Maa-artisokkakeitto on maultaan hienostunut ja miedon aromaattinen. Koostumukseltaan keitto on silkkisen pehmeää, jota haluaisi lusikoida kerralla suuremmankin lautasellisen. Maa-artisokka keitto sopii niin arkeen kuin hieman fiininpäänkin menoon. Se on erinomainen …
Kasvisruoka
-
-
Lyttyperunat ruohosipuli-voikastikkeessa on kesäruokaa parhaimmillaan. Herkulliset varhaisperunat, tuore ruohosipuli ja paahteinen voikastike ovat aivan täydellinen yhdistelmä toisilleen. Lyttyperunat ruohosipuli-voikastikkeessa maistuvat ihan sellaisenaan tai lisukkeena. Kalan kanssa lyttyperunat maistuvat aivan taivaalliselta. …
-
Caws a Tatws juustoinen perunapaistos on maistuva walesilainen ruoka, joka valmistuu yksinkertaisilla raaka-aineilla. Perunapaistokseen tulee samettisen pehmeää perunamuusia, reilusti cheddarjuustoa ja kypsiä makeaita tomaatteja. Resepti on kulkeutunut minulle Walesin Tiikerin tädiltä …
-
Välimeren kasvisvuoka on värikäs lisuke, jossa yhdistyy mm. herkulliset kasvikset, fetajuusto, oliiviöljy ja tuoreet yrtit tuoden, suolaisen makujen sinfonian kielelle. Kasvisvuoka on omiaan esimerkiksi kalan ja lihan kanssa, toki ruoka …
-
Pikkelöity chili ja pikkelöity punasipuli ovat erinomaiset ja maistuvat lisukkeet monelle ruoalle. Pikkelöinti on todella helppoa, eikä pikkelöintiin tarvita kuin muutama raaka-aine, jotka useimmiten löytyy kodin perustarvikkeista. Liemi syntyy etikasta, …
-
Kaupallinen yhteistyö Kaarlo Kani Näin alkuvuoden talvipakkasilla sitä kaipaa jotain raikasta, lämmittävää ja värikkaan piristävää lisuketta lautaselleen. Aasialainen talvisalaatti on juuri sellainen lisuke, jossa yhdistuu kaikki kaipaamani elementit ja …
-
Porkkana-appelsiinikeitto tuo iloa ja melkein kuin auringon lautaselle makunsa kuin kauniin värinsäkin puolesta. Pirteän makuinen porkkana-appelsiinikeitto saa makua mm. inkivääristä, valkosipulista, timjamista ja kookoskermasta. Kattilallinen keittoa on helppo valmistaa ja …
-
Lukijoiden suosikkireseptit vuonna 2018 olivat yllätyksellisiä, yhtä reseptiä lukuunottamatta. Top 10 listalle nousi monta kasvislisuketta sekä vuodesta toiseen suosittu Igorin kana-resepti, josta on tullut jo ruokaklassikko. Igorin kanan reseptiä haettiin …
-
Rapeat parmesaaniperunat katoavat joka kerta yhtä nopeasti lautaselta kuin ne on siihen tulleetkin. Juustokuorrutteiset perunat tuovat arjen ruokalautaselle maukasta vaihtelua ja näitä perunoita kelpaa siellä juhlapöydässäkin hyvillä mielin tarjota. Olen suuri …
-
Kaupallinen yhteistyö Kaarlo Kani Hunajaiset rosmariinijuurekset ovat mitä herkullisinta kasvisruokaa. Uunijuuresten ihana tuoksu hurmaa jo valmistusvaiheessa, mausta puhumattakaan. Herkullisten uunijuuresten salaisuus on marinadi, joka saa makunsa mm. tuoreista yrteistä, kuten …