Olen todella tykästynyt pieniin annosmunakkaisiin. Onneksi en ole perheessä ainoa, jolle ne maistuvat. Saan tuplasti hyvän syyn herkutella. Annosmunakkaat sopii moneen nälkään ja ne on näppärä syödä käsin, joko kylmänä …
Yhteistyöt
-
-
Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa Kevät hiipii pikkuhiljaa kolkuttelemaan oven taakse. Siitäkin huolimatta olo alkaa olemaan malttamaton. Kaipaan yhä enemmän auringon lämpöä, vihreän ruohon, tuoreen metsän sekä yrttien tuoksua. Makumatkat ovat …
-
Muistan kun vuonna 1992 olin muuttanut omilleni opiskeluasuntoon ja harjoittelin ruoanlaittoa pienen lapsen äitinä. Keittotaitoni ei ollut kehuttava, mutta kauppoihin tullut uutuustuote oli helpotus ruoanlaitossa. Tämä uutuus oli …
-
Talvi ja pikkupakkanen pitää vielä villasukat jaloissa, vaikka kevättä kohden jo mennäänkin. Kirpsakka pakkaspäivä ja hyvä ruoka lämmittää mukavasti mieltä. Pataruoat sopivat pakkaspäiviin mitä mainioimmin ja ovat arjen puuhissakin helppo …
-
Maanantaipäivät on meillä yhtä hulinaa täynnä. Koulut, työ ja harrastus pitää kiireisenä koko perheen. Maanantaisin kaipaan helpotusta niin ruoanlaittoon kuin ajankäyttöönkin. Pöytään pitäisi saada nopeasti maistuvaa ruokaa, ilman hopun …
-
Monesti arjen vauhdissa toivoisin, ettei työpäivän jälkeen tarvisi enää lähteä kauppaan. Lapsiperheessä varsinkin sen kauppaan menevän ajan haluaisi ennemmin viettää lasten kanssa kotona kuin kaupassa lapsien kanssa. Olen jo …
-
Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa. K-Ruoka haastoi meidät yhteistyöbloggaajat ideoimaan uuden K-Ruoka-lehden pohjalta kasviskeskiviikon maistuvia annoksia. Haaste …
-
Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa. Rakastan pitkäksi venyviä brunsseja. Brunssi on hetki, jolloin saan viettää perheen kanssa kiireetöntä aikaa ja herkutella pöydän ääressä. Meidän brunssilla jokainen saa valita oman lempparinsa, mikä …
-
Kaupallisessa yhteistyössä La Piazza Barbera Talvikausi on täynnä ihania juhlia, joissa on mukava napostella pieniä suupaloja ja nauttia lasillinen hyvää juotavaa. Juustot, pähkinät ja erilaiset hillot ovat ihan parasta naposteltavaa, …
-
Joulu kolkuttelee jo ovella. Ajatukset hiipiivät pikku hiljaa joulupöydän herkkuruokiin ja siihen, mitä tänä vuonna juhlapöydässä tarjottaisiin. Olen muuttanut vuosien saatossa perheemme jouluruokaperinteitä, sen hetken mieltymyksien ja lempiruokien mukaan. Kun …