Etusivu Jälkiruoka Omenahillo ja pannukakku, syksyn makuja

Omenahillo ja pannukakku, syksyn makuja

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Omenahillo ja pannukakku kuuluu ehdottomasti syksyyn. Lämmin pannukakku ja iso lusikallinen omenahilloa, saa toivomaan, ettei kukaan laske kuinka monta söit?  Omenahillon tekeminen on todella helppoa ja se valmistuu nopeasti. Et tarvitse kuin omenoita, sokeria, sitruunaa ja muutaman minuutin aikaa. Omenahillon voi maustaa monella tapaa, kanelilla, vaniljalla, sitruunalla, siis oman maun mukaan. Omenahilloa kannattaa tehdä kerralla enemmän ja säilöä syksyn maut talteen! Kun haluat hillon kanssa jotain hyvää, silloin kannattaa tehdä maailman parasta pannukakkua, ohjeen löydät täältä!

Kotimaiset omenat ovat nyt parhaimmillaan ja niiden tuoksu on huumaava. Haaveilen omenapuusta, mutta sellaista minulla ei vielä ole, joten tyydyn ostamaan omenani toreilta tai kaupasta. Olen ollut jo kaksi kertaa tekemässä omenahilloa, mutta puolet omenoista ovat kadonneet lasten suuhun, ennen kuin olen saanut  kattilani edes esille. Kolmas kerta toden sanoo, tadaa! Vihdoin omenat päätyivät hilloksi asti!

Omenahillo

1 kg kotimaisia omenoita
1 dl vettä
1 sitruunanmehu
3 dl hillosokeria

Huuhdo omenat, poista kota ja lohko ne kuorineen pieniksi paloiksi kattilaan. Lisää vesi ja keitä hiljalleen, kunnes omenapalat soseutuvat. Jauha soseutuneet omenat vielä sileäksi sosemyllyssä, sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Purista sitruunanmehu. Lisää omenasose, sitruunanmehu ja sokeri kattilaan. Kuumenna sose ja keitä noin viisi minuuttia. Kaada kuuma seos puhdistettuihin tölkkeihin ja sulje kansi heti. Säilytä viileässä.

 Kuka haluaa palan omenaa?

Lue myös nämä

4 kommentit

Jerry / Jerryn keittiössä 22 syyskuun, 2014 - 1:48 pm

Ihania syksyn makuja ja herkullisen näköinen annos!

Peggy 23 syyskuun, 2014 - 11:59 am

Kiitos ja mukava kun tulit vierailulle Jerry. Näin löysin sinun blogisi ja ihanat leipomukset, jotka olet tehnyt!

Jonna / suolaa&hunajaa 22 syyskuun, 2014 - 4:44 pm

Täälläkin päästiin hilloon asti. Omenasose on aivan ihanaa pannukakun kanssa ja sitruunahillon lisäksi lähes ainoa, josta pidän kovasti paahtoleivän päällä

Peggy 23 syyskuun, 2014 - 12:03 pm

Vihdoinkin, kyllä. Sinun herkullinen omenahillosi sai minuun uutta virtaa ja piilotin osan omenoista perheeltä, jotta ne ehtivät hilloksi asti. Ensimmäinen purkki on jo tyhjä :) Kotimaiset omenat ovat <3

Kommentointi on suljettu.