Etusivu Jälkiruoka Friikkipirtelö täynnä mustaa magiaa

Friikkipirtelö täynnä mustaa magiaa

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Ihailin järkyttyneenä jo keväällä ylipursuvia friikkipirtelöitä, joihin oli ahdettu kaikki mahdolliset herkut, mitä vain mieleen tulee. En käsitä, miten sitten tälläinen herkkubeba unohti koko pirtelön olemassaolon. Kunnes näin Liemessä-blogin Jennin valmistaman friikkipirtelö ja mobilepaychallenge-kilpailun. Iski sellainen herkkuhermannin friikki olotila ja innostunut inspiraatio, että oksat pois. Lapset odotti friikkipirtelöitä ihan innoissaan ja kyllä se Walesin tiikerikin kiersi keittiötä ahkerasti, suu maiskuen. Friikkipirtelö on tosi helppo tehdä ja tässä ei kuulkaas ole väliä roiskuuko kastike sinne tai tänne. Parasta olisi, että sitä on siellä, täällä ja vähän päällä tai oikeastaan ei vähän vaan paljon eli ihan överit! Friikkipirtelössä ei ole sääntöjä. Oman maun mukaan ja kaikkea runsaasti. Itse raaaakastan salmiakkia ja lakuja, marengista puhumattakaan, joten minun  friikkipirtelöön tuli mansikkajäätelöä, marenkia, salmiakkia, lakua ja kermaa. Mustaa magiaa kannun täydeltä ja niin syntyi mansikkainen salmiakki-marenkipirtelö. Ihanan friikkiä, eikö? Tällä tujauksella saa kyltymättömänkin herkkubeban tyytyväiseksi, nih!

Mansikkainen salmiakki-marenkipirtelö eli friikkipirtelö mustaa magiaa

mansikkajäätelöä
maitoa
marenkia (marenki on helppo tehdä myös itse, katso vaikka)
vispikermaa
lakua ja hopeatoffeeta
salmiakkimurskaa (esim. Turkinpippuria)

Valmista marenki tai osta valmiina. Sulata hopeatoffee ja koristele sillä pirtelölasin reuna.
Vaahdota vispikerma. Surauta mansikkajäätelö ja maito pirtelöksi. Täytä lasin pohja lakuilla.
Kaada pirtelö lasiin, lado lasin päälle marenkia ja kermavaahtoa. Koristele koko komeus lakuilla ja salmiakkimurskalla. Musta magia on valmis nautittavaksi!

Lue myös nämä

34 kommentit

Heidi / Makuja kotoa 20 elokuun, 2016 - 7:40 am

No huh, tää on tosi friikki, aivan ihana! Salmiakki ja laku on myös mun lemppareita, mansikka ja marenki toimii kans. Haluu tällaisen!!

Vastaa
Nimetön 20 elokuun, 2016 - 2:36 pm

Tämän kun imutteli pillillä menemään, tuli todella onnellinen ja friikki olo. Toimii… :D

Vastaa
Sari 20 elokuun, 2016 - 7:51 am

Wau mikä kombo, herkullista!

Vastaa
Nimetön 20 elokuun, 2016 - 2:37 pm

Aivan ihanaa oli yhdessä. Niin ihanaa, että housun vyötärö venyy venymistään, TAAS!

Vastaa
anne/ 52 weeks of deliciousness 20 elokuun, 2016 - 8:52 am

HUH HUH! mieletön pirtelö, veikkaan että olet kyllä vahvoilla kisassa! upeat kuvatkin :)

Vastaa
Nimetön 20 elokuun, 2016 - 2:39 pm

No sitä epäilen, mut superhyvää oli ja makeahammasta ei todellakaan kolottanut tän kombon jälkeen :D

Vastaa
Jenni 20 elokuun, 2016 - 10:31 am

Peggy tämä on niin upea! Ihana tummanpuhuva maaginen tunnelma, friikki sanoisinko :) Kiitos osallistumisesta #mobilepaychallenge kilpailuun. Tiedän miten arkikiireen keskellä ei varmasti löydy helposti aikaa osallistua kilpailuihin. Se vaatii just sellaisen ihanan inspiroituneen fiiliksen :) Onnea kisaan!

Vastaa
Nimetön 20 elokuun, 2016 - 2:47 pm

Kiitos Jenni! Oli tosi hauska haaste, just niin friikki, et tälläseen haluaa heti mukaan ja arjensta tuli silmäyksessä juhlaa friikkipirtelön ansiosta :) Täällä jännätään kuinka kilpailussa käy. Upeita pirtelöitä kilpailussa on jo ihan friikkinä :D

Vastaa
Jonna/suolaa&hunajaa 20 elokuun, 2016 - 7:06 pm

Olen ihan innoissaan näistä friikkipirtelöistä. Pääsin viikko sitten maistamaan Itikseen avattavan The Lucky Bastardin friikkipirtelöitä ja olin myyty. Ihan mahtavia makuja. Kotona aion testata, saisinko aikaan vaikka mustikkapiirakan mukissa.

Vastaa
Nimetön 21 elokuun, 2016 - 12:46 pm

Mustikkapiirakka mukissa kuulostaa todella ihanalta, syksyn parhaita makuja! Jään innolla seuraamaan reseptiäsi.

Vastaa
Satu /Talossano23 21 elokuun, 2016 - 5:59 am

Ehdottomasti parhaimman näköinen friikki minkä olen nähnyt! Ja mansika pirtelö on pirtelöistä parhain, saatika laku ja salmiakki <3 <3< <3 LURPS <3 <3

Vastaa
Nimetön 21 elokuun, 2016 - 12:47 pm

Kiitos Satu <3 Salmiakki, laku, mansikka, marenki niitä ei voi vaan olla liikaa samassa kupissa :D

Vastaa
Dinner4u2 Mirka & Pauliina 21 elokuun, 2016 - 8:59 am

Mieletön friikkipirtelö! Friikkipirtelöiden kuvat on jo ihan mahtavia, saatika sitten maut. Tämä sun pirtelö on ihana! Tälläiselle herkkujen ystävälle nämä överiherkut on ihan parasta, mitä voi toivoa ;).

Vastaa
Nimetön 21 elokuun, 2016 - 12:49 pm

Pitää kyllä tehdä uusia friikkipirtelöitä ja pian. Täydellistä lohturuokaa pimeneviin iltoihin :D

Vastaa
Herkkuhovi 21 elokuun, 2016 - 9:00 am

Tämä näyttää niiiiiin helkkarin hyvältä, ja voin vain kuvitella kuinka hyvää oli! Tosi herkut maut samassa kupissa, voi oij! <3

Vastaa
Nimetön 21 elokuun, 2016 - 12:50 pm

Ihan kieli melkein solmussa ryystin pillillä menemään. Mustaa ja magiaa :D

Vastaa
Minna Vuo-Cho 21 elokuun, 2016 - 5:59 pm

Oi, tämä on aivan ihana. Minunkin piti ja oli jo jotain ajatuksiakin, mutta taas jäi vain mietinnän tasolle. On se kumma, kun tämä kokkausjumi ulottuu jo herkkuihin saakka… Lakritsi ja mansikka on kyllä ihana yhdistelmä.

Vastaa
Nimetön 21 elokuun, 2016 - 7:51 pm

Minulla oli ihan sama juttu, monesti mielessä ja aina jäi unholaan. Nytkin on piiiiitkä lista mitä haluaisi kokeilla ja tehdä. Olisipa aikaa kaikkeen :)

Vastaa
Erja/ Andalusian auringossa-blogi 21 elokuun, 2016 - 6:57 pm

Tuon täytyy olla ihanaa <3 Kaikki ainekset kohdillaan ja ah, mikä kuva!

Vastaa
Nimetön 21 elokuun, 2016 - 7:56 pm

Pakko myöntää, että aikas herkkua oli ja kaikki söin tietty, etten pääse laihtumaan ;) Kiitos Erja <3

Vastaa
Alisa Suusta suuhun 22 elokuun, 2016 - 7:31 am

Nämä friikkipirtelöt ovat aivan fantastisen näköisiä, wow!!

Vastaa
Nimetön 22 elokuun, 2016 - 3:36 pm

Aluksi ihan huimasi "sutata" ja ahtaa kuppi täyteen, mutta syödessä se vasta iloksi muuttukin :D Ah, miten hyvää!

Vastaa
Riikka 22 elokuun, 2016 - 10:43 am

HUps, kuolasin just näppikselle! Ihan mieletön luomus! ?

Vastaa
Nimetön 22 elokuun, 2016 - 3:37 pm

Kiitos Riikka! Friikkipirtelöihin tulee oikeesti ihan himo. Kun kerran erehtyy tekemään, paluuta ei ole :D

Vastaa
Juulia / Vaimomatskuu 22 elokuun, 2016 - 4:31 pm

No huh HUH! Nyt on kyllä melkoinen viritys! Upeat kuvat :D

Vastaa
Nimetön 23 elokuun, 2016 - 3:31 pm

Kiitos Juulia. Viritystä oli ja maku, iso huh :D

Vastaa
Terhi 22 elokuun, 2016 - 6:27 pm

Huikea friikkipirtelö! Eihän tähän oikeen ole vastusta :D

Vastaa
Nimetön 23 elokuun, 2016 - 3:31 pm

Ihanan makuinen ja taisin jäädä mättöfriikkikoukkuun :D

Vastaa
Veera R. 27 elokuun, 2016 - 11:14 am

No on friikki kyl. Upee!

Vastaa
Nimetön 29 elokuun, 2016 - 6:44 am

Kiitos Veera. Friikki ja aika överi :D

Vastaa
Elina/Chocochili.net 29 elokuun, 2016 - 5:44 am

Näyttää kyllä upealta! Täytyy yrittää itsekin laittaa tämä pian työn alle :)

Vastaa
Nimetön 29 elokuun, 2016 - 6:47 am

Kiitos Elina. Jos makeahammasta kolottaa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan friikkipirtelöä! ;)

Vastaa
Miku 29 heinäkuun, 2017 - 12:43 pm

Tätä pitä kokeilla! Lapsille vaikka mansikkaversiot :)

Vastaa
Peggy 6 elokuun, 2017 - 10:39 pm

Salmiakki ja lakritsi on niin hyvää pirtelössä, mutta kyllä meilläkin nuorimmat lapset siitä mansikasta eniten tykkäävät :)

Vastaa

Jätä kommentti

* Kommentoimalla hyväksyt, että kommenttisi ja antamasi tiedot tallennetaan sivustolle.