. Itse valitsin mietoja chilejä, mutta tulisuutta voi vaihdella ihan oman maun mukaan. Tämä keitto maistuu lämpimänä, mutta myös kylmänä, vuodenajoista riippuen. Suosittelen.
Paholaisen tomaattikeitto
3-4:lle
- 2 suippopaprikaa
- 2 makea sipulia
- 4 valkosipulinkynttä
- 2 mietoa punaista chiliä
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 tlk / 800g kokonaiset kuoritut tomaatit
- 2 rkl punaviinietikkaa
- 1 tl suolaa
- 1 tl sokeria
- ripaus mustapippuria myllystä
- 100 g paprika-chili tuorejuustoa
- Kuori sipulit ja valkosipuli. Halkaise paprika ja chilit ja poista siemenet. Kuutio kaikki pieniksi paloiksi.
- Laita öljy, sipulit, paprikat ja chilit kattilaan. Sekoittele keskilämmöllä, kunnes sipuli kuullottuu.
- Lisää joukkoon kaikki muuta raaka-aineet paitsi tuorejuusto. Anna hautua noin 20 minuuttia.
- Ota kattila levyltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tuorejuusto hyvin sekoittaen.
- Lämmitä keitto uudelleen ja tarjoa esim. yrttien tai paahdettujen siementen siementen kanssa.
Joko seuraat Peggyn pieni punainen keittiön menoa Instagramissa? Olisi ihana nähdä sielläkin!