Etusivu Joulu Joululohi

Joululohi

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Kaupallinen yhteistyö Hätälä

Mehukas ja herkullinen joululohi on juhlapöydässä sellainen kalaherkku, joka saa hamuamaan santsikierrosta heti kättelyssä. Värikäs joululohi on helppo valmistaa ja raaka-aineetkin löytyvät yleensä jo kaapista valmiina näin joulun aikaan. Täyteläinen joululohi saa makunsa mm. inkivääristä, piparkakusta, satsumasta, pistaasipähkinästä, persiljasta ja granaatinomenan siemenistä. Joulun makuja, joulun tuoksuja, kukapa niitä voisi vastustaa? Joululohta ei kannata odotuttaa pelkästään sinne juhlapyhiin, nimittäin uunilohi maistuu niin arkena kuin pyhänäkin..

Jouluinen uunilohi

Meidän perheen joulupöydän perinteisiin kuuluu monet eri kalaruoat. Tänä vuonna juhlapöytään pääsee koko perhettä ihastuttanut joululohi, suutarilohirullat ja graavattu lohi. Kala on mukavan kepeää, terveellistä ja maistuvaa naposteltavaa joulunajan ruokapöytään. Pieni herkullinen suupalallinen kalaa keitetyn perunan kanssa, mmmmm…. siinäpä se. Tervetuloa joulu, täällä jo odotellaan!

Joulukiireet unholaan…..

Olen päättänyt ottaa joulun rennosti. Unohtaa joulukiireet ja kiristävät tonttulakin reunat. Joulunajan ruoanlaitto vie yleensä paljon aikaa, kun pöytään yrittää taikoa sen seitsemän sorttia pitkän kaavan kautta. Silloin kun raaka-aineet ovat oikeanlaiset, pystyy nipistämään ajankäytöstä ja käyttämään senkin vaikkapa iloiseen joulufiilikseen.

Niinpä valitsin joululoheen C-leikattua lohifileetä, joka ei tarvi muuta laittoa kuin mausteet pintaan ja suit sait uuniin. Lohi valmistuu uunissa nopeasti eli helppoa ja näppärästi valmistuvaa ruokaa, sellaista jota kaipaa erityisesti kiiruun joulutohinan keskelle.

Tuoreet laadukkaat Hätälän lohifileet tulevat Pohjois-Norjasta. Lohi on huolella valittu ja sen matka kestää nopeimmillaan 8 tuntia Suomen tehtaalle. Fileet nimetään ja luokitellaan kansainvälisten leikkausasteiden mukaan. Fileet leikataan A, B, C, D ja E fileisiin, sen perusteella mitä fileestä on poistettu. A-fileistä trimmataan vähiten ja E-fileet on pisimmälle viimeisteltyjä lohifileitä.

Joululohi – resepti

 

  • 600 g Hätälän Lohifilee C-leikattu
  • 1 tl tuoretta inkivääriä
  • 2 kpl satsumaa
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1 kpl iso piparkakku
  • 1/2 dl granaatinomenan siemeniä
  • 1/2 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
  • nippu persiljaa

 

  1. Kuori ja raasta inkivääri. Pese satsumat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi.
  2. Murskaa piparkakku hienoksi. Laita lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
  3. Mausta kala suolalla, pippurilla, inkiväärillä ja murskatulla piparkakulla.
  4. Asettele satsuman viipaleet lohen päälle ja sivuille.
  5. Valmista lohi uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
  6. Nosta lohi tarjoiluastiaan. Koristele persiljalla, pähkinöillä ja granaatinomenan siemenillä.

 

Oikein ihanaa joulun odotusta makuineen ja tuoksuineen.

-Peggy-

 

 

Psttttt…. Maistuisikos lipeäkala modernilla twistillä? Kurkka täältä lipeäkala ruis-mustikkasalsan resepti!

 

Lue myös nämä

13 kommentit

Sari 7 joulukuun, 2017 - 11:12 am

Ihanan raikas resepti. Tällaisia pitäisi valmistaa lohesta useamminkin.

Peggy 7 joulukuun, 2017 - 11:22 am

Kiitos Sari <3 Uunilohi on ihanan helppo ruoka ja jouluisilla mausteilla saa mukavan maun aikaan :)

Mari 8 joulukuun, 2017 - 4:59 pm

Tämä on kyllä näyttävä setti!

Peggy 8 joulukuun, 2017 - 8:42 pm

Kiitos Mari. Joulu, kalat ja joulukala <3 Ihanaa joulun odotusta!

Pia / Lyhyenä hetkenä 9 joulukuun, 2017 - 11:48 pm

Kalapöytä on kyllä jouluaterian ehdoton kohokohta! Itsenäisyyspäivänä valmistimme nieriää, jonka sisään ladottiin voita, yrttejä ja klementiini- ja sitruunasiivuja. Tuloksena oli mielettömän raikas makumaailma, joka jää varmasti meidän vakiorepertuaariin. Ihanalta näyttää myös teidän uunilohi!

Peggy 10 joulukuun, 2017 - 10:13 am

Kuulostaa mielettömän hyvältä! Kalasta on moneksi ja uudet makumaailmat piristävät kivasti sesonkijuhlissakin :)

Piiku 10 joulukuun, 2017 - 1:38 am

Nomnom Nyt kyllä makuhermot kypsyy tätä lukiessa. Olen megafani kalalle. Inarilla olin kalassa kotona taannoin voisin soveltaa reseptiä taimeneen :)

Peggy 10 joulukuun, 2017 - 10:15 am

Oi, kuulostaa ihanalta vapaa-ajan vietolta. Itsekin tykkään kalastaa, se vaan on jäänyt jotenkin viime vuosina täysin. Ensi kesänä kyllä taas innostun :)

Kulinaari 10 joulukuun, 2017 - 1:26 pm

Itse olen siirtynyt joulupöydässä kalapainotteisempaan linjaan. Tämä herkku korvaa kinkunkin mennen tullen!

Peggy 13 joulukuun, 2017 - 9:04 am

Todellakin ja on ihanasti jouluisen makuinenkin! Täällä ihan sama juttu, paljon kalaa ja vähän vaaleaa lihaa. Ensimmäinen kerta koskaan, kun emme osta omaa kinkkua!

Nepsu 17 joulukuun, 2017 - 2:17 pm

Heippa! Ihanan kuuloinen resepti! Savustus lohen valmistusmetodina on meillä kaikkien suosikki. Voisikohan näitä makuja jollain keinoin yhdistää savustettuunkin kalaan?

Peggy 17 joulukuun, 2017 - 3:19 pm

Varmasti maut sopisivat hyvinkin savustetun kalan kanssa, tuoden raikasta ja jouluista tuulahdusta. En ole savustanut vielä koskaan itse kalaa, joten olen savustusmaustamisen kanssa pihalla kuin lumiukko :D Pahoittelen, ettei minusta ollut tämän enempää apua.

Katja 19 joulukuun, 2017 - 6:34 pm

Oi nam, teinitkin tuumas että kuulostaa hyvälle ?

Jätä kommentti