Etusivu Jälkiruoka Joulufiiliksen salaisuus ja persimon-uunipuuroa

Joulufiiliksen salaisuus ja persimon-uunipuuroa

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Täällä valmistaudutaan pikkuhiljaa jouluun, joulufiilikset ovatkin kutkuttavan korkealla. Sen seurauksena uunipuuroa on tehty innolla ja joulukuusikin ilmestyi yks kaks taloon! Tosin kuusen osalta totuus on hieman pumpuliin kääritty tarina. Tunnustan, kyllä kuusen hakuun käytettiin hikeä, puhinaa, pientä autoani, joka meinasi haljeta kuusen tuuheasta olemuksesta ja kahden naisen joulutarmoa. Lopputulos kuitenkin palkittiin ja kaunein näkemäni aito kuusi päätyi kotimme sydämeen.

Mikä on joulufiiliksen salaisuus?

Joulufiiliksen myötä olen heittänyt joulustressin romukoppaan, kuka sellaista oikeastaan edes tarvitsee? Minusta joulussa tärkeintä on, että kaikilla on hyvä olla. Joulu ei saa olla suorittamista tai huonoa omaatuntoa, siitä mitä on jättänyt tekemättä. Itselläni meni vuosia huomata, että tulee se joulu pienemmälläkin vaivalla. Joulun salaisuus on mielestäni tunnelma. Lämminhenki mieli, kiireettömyys, leppoisa olo, toisten ihmisten huomioiminen ja kaunis sana. Joskus pieni kina tai riidanpoikanen. Kaikki ne asiat tuovat tunnelman, tavallinen arki, joka on paketoitu juhlan ajaksi vain kauniinpaan silkkinauhaan.

Ruokabloggaajana ja äitinä tietenkin totean jouluruoan olevan tärkeä joulun nostattaja mutta kohtuudella sitäkin. Juhlapöydässä ei tarvi olla sen seitsemän sorttia, muutamakin herkkuruoka riittää. Rakastan ruoanlaittoa ja jouluruokaa, mutta vielä enemmän rakastan perheen kanssa yhdessäoloa. Se tarkoittaa, etten halua olla koko joulua keittiössä yksin hääräämässä. Helpolla hyvää ja perheen lempimakuja, niillä pääsee jo isosti joulutunnelmaan.

Joulun pieniä suuria asioita

Joulukuun alusta saakka olemme katsoneet lasten kanssa joka päivä jouluelokuvia sekä joulukalenteria telkkarista. Piipahtaneet  Tampereen joulutorilla ja kauppahallissa tuoksuttelemassa joulua. Tampereen tallipihalla käytiin moikkaamassa aasia ja lampaita. Pieniä asioita, josta tulee hyvä mieli.

Kaiken tämän yhdessäolon ja puuhastelun jalkoihin on jäänyt joulukortit, lahjojen hankinnat ja pakkaseen valmiiksi tehdyt laatikot. Vielä ehtii….. ja jos kaikkea ei ehdi hyvällä mielin, niin ne saa jäädä, ei se ole niin vakavaa.

Joulukuusi tuli taloon

Meillä on ollut viimeiset 24 vuotta tekokuusi, lapsen allergian vuoksi. Kunnes sain vihiä tästä ihanasta ihanuudesta, pihtakuusesta. Pihtakuusi on niin kauniin tuuhea, paksuneulainen ja lähes tuoksuton. Pihtakuusi ei varista neulasia kuuleman mukaan nimeksikäään ja täytyy todeta, että on kyllä näin on. Nimittäin, kun työnsimme vanhimman tyttäreni kanssa kuusta pieneen autooni, siinä menossa sai pussin suojassa olevat oksatkin kyytiä.

Walesin tiikeri jäi jo toistamiseen kuusenhakuhauskuudesta pois, Tikru nimittäin lensi poron lailla kahdeksi viikkoon Kiinaan työmatkalle. Mitä kauemmin Tikru on poissa, sitä enemmän kuusen oksille on alkanut ilmestymään joulukoristeita kaipuusta. Kuusessa alkaa olemaan jo sen verran koristeita, että Tikru sais tulla jo…. vielä muutaman joudun oksille ripustamaan ja sitten koko jengi on koossa taas.

Takkatuli ja takkatuli meni

 

Meillä on käynyt nuohooja keväisin ja siitäkin huolimatta, takkaa ei ole tullut käytettyä kuin muuutaman kerran kymmenen vuoden aikana. Kunnes sain hetkellisen ahaa-elämyksen ja romantic- joulutunnelmapistoksen. Voin kertoa, että se jäi muuten viimeiseksi pistokseksi. Takkatulesta tullut pikainen alkusavu täytti koko kodin, suututti palohälyttimen ja koko perheen. Viikon tuuletuksen jälkeen, uskallan nyt vasta katsoa takkaa päin. Takkatuli ei tule enää koskaan tähän taloon, mutta kynttilöiden ilahduttava lepatus sallittakoon. Briteistä tullut joulusukkaperinteemme ei katkea, kun takkaa voi jo lähestyä lämpimin miettein, ilman savua.

Olohuoneen sohvasta on tullut perheemme rento tapaamispaikka, missä saa retkottaa villasukat jalassa ja hiukset harottaen hyvillä mielin. Leffat pyörimään, popparit, lapset ja Nisset kainaloon. Tämä pitäisi ottaa ihan joka viikkoiseksi tavaksi! Löysin Tampereella käydessämme Tallipihan myymälästä kivan jouluisen piirroksen 15 € hintaan. Piirroksessa komeilee tonttu ja kauris. Kuva pääsi heti koristamaan seinää ja I love it! Kaurisbuumi on muutenkin hiipinyt kuin vahingossa tänä jouluna taloon. On taulua, mukia, seinäkoristetta, joulunkuusikoristetta, pöytäkoristetta….

Joululahjaksi lähimmäisilleni, ystäville, tuttaville ja tuntemattomille tahdon antaa tänä vuonna lahjan, joka antaa paljon myös antajalleen. Iso paketillinen hyvää fiilistä, hymyä ja välittämistä koko vuodelle.  Näihin jouluisiin mietteisiin ja isoon puuronälkään on hyvä lopettaa, joten eiköhän laiteta puurot uuniin….

Persimon-uunipuuro maistuu joululta

Herkullinen uunipuuro saa makua sesongin hedelmistä, persimonista ja granaatinomenasta. Hedelmät sopivat uunipuuron kaveriksi todella kivasti ja antavat pirteää makua tuhdille puurolle. Persimon-uunipuuron kruunaa vielä ripaus kanelia ja sokerihippukainen.

 

Persimon-uunipuuro

  • 11 dl maitoa
  • 2 dl puuroriisiä
  • 2 persimonia (kypsiä)
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl granaatinomenan siemeniä
  • kanelia ja sokeria oman maun mukaan

 

  1. Suojaa keskikokoinen uunivuoka leivinpaperilla.
  2. Kuori ja kuutioi yksi persimon.
  3. Laita riisi, maito, suola, vaniljasokeri ja persimon palat uunivuokaan.
  4. Kypsennä uunupuuro 175 asteessa noin puolitoista tuntia.
  5. Sekoita puuroa kahdesti, puolen tunnin välein. Viipaloi ohueksi jäljelle jäänyt persimon.
  6. Nosta persimon-uunipuuro uunista ja mausta mielesi mukaan.
  7. Koristele persimonin viipaleilla sekä granaatinomenan siemenillä.

 

Mikä on sinusta joulufiiliksen salaisuus?

Lue myös nämä

4 kommentit

Sari 8 joulukuun, 2017 - 8:09 pm

Oletpa laittanut kodin kauniiksi <3 Hyvä, että pystyt jo vilkaisemaan takkaan ;) Saitko savun hajun kaikkoamaan?

Peggy 9 joulukuun, 2017 - 8:58 am

Kiitos Sari <3 Kyllä savunkarkoitukseen meni aivan liikaa aikaa, otti niin henkeen yli viikko!!! Ei pystytty olemaan kunnolla edes kotona :/ NYt ei tee mieli takktatulta eikä savustettua ruokaa :D

NelliL 9 joulukuun, 2017 - 9:18 am

Oma poikani, 17 vuotias tuossa alkuviikosta sanoi minulle, että hänelle tulee joulufiilis siitä, kun isosisko tulee kotiin ja alkaa popittamaan joululauluja :D

Peggy 9 joulukuun, 2017 - 9:22 am

Ihanaa <3 Peukku fiiliksille, täälläkin rakastetaan joulupoppia vanhimman tyttäreni ansioista :D

Jätä kommentti