Etusivu Arkiruoka Kermainen kalakeitto ja kalaliemi
Kermainen kalakeitto ja itse tehty kalaliemi

Kermainen kalakeitto ja kalaliemi

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Kalaruoat ovat saaneet meidän perheessämme aivan erityisen paikan ruokalautasella. Kalaa tulee nykyään syötyä monta kertaa viikossa. Koleina päivinä, kun sade koputtelee ikkunaan, kaipaan lautasellista höyryävän kuumaa ja kermaista kalakeittoa. Se maistuu rennon kotoisalta ja siinä on jotain kauniin lohdullista. Antaa sateen ropista, kermainen kalakeitto lämmittää.

Kermainen kalakeitto ja itse tehty kalaliemi

Kalaliemi

 

Kalakeittoon saa aivan huikean maun, ihan eri ulottuvuuden, kun valmistaa kalaliemen itse. Kalaliemen tekeminen on todella helppoa ja sen saa näppärästi tehtyä kalan fileerausperkuista. Huuhdellaan perkuut ja laitetaan ne sellaisenaan kattilaan. Kalan kidukset kannattaa kuitenkin poistaa, jottei kalaliemeen ei tule kitkerää makua. Lopuksi lisätään freesatut sipulit, kasvikset, mausteet ja vesi joukkoon.

Aikaa kalaliemen tekemiseen menee vajaa tunti, mutta kattilan vieressä ei tarvitse seisoskella. Liemi saa maustua ja hautua liedellä itsekseen. Sillä aikaa ehtii laittaa kaikki muut kalakeittoainekset valmiiksi! Kuoria perunat, porkkanat, sipuli ja lopuksi paloitella kala.

Kermainen kalakeitto ja kalaliemi

Kermainen kalakeitto – resepti

 

8 dl kalalientä

600 g perattua nahatonta lohifileetä

1/2 kg perunoita kuorittuna

2 porkkanaa

200 g kukkakaalia

1 keltasipuli

2 dl täyteläistä ruokakermaa

suolaa ja mustapippuria tarvittaessa

nippu tuoretta persiljaa

 

  1. Kuori perunat ja porkkanat. Paloittele oman maun mukaan tasakokoisiksi paloiksi.
  2. Kuori ja paloittele sipuli 6 osaan.
  3. Pese kukkakaali ja irrota sopivan kokoisia nuppuja.
  4. Kiehauta liemi, lisää perunat, porkkanat, kukkakaali ja sipulit.
  5. Keitä noin 10 minuuttia. Leikkaa sillä aikaa kalafileestä kuutioita
  6. Lisää kerma ja kalan palat kattilaan.
  7. Keitä muutama minuutti ja ota kattila levyltä pois.
  8. Tarkisa maku, mausta tarvittaessa. Koristele persiljasilpulla.

 

Kalaliemi

Kalaliemi – resepti

 

  • 1 l vettä
  • 500 g kalan fileerausperkeet (poista kidukset)
  • 10 g voita
  • 1 kpl sipulia
  • 15 cm purjosipulia
  • 2 kpl isoa porkkanaa
  • 5 kpl maustepippuria
  • 5 kpl mustapippuria
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 tl karkeaa merisuolaa
  • nippu tuoretta persiljaa ja timjamia

 

  1. Huuhtele kalan fileeperkeet hyvin kylmän veden alla. Asettele palat kattilaan.
  2. Kuori ja pienennä sipuli. Halkaise purjosipuli, pese sisältä ja paloittele pieneksi.
  3. Kuori ja paloittele porkkana. Freesaa sipulit voissa paistinpannulla.
  4. Lisää yrtit mukaan. Sekoita nopeasti, niin että saat yrteistä tuoksua.
  5. Kaada seos kattilaan, lisää vesi, mausteet ja porkkanan palat.
  6. Kiehauta ja keitä lientä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia.
  7. Kuori välillä vaahtoa pinnalta pois. Siivilöi liemi kahdesti ja käytä keittoon.

 

Kermainen kalakeitto ja kalaliemi

Lue myös nämä

Jätä kommentti