Etusivu Viikonloppu Itse tehty tuorepasta

Itse tehty tuorepasta

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Itse tehty tuorepasta on ehdottomasti kokeilemisen arvoista ja se maku, ihanaa! Niin ihanaa, että yritän tunkea haarukalla lisää suuhuni, vaikka siellä on jo tuorepastaa hamsterin lailla! Tuorepastan tekeminen ei ole niin vaikeaa ja aikaa vievää, kuin yleensä luullaan tai ainakin minä luulin. Saan kiittää ennakkoluulojeni rikkomisesta italialaissyntyistä kokkia Fabion Viviania, joka muutti perinteisiä isoäitien reseptejä helpommaksi ja sai kaiken näyttämään niin yksinkertaiselta, sellaiselta että minäkin uskaltauduin kokeilemaan pastan tekoa ensimmäistä kertaa.

Hyvän tuorepastataikinan salaisuus on ensiluokkaiset kananmunat ja yleiskone / vispilä. Tuorepastan tekemiseen ei tarvitse hankkia myöskään pastakonetta, vaan kaulin ja kädet riittävät. Sitten vain kaulimaan ja muotoilemaan pastaa oman maun mukaan.  Pastan tekemiseen voi osallistua vaikka koko perhe, lapset voi muotoilla omia kiemuroita taikinasta tai matoja, niinkuin oma taaperoni sanoi. Enää ei tarvitse lähteä Italiaan pastaa syömään, kun Italian voi tuoda omasta keittiöstä, ihan omalle lautaselle ja niin pienellä vaivalla. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tuorepastan tekoa. Jos olet jo tehnyt, oliko sinun mielestä pastan tekeminen helppoa?


Tuorepasta


Annos 2-4 henkilölle

3 isoa laadukasta kananmunaa
1/2 tl oliiviöljyä
1/8 tl suolaa
1/8 tl mustapippuria
4 1/2 dl durumvehnäjauhoja

Kaulinta alustalle jauhoja (Polenta tai durumvehnäjauho)

Riko munat yleiskoneeseen, lisää joukkoon öljy ja mausteet, vatkaa silmänräpäys. Lisää vehnäjauhot ja jatka vatkaamista kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Kääri pastataikina kelmuun ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin lepäämään. Kauli taikina ohueksi jauhoja apuna käyttäen,  niin että taikina pysyy kimmoisana. Taikinan vahvuus riippuu myös millaista pastaa haluat tehdä, mutta ensikertalaiselle riitti mututuntuma ja sillä sai paljon aikaan. Leikkaa veitsellä taikinasta haluamaasi pastakuviota ja jätä pasta kuivumaan jauhotetulle alustalle siksi aikaa kun kiehautat veden kattilassa. Lisää hyppysellinen suolaa keitinveteen, tiputa  pasta joukkoon ja anna sen kypsyä muutama minuutti kiehuvassa vedessä, kaada lopuksi lävikköön. Nauti heti.

Vinkki; Jos haluat värjätä pastaa, mausta pasta esimerkiksi pinaatilla tai punajuuriliemellä.

Hyvä taikina venyy ja on kimmoisaa, muttei rikkoudu.

Tuorepasta maistuu jo pelkästään parmesaanin kanssa hyvältä, mutta pastalle sopii melkeinpä mikä tahansa. Minun suosikkini pastan kanssa on lihapullat!

Lue myös nämä

18 kommentit

Anonyymi 8 tammikuun, 2015 - 11:33 am

Kokeilen viikonloppuna, kiitos ideasta. Löysin blogisi Igorin kanan kautta, on hyvää!

Terkuin: Mari

Peggy 8 tammikuun, 2015 - 1:49 pm

Mukavaa kun tulit vierailulle Mari :) Igorin kana on minustakin herkullista!

Sari 8 tammikuun, 2015 - 11:40 am

minäki taijan kokkeilla, oon aina luullu että pastan tekeminen on vaikiaa mut ei taija ollakkaa :)

Peggy 8 tammikuun, 2015 - 1:50 pm

Niin minäkin luulin ja en tiennyt, että pastaa voi tehdä ilman konetta, nolona myönnän :D Kokeile ihmeessä ja tule kertomaan omat kokemuksesi :)

Memmu 8 tammikuun, 2015 - 12:42 pm

Luulin pastakoneen olevan pastan teossa pakollinen kapistus. Kiitos vinkistä!

Peggy 8 tammikuun, 2015 - 1:51 pm

Kaulin oli oikein hyvä pastan tekoon. Näin televisiossa, että jopa viinipullolla sai pastataikinan työstettyä, mutta siihen en ruvennut ;)

Rommirusina 8 tammikuun, 2015 - 3:48 pm

Tuorepastaa on tullut tehtyä useaan otteeseen ja samaa mieltä olen, helppoa hommaa. :) Ja hauskaa. :) Ja hyvää. :)

Peggy 8 tammikuun, 2015 - 5:50 pm

Olen niin tohkeissani pastasta :D Kun onnistuin ensimmäisellä kerralla, kaikkien ennakkoluulojen jälkeen! Hyvää ja todellakin hauskaa :)

Sanja A. Sokerivaltakunta 8 tammikuun, 2015 - 5:45 pm

Hyvältä näyttää. Pitäisi kokeilla.

Peggy 8 tammikuun, 2015 - 5:51 pm

Sanja, kokeile ihmeessä ja ota lapset mukaan pastan tekoon, hauskaa puuhaa :)

Katja 9 tammikuun, 2015 - 7:38 am

Olen joskus vuosikausia sitten tehnyt itse kerran ravioleja. Mielessä on ollut, että pastan tekoa pitäisi taas kokeilla. Jospa tästä saisi innostusta.:)

Peggy 9 tammikuun, 2015 - 9:12 am

Kannattaa kokeilla ja innostua :) Hassua, että niin helpoista raaka-aineista saa lautasellisen hyvää.

Mira 10 tammikuun, 2015 - 12:20 pm

Täältä sait uuden lukian :) ja nyt pastan tekoon, lisäksi tulee kanaa ja ananasta ;)

Peggy 10 tammikuun, 2015 - 2:55 pm

Tervetuloa kokkailemaan :) Kuulostaa todella hyvältä. Tule kertomaan, piditkö pastasta?

Kakkuvaltakunta 20 tammikuun, 2016 - 3:12 pm

Ihania reseptejä sinulla täällä blogissa. Testasin tänään tätä pastaa ja onnistui oikein hyvin. Oli myös yllättävää miten helposti ja nopeasti lopulta valmistui :)

Nimetön 20 tammikuun, 2016 - 9:37 pm

Kiitos <3 Tuorepastan tekeminen on yllättävän helppoa ja niin hyvää :) Nam!

Anonyymi 24 helmikuun, 2016 - 10:52 am

Se,että koneella voi/saa tehdä taikinan oli minulle hieno uutinen. Kokeilenpa ensitilassa. Kun on tuo pastakonekin olemassa….

Nimetön 24 helmikuun, 2016 - 12:28 pm

Taikina valmistui todella nopeasti, herkullisia pastahetkiä.

Jätä kommentti